Historia

Valistus ja Ranskan vallankumous

Valistuksen vuosisata

1700-lukua kutsutaan valistuksen vuosisadaksi. Tällöin Euroopassa sivistyneistön mielipide kääntyi yksinvaltiutta vastaan, ja kirkon suurta vaikutusvaltaa ja yhteiskunnassa nähtyjä epäkohtia alettiin arvostella. Ranskalainen filosofi Voltaire arvosteli ankarasti kuningasvaltaa ja filosofi Rousseau väitti, että lasten piti saada kasvaa vapaasti ja oppia asioita kokeilemalla. Heidän puheensa pelottivat kuningasta, mutta innoittivat monia ranskalaisia. 

Valistus tai valon aikakausi, kuten sitä Ranskassa kutsuttiin, merkitsi järjen korostamista uskon tai tunteen sijaan. Järjen käytön uskottiin tekevän ihmisistä viisaampia - kaikkiin ongelmiin voitiin myös löytää ratkaisu järkeilemällä. Valistuksen ajan filosofien ja muiden ajattelijoiden tavoitteena oli muuttaa yhteiskunnallisia oloja. Erityisesti kirkkoa vastaan hyökättiin, koska ajateltiin, että kirkon opit olivat ristiriidassa järjenkäytön kanssa. Kirkkoa vastustavien ajatusten vuoksi Voltaire joutui kaksi kertaa vankilaan.

Kirkon lisäksi valistusajattelijat kritisoivat itsevaltiutta. Kaiken vallan keskittämistä ainoastaan yhdelle henkilölle eli kuninkaalle pidettiin epäoikeudenmukaisena. Valistusajattelijoiden mielestä valta tuli jakaa, eikä lakien laatija saanut olla samalla lakien valvoja. Erityisesti valistusajattelijoita vaivasi se, että valtion virkamiehet saattoivat vangita ihmisiä tai tuomita heitä kuolemaan ilman mitään syytä. Tuolloin oli myös tavallista, että vankiloissa ihmisiä kidutettiin eikä kukaan kyennyt puuttumaan asiaan.

Myös valtion rahankäyttöä arvosteltiin. Kansa kärsi katovuosien aiheuttamaa nälänhätää, mutta kuningas Ludvig XVI kävi kalliita sotia. Kuninkaiden hovit kuluttivat paljon valtion varoja yltäkylläiseen elämään. Koko maa oli vararikkotilassa. Kuningas vaati korkeita veroja kansalta, mutta ei aatelisilta. Kun rahaa oli taas saatava lisää, kutsui kuningas koolle valtiopäivät voidakseen määrätä uusia veroja. Silloin kolmas sääty, eli porvarit, talonpojat ja työläiset vaativat, että jokaisella edustajalla piti olla kokouksessa yksi ääni. Äänestyksessä kolmas sääty olisi voittanut ylivoimaisesti, sillä heitä oli paljon. Aatelit ja papit eivät hyväksyneet tätä, joten kolmas sääty julistautui itse kansalliskokoukseksi ja alkoi laatia Ranskalle uutta perustuslakia. Vallankumous oli puhkeamaisillaan ja kansa alkoi aseistautua. Kuningas ilmoitti, ettei ikinä luovu itsevaltiudestaan, lähti metsästysretkelle ja unohtui kaiken muun. 


Ranskan suuri vallankumous

Ranskan suuri vallankumous alkoi 14. päivä heinäkuuta 1789, jolloin hurjistunut väkijoukko tunkeutui Pariisissa olevaan Bastiljin linnoitukseen. Se oli vankila, jossa pidettiin kirkkoa, aatelistoa ja kuningasta vastustaneita vankeja. Bastilijin vankilan valtaus ja sen yhteydessä tapahtunut verilöyly käynnisti vallankumouksen. Bastiljin valtauspäivästä tuli myöhemmin Ranskan kansallispäivä.

 Veriset mellakat jatkuivat maalla ja kaupungissa. Pian kansa kaappasikin vallan itselleen. Kansalliskokous lakkautti aateliston ja papiston erioikeudet. Kaikista kansalaisista tulin ihmisoikeuksien julistuksen myötä vapaita ja tasa-arvoisia. Ketään ei tule eikä saa vainota mielipiteiden tai uskonnon vuoksi, ja ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Erityisesti kansalliskokous painotti, että lakien tulee olla samoja kaikille kansalaisille. Ranskan vallankumouksen iskulauseeksi tuli vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Vallankumous johti Ranskassa yleisen äänioikeuden toteutumiseen. Tämä tarkoitti sitä, että kaikilla täysi-ikäisillä miehillä oli oikeus vaikuttaa asioihin äänestämällä. Naisille äänioikeutta ei kuitenkaan vielä annettu. 

