Motoristen taitojen vaikutukset
Motorisen kehityksen yhteydet lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen
Motorinen kehitys on yhteydessä lasten ja nuorten kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Lapsen kehitys jaetaan kognitiiviseen eli älyllistä kapasiteettia vaativien toimintojen kehittymiseen, affektiiviseen eli sosioemotionaalisten taitojen kehittymiseen, motoriseen eli liikkeiden ja liikkumisen kehittymiseen ja fyysiseen kehittymiseen eli kehon pituudessa ja painossa tapahtuvaan kehittymiseen. Vaikka kehitys voidaan jakaa näihin osa-alueisiin, ne ovat vahvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (Jaakkola 2016, 31.) Motorinen ja kognitiivinen kehitys vaikuttavat toisiinsa erityisen vahvasti. Tutkimusten mukaan motoriset ja kognitiiviset taidot kehittyvät rinnakkain. Motoristen taitojen oppiminen lapsuudessa mahdollistaa myös kognitiivisten eli tiedollisten taitojen kehityksen ja antaa sitä kautta lapselle mahdollisuudet myös monipuolisempaan vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. (Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin 2012, 21.)
Mitä asioita sitten tulisi huomioida alakouluikäisten kanssa, jotta motorisia taitoja saadaan kehitettyä mahdollisimman monipuolisesti koulussa? Kilpailullisuuden ja vertailun pitäminen vähäisenä on tärkeää, jotta liikunnan parissa säilyy tehtäväsuuntautunut ilmapiiri ja kaikki pääsevät osallistumaan toimintaan omalla tasollaan. Perusliikuntatamuotoja ja motorisia perustaitoja tulisi harjoittaa monipuolisesti ja varmistaa riittävän paljon toistoja mm. erilaisista välineenkäsittely-, liikkumis- ja tasapainotaidoista. Lasten kehonhahmotusta tulee vahvistaa, jotta esimerkiksi oikea ja vasen puoli sekä eri kehonosat ovat hallussa ja sitä kautta pystytään oppimaan erilaisia suoritustekniikoita. Tärkeää on myös muistaa lapsille sopiva leikinomaisuus ja rohkaista lapsia kokeilemaan erilaisia lajeja ja monipuolisia oppimisympäristöjä unohtamatta yhteispelien ja -leikkien mukanaan tuomaa mahdollisuutta lasten ajettelutaitojen, vuorovaikutuksen ja pelikäsityksen kehittämiselle. (Mero, Uusitalo, Hiilloskorpi, Nummela & Häkkinen 2012, 107.)
Motoristen taitojen yhteys liikunnalliseen elämäntapaan ja koulumenestykseen
Motoristen taitojen, erityisesti perusmotoristen taitojen, riittävän kehittymisen takaaminen on todella tärkeää myös lapsille, joilla ei ole synnynnäisiä motorisen kehityksen ongelmia (Jaakkola 2014, 9, 14). