Motoristen taitojen määrittely ja oppiminen

Mitä ovat motoriset perustaidot?

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) puhutaan paljon motorisista perustaidoista. 1-2 vuosiluokkien tavoitteisiin kuuluu motoristen perustaitojen oppiminen ja vuosiluokilla 3-6 tarkoituksena on vakiinnuttaa ja monipuolistaa näitä taitoja (OPH 2014, 157, 306). Tästä syystä motoristen perustaitojen määrittely on tärkeää, jotta kaikilla on yhteinen käsitys siitä, mitä nämä taidot ovat. 

Ensiksi on hyvä erottaa perusliikuntataidot, motoriset taidot ja motoriset perustaidot toisistaan. Tietysti määrittelyissä on aina hieman päällekäisyyksiä, eikä käsitteitä voi täysin erottaa toisistaan, mutta jonkinlaisia jakoja niiden välille pystyy tekemään (Kuva 1). Perusliikuntataidoilla tarkoitetaan liikunnan perustaitoja, joita ovat juokseminen, hyppääminen, heittäminen sekä kiinni ottaminen (Jaakkola 2016, 19). Perusliikuntataidot sopivat kaikille eikä niiden harjoittelua tule pitää mihinkään tiettyyn urheilulajiin tähtäävänä, vaan ne ovat perusta motoristen taitojen oppimiselle (Jaakkola 2016, 19-20). Motorisilla taidoilla tarkoitetaan kehon ja sen raajojen tahdonalaisia liikkeitä, joilla on jokin tarkoitus (Jaakkola 2010, 45; Sääkslahti 2015, 53). Tärkeää motoristen taitojen määrittelyssä on myös se, että motoriset taidot ovat harjoittelemalla opittavia taitoja (Jaakkola 2014, 13). Motoriset taidot eli kehon tahdonalaiset liikkeet ovat edellytys motoristen perustaitojen kehittymiselle. Motoriset perustaidot ovat useamman kehonosan yhdessä tuottamia liikkeitä (Jaakkola 2018, 9).  Perusmotoriset taidot jaetaan kolmeen ryhmään, jotka ovat liikkumistaidot, tasapainotaidot ja välineen käsittelytaidot. Perusmotoristen taitojen avulla oppilas kykenee arkisiin liikkumista vaativiin toimintoihin (Edu 2017). Motoriset perustaidot ovat tärkeitä myös spesifisten lajitaitojen kannalta, sillä perustaidot ovat lajitaitojen taustalla (Jaakkola 2014, 13). 

Kuva 1 - Käsitteiden määrittely

Liikkumistaidot

Liikkumistaidot ovat taitoja, joiden avulla ihminen pystyy liikuttamaan itseään eri paikkoihin (Jaakkola 2014, 13). Liikkumistaitoihin kuuluu mm. käveleminen, juokseminen, liukuminen ja kiipeäminen sekä erilaiset tavat ponnistaa, kuten loikkaaminen ja hyppääminen esteen yli. Usein liikkumistaitojen harjoittelu tulee luontevana osana koulun liikuntatunteja esimerkiksi hippaleikeissä ja pallopeleissä. Hippaleikeissä liikkumistyylejä on kuitenkin hyvä välillä vaihdella, jolloin liikkuminen voi tapahtua juoksemisen sijaan loikkimalla, tasahypyillä tai laukkaamalla. Myös temppu- ja esteradat ovat hyviä harjoituksia kehittämään liikkumistaitoja, sillä radoille saa helposti monipuolista tekemistä (Kuva 2). Liikkumistaitoja tulee harjoitella myös erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina (OPH 2014, 157, 307). Erilaiset ympäristöt edesauttavat perustaitojen kehittymistä kohti lajitaitoja (Edu 2017). Vaihtelevat ympäristöt voivat myös lisätä liikunnan mielekkyyttä, sillä esimerkiksi hippaleikit tuntuvat ihan eriltä koulun liikuntasalissa kuin syvässä lumihangessa. 

Kuva 2 - Ideoita liikkumistaitojen kehittämiseen

Tasapainotaidot

Tasapainotaidot ovat kaiken liikkumisen perusta, sillä kaikenlaisessa liikunnassa ja liikkeessä tarvitaan tasapainotaitoja (Jaakkola 2014, 14). Tasapainotaidot jaetaan kahteen ryhmään: staattisiin ja dynaamisiin taitoihin (Jaakkola 2014, 13). Staattinen tasapaino tarkoittaa paikallaan olevaa tasapainoa, kuten seisominen tai jokin tasapainoasento. Dynaaminen tasapaino tarkoittaa liikkeessä tarvittavaa tasapainoa, kuten portaita pitkin kävely tai luisteleminen. (Jaakkola 2014, 13.) Dynaamista tasapainoa tarvitaan hyvin monissa liikuntasuorituksissa, sillä ihan perus juokseminenkin vaatii tasapainoa. Koulussa on paljon hyviä mahdollisuuksia harjoitella tasapainotaitoja niin liikuntatunneilla kuin muilla oppitunneilla. Tasapainotehtäviä voi ottaa mukaan toiminnallistamaan muuta opetusta (Kuva 3). 