 Jyrkimmät vallankumoukselliset lietsoivat sotaa. Nyt monet aateliset pakenivat maasta. Ranska julistettiin tasavallaksi vuonna 1792. Kun mellakat pahenivat, kuningaskin yritti paeta, mutta jäi kiinni. Koska tasavallassa ei ole kuningasta, kuninkaasta oli tullut nyt vain " kansalainen Capet”. Hänet tuotiin kansalliskokouksen eteen. Häntä syytettiin maanpetturuudesta ja hänet mestattiin puolisonsa Marie Antoinetten kanssa giljotiinilla.

Uudet lait ja julistukset eivät tuoneet Ranskaan rauhallisia oloja. Kuninkaan teloituksen suututtamina naapurimaat julistivat Ranskalle sodan. Samoihin aikoihin syntyi voimakkaita sisäisiä erimielisyyksiä siitä, mihin suuntaan maata pitäisi kehittää. Seurauksensa oli rajuja riitoja, väkivaltaisuuksia ja teloituksia. Noin 30 000 ranskalaista jakoi kuninkaansa kohtalon, heidät talutettiin giljotiiniin. Vain pieni osa heistä oli aatelisia, valtaosa vallankumouksen omaa väkeä. Aikakausi on myöhemmin nimettykin hirmuvallan ajaksi. Kun lopulta kiihkeimmät vallankumousjohtajat kokivat kohtalonsa, sanottiin, että "vallankumous syö omat lapsensa". 

Hirmuvallan ajan uudistuksina kaikki katoliset kirkonmenot kiellettiin ja Notre damen kirkosta tehtiin Järjen temppeli. Myös kristillinen ajanlasku poistettiin ja uusi ajanlasku alkoi tasavallaksi julistamisen päivästä. Uusi mittausjärjestelmä otettiin käyttöön (mm. metri) ja orjuus poistettiin. Myöhemmin monet uudistukset peruttiin, mutta ajatus ihmisten tasa-arvosta säilyi.


 Vuonna 1799 valtaan nousi loistava sotapäällikkö ja vallankumouksen johtajiin kuuluva Napoleon Bonaparte. Vuonna 1804 Napoleon kruunautti itsestään keisarin. Hänen unelmanaan oli tehdä Ranskasta Euroopan johtava valtakunta. Mahtavan armeijansa avulla hän hän valoitti naapurimaita. Kuitenkin lopulta 1815 Napoleonin armeija kärsi ratkaisevan tappion ja Napoleon karkoitettiin loppuelämäkseen yksinäiselle Saint Helenan saarelle, jossa sotalaivat ja pari tuhatta miestä vartioivat häntä kellon ympäri kuolemaansa saakka.


Tehtävät

  1. Miten Valistusajan ajattelijoiden mielestä valta tulisi jakaa?
  2. Ketkä maksoivat veroja? Kenellä oli verovapaus?
  3. Miksi ranskassa syntyi vallankumous?
  4. Mitä Ranskan yleinen äänioikeus tarkoitti?
  5. Selitä: 
  1. Vapaus, veljeys, tasa-arvo
  2. kansalainen Capet
  3. Vallankumous syö omat lapsensa

  1. Piirrä aiheeseen liittyvä kuva.

ti 20.10

1500- ja 1600-luvun hallitsijoita

Itsevaltiaat hallitsivat Eurooppaa

Löytöretket rikastuttivat Euroopan suurvaltojen hallitsijoita. Vilkastuneen kaupankäynnin ansiosta myös kaupunkien porvarit, kauppiaat ja pankkiirit rikastuivat. Hallitsijat keräsivät veroja porvareilta, jotka myös lainasivat rahaa kuninkaalle. Näin kuninkaat saattoivat maksaa esimerkiksi sodankäynnistä ja armeijan ylläpitämisestä koituneet kulut itse. Aatelisten asema heikkeni ja valta keskittyy kuninkaalle, sillä ennen aateliset olivat varustaneet ritarit kuninkaan armeijaan. Siksi aikakauden hallitsijoista on käytetty nimitystä itsevaltias.

Itsevaltiaalla kuninkaalla oli oikeus säätää lakeja ja tuomita ihmisiä. Kuninkaan ajateltiin saaneen valtansa Jumalalta, minkä vuoksi häntä ei saanut arvostella. Periaatteessa itsevaltiaan päätösvaltaa ei rajoittanut mikään. Käytännössä hän joutui ottamaan huomioon myös johtavien aatelisten mielipiteet.

