Kiusaamiseen puuttuminen koulussamme
Väkivallan, kiusaamisen, häirinnän ja syrjinnän vastaisen työn toimintamalli sekä koulupoissaoloihin puuttumisen malli
Tämän linkin takaa löytyvät kaupungin toimintamallit, jotka ovat 1.8.2024 jälkeen käytössä myös Korpilahden yhtenäiskoulussa.
Kiusaamiseen puuttuminen
Kiusaamisasioiden käsittely Korpilahden Yhtenäiskoululla HYVÄ-mallin mukaisesti menee näin:
1. Kiusaaminen havaitaan:
KIUSAAMISKYSELYN AVULLA, HAVAINNOINNILLA KOULUPÄIVÄN AIKANA, OPPILAAN, HUOLTAJAN TAI MUIDEN AIKUISTEN KERTOMANA/ILMOITTAMANA. LISÄKSI TIETOA SAADAAN TERVEYDENHOITAJAN TEKEMISTÄ KYSELYISTÄ.
2. Kiusaamiseen puututaan:
KIUSAAMISTA ALKAA SELVITTÄÄ HYVÄ-TIIMI. KESKUSTELLAAN KIUSATUN JA KIUSAAJIEN KANSSA ERIKSEEN SEKÄ YHDESSÄ. ASIASTA TULEE ILMOITUS HUOLTAJALLE.
KIUSAAMISTA EDELTÄVIÄ RIITATILANTEITA ON JO HOITANUT LUOKANOPETTAJA TAI LUOKANVALVOJA.
3. Seuranta-aika:
SEURANTA-AIKA ON 2 VIIKKOA. UUSI KESKUSTELU KIUSATUN JA KIUSAAJIEN KANSSA. MIKÄLI KIUSAAMINEN JATKUU, KUTSUTAAN HUOLTAJAT PALAVERIIN KOULULLE.
4. Huoltaja-palaveri:
MUKANA KIUSAAJA(T), HUOLTAJAT, LUOKANOPETTAJA/-OHJAAJA, REHTORI, HYVÄ-TIIMILÄINEN SEKÄ TAPAUSKOHTAISESTI KIUSATTU JA HUOLTAJAT.
5. Oppilashuoltoryhmä:
MUKANA KAIKKI ASIANOSAISET TAPAUSKOHTAISESTI ARVIOITUNA. SEURANTA-AIKA 2 VIIKKOA JA MIKÄLI KIUSAAMINEN JATKUU:
6. Koulun jatkotoimenpiteet:
MAHDOLLISET KURINPITOTOIMET, SOVITTELUTOIMINTA KAUPUNGISTA, POLIISI.
Syksyllä 2022 Jyväskylän kaupungin kouluissa otettiin käyttöön yhteinen kiusaamisen vastaisen työn toimintamalli.Tästä toimintamallista lisää linkin kautta:
https://www.jyvaskyla.fi/opetus/perusopetus-jyvaskylassa/kiusaamiseen-puuttuminen