Kuva 3 - Ideoita tasapainotaitojen kehittämiseen

Välineen käsittelytaidot

Kolmas motorisista perustaidoista on välineen käsittelytaidot. Välineen käsittelytaidot voidaan jakaa karkeamotorisiin ja hienomotorisiin taitoihin. Nämä taidot eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, vaan ovat kuin janan päät joiden väliin mahtuu paljon erilaisia variaatioita (Jaakkola 2010, 48). Karkeamotoriset taidot vaativat työtä kehon suurilta lihasryhmiltä ja taitojen tavoitteena on tuottaa voimaa erilaisiin välineisiin tai pysäyttää välineen liikkuminen (Innostun liikkumaan; Jaakkola 2014, 13). Tällaisia ovat esimerkiksi heittäminen, potkaiseminen ja lyöminen. Karkeamotoriikka voidaan yhdistää myös muihin motorisiin perustaitoihin, sillä suuret lihasryhmät ohjaavat ihmisen liikkumista ja lihasryhmien hallintaa (LukiMat). Hienomotoriset taidot ovat pienten lihasryhmien ohjaamia taitoja, joilla halutaan saavuttaa tarkkoja ja kontrolloituja liikkeitä (Jaakkola 2014, 13). Koululainen tarvitsee päivän aikana paljon hienomotorisia taitoja esimerkiksi kirjoittaessa, syödessä ja pukiessa. Käsittelytaidoissa on tietty hierarkisuus eli karkeamotoriset taidot kehittyvät ensin, minkä jälkeen hienomotoriset taidot voivat alkaa kehittyä (Sääkslahti 2015, 55). Kouluun tullessa oppilailla olisi hyvä olla edes kohtuulliset välineen käsittelytaidot, koska esimerkiksi kirjoittamisen opettelu on hyvin haastavaa, jos hienomotoriset taidot eivät ole kunnossa. Tästä syystä erityisesti alkuopetuksessa voi käyttää vielä paljon tehtäviä, jotka kehittävät erityisesti hienomotorisia taitoja (Kuva 4).

Kuva 4 - Ideoita hienomotoriikan kehittämiseen

Havaintomotoriset taidot

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa vuosiluokkien 1-2 kohdalla opetuksen pääpaino on motoristen perustaitojen lisäksi havaintomotorisissa taidoissa ja vuosiluokilla 3-6 opetuksen tavoitteena on kehittää näitä taitoja (OPH 2014, 157, 306). Havaintomotoriikka on siis taitoja, joilla lapsi pystyy hahmottamaan omaa kehoaan ja sen osa-alueita suhteessa ympärillä olevaan aikaan, tilaan ja voimaan (Innostun liikkumaan; Numminen 2005, 60 Jaakkola 2010, 55 mukaan). Havaintomotoriikkaa voi luokitella eri tavoin, joten seuraavaksi esitellään kaksi erilaista luokittelua. 

Tapa A (Innostu liikkumaan)
Tässä tavassa luokittelu perustuu aisteihin ja aistihavaintoihin sekä itsestä että ympäröivästä maailmasta. 

  • Kinesteettinen ja taktiilinen havainnointi (=tunto): Tarkoittaa tietoisuuttaa oman kehon asennosta, liikkeistä, kehotuntemuksesta, kehotietoisuudesta ja kehonkuvasta. Lisäksi tähän kuuluu avaruudellinen hahmottaminen ja suuntatietoisuus, tunnon avulla havainnointi, muotojen hahmotus sekä kehon voimantuoton säätely.
  • Visuaalinen havainnointi (=näkö): Tarkoittaa näönvaraista hahmottamista, joka tärkeää esimerkiksi liikkeen ja tasapainon oppimisessa sekä muotojen, suunnan ja tilan hahmottamisessa.
  • Auditiivinen hahmottaminen (=kuulo): Tarkoittaa kuulon avulla havainnointia, ajallista tiedostamista ja rytmin ymmärtämistä.

Tapa B (Karvonen 2002, Jaakkola 2010, 56 mukaan)
Tämä tapa erittelee havaintomotoriikan osa-alueet kehon ja ympäristön mukaan.

  • Kehotuntemus: Tieto kehon osien sijainnista, nimistä ja kehon osien suhteesta toisiin. Tieto, miten kehoa ja sen osia liikutetaan tehokkaasti ja kuinka niitä rentoutetaan. 
  • Avaruudellinen hahmottaminen: Asioiden ja esineiden hahmottaminen suhteessa itseensä.
  • Suunnan hahmottaminen: Suuntatietoisuuden kehittyminen ja kyky liikkua tilassa tehokkaasti. Ympäristön mittasuhteet sekä oikean ja vasemman erottaminen. 
  • Ajan hahmottaminen: Rytmin, samanaikaisuuden ja järjestyksen hallitseminen. 

Havaintomotorinen toiminta on pääosin automatisoitunutta ja tiedostamatonta (Jaakkola 2010, 55-56), mutta sitä pystyy kyllä kehittämään. Siksi koulussa kannattaa teettää tehtäviä, joissa oppilaiden tulee miettiä esimerkiksi omia kehonosiaan ja suhdetta ympäröivään tilaan (Kuva 5).

Kuva 5 - Hyppynaruralli havaintomotoriikan kehittämiseen