Poikkeuksena oli Englanti, jossa kuninkaan valtaa oli rajoitettu jo keskiajalla. Maahan oli perustettu parlamentti eli neuvosto, jolta kuninkaan oli kysyttävä lupa esimerkiksi verojen korotuksiin. Englannin kuningas Kaarle I yritti kasvattaa kuninkaan valtaa 1600-luvun puolivälissä. Tämä johti kiistoihin parlamentin kanssa ja lopulta sisällissotaan. Sodan seurauksena parlamentin asema vahvistui, eikä Englannin kuninkaallista tullut itsevaltiaita.


Elisabet I: Neitsyt valtaistuimella 

Elisabet I:n isä oli Englannin kuningas Henrik VIII ja äiti Henrikin toinen vaimo Anna Boleyn, joka tuomittiin vuonna 1536 aviorikoksesta ja mestattiin.

Kuningas Henrikin jälkeen Englanniin valtaistuimelle nousi Elisabetin velipuoli Edvard ja Edvardin kuoltua Elisabetin sisarpuoli Maria.

Kun Maria kuoli oltuaan muutaman vuoden vallassa, valtaistuimelle nousi Elisabet vuonna 1558. Odotuksista huolimatta Elisabet ei koskaan avioitunut vaan päätti hallita Englantia yksin. Tästä hän sai lempinimen ”Neitsytkuningatar”.

Monet katoliset pitivät Elisabetin pikkuserkkua, Skotlannin kuningatarta Maria Stuartia, oikeutettuna myös Englannin kruunuun. Kun hänet syöstiin vallasta Skotlannissa, Elisabet salli hänen tulla Englantiin, jossa hän joutui kotiarestiin. Elisabet uskoi kuitenkin Marian juonittelevan itseään vastaan ja lopulta teloitutti hänet.

Siitä hyvästä katolinen Espanja lähetti Voittamattoman Armadansa (laivasto) valloittamaan Englantia. Valtausyritys kilpistyi myrskyyn ja Englannin laivastoon, ja Elisabetin suosio kasvoi.

 

Elisabet I hallitsi vuodet 1558–1603.

Elisabeth oli taitava hallitsija, joka käytti apunaan parlamenttia ja neuvonantajia.

Hän oli monipuolisesti sivistynyt: puhui sujuvasti kuutta kieltä: englantia, latinaa, kreikkaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa. Hän loi ympärilleen upean hovin, jossa oli sijansa sekä tieteen että taiteen edustajilla (mm. Shakespeare). Elisabeth rakasti juhlija, tansseja ja ilonpitoa.Tanssimisen lisäksi hän soitti pianon kaltaista spinettiä.

Elisabet I:n hallintokausi kesti kaikkiaan 45 vuotta. Hänen hallintokauttaan on pidetty yhtenä Englannin historian loisteliaimpana. Elisabetin harjoittama politiikka pyrki maan sisäisten olojen rauhoittamiseen ja tämä koski etenkin uskonkysymyksiä. Edeltäviin ja seuraaviin valtakausiin verrattuna Elisabetin valtakausi oli myös sisäisen rauhan aikaa. Englanti ei juurikaan kärsinyt sodista kotisaarellaan tai Euroopan mantereella vaan suurimmat taistelut käytiin Amerikoissa ja merillä. Englannin talous hyötyi kehittyvästä transatlanttisesta kaupasta.


Aurinkokuningas oli Ranskan itsevaltias

Ranskan kuningas Ludvig XIV oli itsevaltiuden ajan tunnetuin hallitsija. Hän nousi valtaistuimelle neljä vuotiaana ja hallitsi maata yli 70 vuotta. Täysi-ikäiseksi tultuaan Ludwig onnistui hankkimaan lähes kaiken vallan itselleen. 

Ludwig XIV tunnettiin myös nimellä Aurinkokuningas, sillä kuningas oli joskus esiintynyt hovi- baletissa pukeutuneena auringoksi. Nimitys kuvaa hyvin kuninkaan asemaa: Ludwig XIV oli Ranskassa kaiken keskipiste auringon tavoin.


Versailles`n palatsi oli barokkityylin huipentuma

Aurinkokuningas rakennutti Pariisin lähelle Versailles'n palatsin, jossa hän vietti loisteliasta ja tuhlaileva elämää. Palatsi rakennettiin sen ajan tyylisuuntaukset barokin mukaisesti. Tyyli oli mahtipontinen ja siihen kuului runsas ja näyttävä koristelu. Barokkipalatseja ympäröivät suuret ja koristeelliset puutarhat.

 Versailles`n palatsi oli Euroopan hienoin ja ylellisin kuninkaanlinna. Palatsin rakentaminen kesti kymmeniä vuosia, vaikka rakennustyömaalla työskenteli kymmeniä tuhansia miehiä. Rakentamiskustannukset veivät monena vuonna suuren osan Ranskan valtion varoista.


Kuninkaan hovi eli likaista ja tuhlailevaa elämää

Versailles`n palatsissa asui kuninkaallisen perheen lisäksi noin 5000 aatelista sekä tuhansia palvelijoita. Aatelisille oli kunnia-asia saada asua Aurinkokuninkaan hovissa, vaikka se merkitsisi tyytymistä pieneen ja ahtaaseen huoneistoon. Aurinkokuningas halusi pakottaa Ranskan aateliset osallistumaan Versailles`n hovielämään, jotta näillä ei jäisi aikaa juonitella kuningasta vastaan. Hovin ylhäisten aatelisten tärkeimpiin velvollisuuksiin kuului muun muassa seurata kuninkaan pukeutumista aamulla ja avustaa että hänen aamutoimissaan.

Nykypäivän ihmisen näkökulmasta elämä Versailles`ssa oli erikoinen yhdistelmä ylellisyyttä ja likaisuutta. Palatsi oli täynnä ihmisiä, peseytymiseen ei ollut riittävästi mahdollisuuksia ja yöastia tyhjennettiin ikkunoista pihalle. Hienoissa palatseissa elävät rikkaat aateliset kärsivät syöpäläisiä ja haisivat. Tällainen oli kuitenkin tuona aikana tavallista.

Versailles`n hovin juhlat olivat ylellisiä ja tuhlailevia. Juhlat saattoivat kestää useita päiviä. Juhlia varten kuningas sekä juhliin osallistuneet aateliset teettivät itselleen asuja ja peruukkeja, jotka maksoivat monta kertaa enemmän kuin tavallinen ranskalainen ansaitsi vuodessa. Versailles`n hovista, sen juhlista, muodista ja käytöstavoista tuli esimerkki, jota muut Euroopan kuninkaalliset pyrkivät jäljittelemään.






Tehtävät:


1 Miksi joidenkin Euroopan maiden kuninkaista tuli itsevaltiaita?

  1. Millä tavoin Englannin ja Ranskan kuninkaiden asemat erosivat toisistaan?
  2. Millaista oli elämä Versailles`n palatsissa? Piirrä sarjakuva.
  3. Etsi kuva Elisabeth I: stä, miten häntä on kuvattu (kuvaile ulkonäköä)?



pe 9.10 Keskiaika ja uusiaika

Keskiaika ja Uuden ajan löytöretket

Keskiajalla ihmisten elämä oli ollut tasaista ja yllätyksetöntä. He elivät elämänsä maalla tai kaupungissa kiinteässä yhteydessä linnaan tai luostariin. Kirkko ja Paavi määrittelivät hyvän ja pahan ja kertoivat kuinka tuli elää, jotta taivaaseen pääsy kuoleman jälkeen olisi mahdollista. Kirkko määritteli myös tiedon ja totuuden ja julisti kansalle, millainen maailma oli. Vähitellen ihmiset alkoivat kokea kirkon ja yhteiskunnan tiukan järjestyksen kahleena. He alkoivat etsiä omia rajojaan ja halusivat itse tutkia maailman asioita ja ilmiöitä. Ihmiset eivät halunneet enää elää vain tuonpuoleista varten vaan halusivat nauttia ja iloita elämästä maan päällä.

Nimensä keskiaika sai sijoittumisestaan Antiikin ja Rooman ajan kukoistuksen ja Renessanssiajan väliin. Mielikuvan keskiajasta jonkinlaisena "pimeänä" kautena loivat uuden ajan alun oppineet, jotka halusivat siten korostaa renessanssin - oman aikakautensa - merkitystä sekä omaa etevämmyyttään aikaisempiin oppineisiin nähden. Renessanssi nosti ihmisen ja yksilön keskiöön (humanismi). Tieteellinen vallankumous (kuten Kopernikuksen aurinkokeskeinen maailmankuva) korvasi uskonnolliset dogmit havaintoihin ja matematiikkaan perustuvalla tieteellä. Tieto ja uudet ajatukset (reformaatio) levisivät aiempaan verrattuna huimaa vauhtia ja huomattavan laajalle Johannes Guttenbergin kehittämän kirjapainotaidon avulla. 


Siirtyminen Uuteen aikaan tapahtui myös tekniikan kehittymisen myötä: Merenkulku oli kehittynyt ja laivat osattiin rakentaa kestävimmiksi (karavelli). Kiinalaisten keksimän kompassin avulla uskaltauduttiin lähtemään tuntemattomille valtameriulapoille. Myös Marco Polon tarinat lisäsivät halua löytöretkille.1200-luvun lopulla venetsialainen Marco Polo taivalsi Persian ja Keski-Aasian kautta Kiinaan( ns. Silkkitie). Palattuaan reissultaan 20 vuoden kuluttua kukaan ei uskonut hänen kertomuksiaan ihmeellisestä maailmasta. Tarinat valtavista rikkauksista jäivät kuitenkin elämään ja innostivat hallitsijoita ja purjehtijoita unelmoimaan meritien löytämisestä kaukaiseen itään.

Kaukomaiden rikkaudet, maustekauppa ja kansojen käännyttäminen kristinuskoon saivat hallitsijat tukemaan meritien etsintää. Toiveet rikastumisesta ja hyvän viljelysmaan löytämisestä sekä seikkailunhalu ajoivat purjehtijoita lähtemään tuntemattomille vesille. Ensimmäisenä matkaan lähtivät portugalilaiset purjehtijat.

Suurten löytöretkien avulla käsitys maailmasta muuttui. Se osoittautui paljon suuremmaksi, kuin oli osattu kuvitella (n 1400-1600). Kolumbuksen löytöretkestä Amerikkaan (1492) katsotaan Uuden ajan alkaneen. 


ja tee sen mukaan käsitekartta löytöretkistä. Varaa tähän 1 kokonainen sivu.


Suuria löytöretkeilijöitä: 

Kristoffer Kolumbus

Kolumbus syntyy köyhän villan kutojan poikana pohjois- italialaisessa Genovan satamakaupungissa. Jo 14-vuotiaana hän lähti merille. Monien vuosien ajan hän kartutti tietämystään merenkulusta, sillä hänen haaveenaan oli löytöretki ja kristinuskon levittäminen Atlantinmeren tuntemattomiin osiin. 

 Portugalin hallitsija kieltäydyttyä varustamosta laivoja, sai Kolumbus pitkällisen odotuksen jälkeen Espanjan hallitsijaparin, Ferdinandin ja Isabellan, suostumaan retken rahoittajaksi.

Niin vuonna 1492 elokuun kolmantena päivänä, lähti Paloksen satamasta laivue kohti länttä. siihen kuului Kolumbuksen Lippulaiva Santa Maria ja kaleerit Pinta ja Nina.

Viikkoja ja kuukausia jatkui matka rannattomalla merellä. Taikauskoiset merimiehet pelkäsivät maailmanloppua ja paluun mahdottomuutta. Varsinkin Sargassomerellä levälautta ja yöllinen meteoriitti aiheuttivat pelkoa, mutta itse Kolumbus uskoi jumalan avulla pääsevänsä määränpäähän. Lopulta nähtiin merkkejä maan läheisyydestä: raskaasti lentävät linnut, ajelehtiva kaislan ruoko, keppi jossa oli ihmiskäden veistämiä jälkiä sekä punamarjainen oksa. Ilo puhkesi ilmoille kun vihdoin kuun loisteessa nähtiin ranta juovan hohtavan kaukaa lännessä. Kolumbus uskoi saapuvansa Intiaan, mutta todellisuudessa hän lähestyi Bahama -saaria, uuden mantereen rannikkoa. Miekka toisessa, Espanjan lippu toisessa kädessä Kolumbus astui maihin saarelle, jonka hän nimitti San Salvadoriksi.

 Kolumbus teki vielä monia purjehduksia löytämälleen mantereelle ja niiden tuloksena Eurooppa sai tutustua mm. ananakseen, perunaan, maissiin ja tupakkaan.


Bartolomeu Diaz

Portugalin prinssi Henrik Purjehtija oli 1400-luvun alussa laajentanut portugalilaisten Afrikan rannikon tuntemusta. Kun turkkilaiset olivat vuonna 1453 katkaisseet Euroopan ja Aasian välisen silkkitien, portugalilaiset alkoivat etsiä meritietä Intiaan Afrikan eteläkärjen kautta päästäkseen tekemään kauppaa intialaisten kanssa. Henrik Purjehtijan työtä valittiin jatkamaan Bartolomeu Diaz. Hänen tehtävänään oli selvittää päättyykö Afrikan manner vai jatkuuko se Terra Australis -mantereena, kuten jotkin kartat esittivät. Tätä reittiä pitkin saattaisi löytyä kauppareitti Intiaan.

Kahdella karavelilla vuonna 1487-88 tekemällään matkalla Diaz purjehti koko Afrikan länsirannikon pituuden ja kiersi mantereen eteläkärjen Cape Agulhasin. Nykyisen Etelä-Afrikan kaakkoisrannikolla Diaz joutui miehistön kapinan vuoksi kääntymään takaisin. Hän oli kuitenkin varmistanut meritien olemassaolon. Paluumatkan alussa ohitettiin Hyväntoivonniemi, jolle Diaz antoi nimen ”Myrskyjen niemi”; niemen nykyisen nimen antoi kuningas Juhana II. Bartolomeu Dias oli näin selvittänyt, että Afrikan ympäri oli mahdollista purjehtia Intiaan.

Vasco da Gama

Kun Bartolomeu Dias oli purjehtinut Afrikan eteläkärjen itäpuolelle vuonna 1488, Portugalin kuningas ryhtyi suunnittelemaan purjehdusta Intiaan. Amerikan löytyminen vuonna 1492 viivytti suunnitelmia kymmenellä vuodella. Kunnian Intian saavuttamisesta sai Vasco da Gama, joka lähti matkaan kolmella uudella karavelilla 8. heinäkuuta 1497. Laivoilla oli yhteensä 140–170 merimiestä, mukaan lukien kolme tulkkia, jotka tunsivat Afrikan rannikkoa ja osasivat myös arabiaa. Mukana oli myös sotilaita ja tykkimiehiä sekä 10 tuomittua rikollista, joita oli tarkoitus käyttää vaarallisissa tehtävissä. Näille miehille oli luvattu armahdus retkikunnan palattua Portugaliin. 16. joulukuuta retkikunta ohitti Diasin retkikunnan saavuttaman kaukaisimman etapin ja oli nyt tuntemattomilla vesillä. Retkikunta purjehti Afrikan rannikon ja Madagaskarin saaren välillä, Mosambikin saaren kautta kohti Intiaa. Da Gaman laivat rantautuivat 20. toukokuuta 1498 koko matkan määränpäähän Intian lounaisrannikolle Kalikutiin.

Da Gaman palattua Portugaliin elokuussa 1499 hänet palkittiin runsain mitoin onnistuneesta tehtävästä: Da Gamalle myönnettiin ”Intian valtameren amiraalin” arvo.



Fernão de Magalhãesin -Maailman ympäri

Pisimmän löytöretkien purjehduksen teki portugalilaisen Fernão de Magalhãesin Retkikunta espanjalaisella Victoria laivalla 1519-22. Kyseessä oli ensimmäinen matka maailman ympäri. 

Maailman kiertäminen ei kuitenkaan ollut Magalhãesin perimmäinen tarkoitus vaan hän etsi läntistä merireittiä maustesaarille eli Molukeille. Portugalilaiset olivat jo päässeet sinne itäistä reittiä, Afrikan ympäri, mutta Tordesillasin sopimus kielsi tämän reitin käytön espanjalaisilta. 

Magalhães uskoi maustesaarten ja Aasian mantereen olevan lähellä Amerikkaa. Hän toivoi, että Amerikan poikki johtaisi meriväylä, jonka kautta olisi mahdollista päästä tuohon tavoitteeseen.

Magalhãesin sanotaan itkeneen ilosta, kun hän oli löytänyt salmen, joka sittemmin on nimetty hänen mukaansa. Hänen kolme laivaansa purjehtivat sen läpi hitaasti, miesten luodatessa veden syvyyttä. Turvallisesti ja siirtyivät Atlantilta Tyynellemerelle valtamerelle.

Melkein neljä kuukautta purjehdittiin aavaa ulappaa. Ruoka ja vesi vähenevät. Merimiehet sairastuivat keripukkiin ja heistä siihen kuolikin 19 henkeä. Ruuan loppuessa syötiin rottia ja jopa nahka, jolla suuri märssyraaka oli vyötetty. Kun vihdoin laskettiin maihin Filippiinien saaristossa, oli ilo ylimmillään. Merimiehet löysivät vettä, appelsiineja ja banaaneja. He saivat syödä sikäläistä viljaa: riisiä, hirssiä ja durraa. 

Eräällä näistä saarista syntyi alkuasukkaita vastaan taistelu, jossa Magalhaes sai surmansa: 

“ Antonio Pigafetta katseli huolestuneena, kun laivan kapteeni ja retkikunnan johtaja Fernão de Magalhães sotilaineen aamunkoitteessa 27. huhtikuuta 1521 hyppäsi sotuveneestä rantaveteen ja kahlasi kohti Filippiineihin kuuluvaa Mactanin saarta. Pigafetta, Magalhãesin italialainen neuvonantaja, oli kehottanut kapteenia olemaan osallistumatta hyökkäykseen espanjalaisten käännytysyritykset torjuneita alkuasukkaita vastaan. Syvästi uskonnollinen portugalilainen Magalhães oli kuitenkin pitänyt velvollisuutenaan johtaa taistelua Mactanin pakanoita vastaan.

Rannalle päästyään Magalhãesin miehet suuntasivat aseensa kohti soturijoukkoa. Varsijousien nuolet ja hakapyssyjen kuulat eivät kuitenkaan merkittävästi harventaneet vihollisen joukkoja tai pelästyttäneet alkuasukkaita tiehensä.

Sen sijaan alkuasukkaat lähtivät rynnistämään kohti espanjalaisia ja syytivät näiden niskaan nuolia ja bambukeihäitä.

Magalhãesilla oli selkeä miesalivoima, ja hän käski miestensä perääntyä. Magalhães itse ei kuitenkaan ehtinyt pitkällekään, kun hänen vasempaan jalkaansa upposi keihäs.

Portugalilainen kaatui kasvoilleen hiekkaan, ja Pigafetta näki kauhukseen, miten alkuasukkaat hakkasivat hänet hengiltä.

”Meidän oli jätettävä kapteenin ruumis ja muidenkin vainajien ruumiit rannalle”, Pigafetta kirjoitti häpeissään. Retkikunta oli menettänyt johtajansa ja Pigafetta sankarinsa.

Hän ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hänen oli vietävä yksityiskohtainen matkakertomuksensa Espanjaan, jotta koko maailma saisi kuulla Magalhãesin saavutuksista.“

Laivojen jäännökset jatkoivat matkaa maustesaarille eli Molukeille. Saarilta vain yksi laiva, Viktoria lähti paluumatkalle runsaasti mausteita lastinaan. Intian valtamerta ja Afrikan rannikkoa pitkin kulki matka kotiin jonne palasi vain murto-osa matkaan lähteneistä. 

Ti 6.10 Teksti Euroopan keskiaika (kertaus)

Euroopan keskiaika

Rooman valtakunnan hajoaminen ja sen seuraukset

Länsi-Rooman valtakunta hajosi vuonna 476. Rooman valtakunta oli vuosisatojen ajan ylläpitänyt laajaa tieverkostoa, tehokasta hallintoa sekä turvallisuutta Euroopassa. Kun valtakunta hajosi, myös sen hallinto lakkasi toimimasta monilla alueilla.

Keskiajan alkuvaiheessa kaupankäynti väheni, kaupungit pienentyivät ja ihmiset siirtyivät yhä enemmän maaseudulle. Koska keskushallinto ei enää pystynyt suojelemaan asukkaita hyökkäyksiltä, ihmiset alkoivat turvautua paikallisiin mahtimiehiin ja maanomistajiin. Näin syntyi uudenlainen yhteiskuntajärjestelmä, jota kutsutaan feodaalijärjestelmäksi.

Feodaalijärjestelmän ja maaorjuuden synty

Feodaalijärjestelmä perustui maanomistukseen ja uskollisuuteen. Kuningas jakoi maa-alueita aatelisille, jotka puolestaan antoivat maata edelleen ritareille ja muille alamaisilleen. Vastineeksi he lupasivat sotilaallista tukea ja uskollisuutta hallitsijalle.

Suurin osa ihmisistä oli talonpoikia. Monet talonpojat joutuivat maaorjiksi. Maaorjat eivät olleet vapaita muuttamaan pois asuinpaikaltaan tai valitsemaan työtään. Heidän tuli viljellä herransa maata ja maksaa erilaisia veroja. Vastineeksi he saivat suojelua sekä oikeuden käyttää osaa maasta oman elantonsa hankkimiseen.

Feodaalijärjestelmä muodosti keskiajan Euroopan yhteiskunnan perustan satojen vuosien ajan. Aatelisto ja kirkko omistivat suurimman osan maasta, kun taas talonpojat tekivät suurimman osan työstä.

Katolisen kirkon vallan kasvu

Rooman valtakunnan hajottua katolisesta kirkosta tuli yksi Euroopan tärkeimmistä vallankäyttäjistä. Kirkko yhdisti ihmisiä yhteisen uskonnon kautta, ja lähes kaikki eurooppalaiset kuuluivat keskiajalla katoliseen kirkkoon.

Kirkon johtaja oli Roomassa asuva paavi. Keskiajan aikana paavin vaikutusvalta kasvoi niin suureksi, että hän saattoi vaikuttaa myös kuninkaiden ja keisareiden toimintaan. Hallitsijat tarvitsivat kirkon tukea, sillä kirkko opetti vallan olevan Jumalalta saatua.

Luostarit olivat keskiajan oppimisen keskuksia. Munkit kopioivat käsin kirjoja ja säilyttivät antiikin ajan tietoa. Monet ensimmäisistä kouluista toimivat kirkon yhteydessä.

Ranskan kehitys keskiajalla

Keskiajan alussa Ranska oli hajautunut lukuisiin aatelisten hallitsemiin alueisiin. Vähitellen Ranskan kuninkaat onnistuivat vahvistamaan valtaansa ja yhdistämään maata.

Tärkeä vaihe oli satavuotinen sota (1337-1453), jossa Englanti ja Ranska taistelivat vallasta. Sodan tärkein syy oli se, että Englannin kuninkaat vaativat itselleen Ranskan kruunua ja halusivat hallita osia Ranskasta. Sodan aikana käytiin monia taisteluita, ja lopulta Ranska onnistui säilyttämään alueensa sekä vahvistamaan kuninkaan valtaa. Englanti menetti lähes kaikki alueensa Ranskassa.

Sodan jälkeen Ranskan kuninkaan asema vahvistui merkittävästi. Keskiajan loppuun mennessä Ranskasta oli tullut yksi Euroopan vahvimmista valtakunnista.

Saksan kehitys keskiajalla

Nykyisen Saksan alue kuului Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Vaikka keisarikunnalla oli yhteinen hallitsija, todellinen valta oli suurelta osin paikallisilla ruhtinailla, piispoilla ja kaupungeilla.

Tämän vuoksi Saksasta ei muodostunut keskiajalla yhtenäistä valtiota. Alue pysyi hajanaisena, ja paikalliset hallitsijat käyttivät paljon itsenäistä valtaa.

Italian kehitys keskiajalla

Italian alue oli keskiajalla jakautunut useisiin kaupunkivaltioihin ja ruhtinaskuntiin. Tunnetuimpia kaupunkivaltioita olivat Venetsia, Genova ja Firenze.

Italian kaupungit vaurastuivat kaupankäynnillä, sillä ne sijaitsivat tärkeiden kauppareittien varrella. Erityisesti Venetsia rikastui Välimeren kaupasta. Keski-Italiassa sijaitsi paavin hallitsema Kirkkovaltio, joka vaikutti merkittävästi koko alueen politiikkaan.

Iso-Britannian kehitys keskiajalla

Vuonna 1066 normannit valloittivat Englannin. Valloituksen jälkeen kuninkaan valta vahvistui ja maan hallinto järjestettiin tehokkaammin.

Vuonna 1215 Englannin kuningas joutui hyväksymään Magna Cartan. Se rajoitti kuninkaan valtaa ja vahvisti aateliston oikeuksia. Magna Cartaa pidetään tärkeänä askeleena kohti myöhempää demokratiaa ja parlamentaarista hallintoa.

Espanjan kehitys keskiajalla

700-luvulla muslimivalloittajat saapuivat Iberian niemimaalle ja hallitsivat suurta osaa nykyisestä Espanjasta. Pohjoisen kristityt kuningaskunnat aloittivat pitkän takaisinvaltauksen, jota kutsutaan reconquistaksi.

Reconquista päättyi vuonna 1492, kun viimeinen muslimien hallitsema alue, Granada, vallattiin. Samana vuonna Espanja rahoitti Kristoffer Kolumbuksen löytöretken Atlantin yli. Tämä tapahtuma yhdistetään usein keskiajan päättymiseen ja uuden ajan alkamiseen.

Keskiajan loppu

Keskiajan loppua kohti kaupungit kasvoivat ja kaupankäynti vilkastui. Monet kauppiaat rikastuivat, ja heidän merkityksensä yhteiskunnassa kasvoi. Samalla kuninkaiden valta vahvistui monissa Euroopan maissa.

1300-luvulla Eurooppaa koetteli musta surma eli rutto, joka surmasi suuren osan väestöstä. Työvoiman väheneminen heikensi vähitellen maaorjuutta, sillä talonpoikien työstä tuli aiempaa arvokkaampaa.

1400-luvun lopulla Euroopassa alkoi tapahtua suuria muutoksia. Kauppa laajeni, löytöretket avarsivat maailmankuvaa ja monet valtiot vahvistuivat. Näiden muutosten vuoksi keskiajan katsotaan päättyneen 1400-luvun lopulla ja uuden ajan alkaneen.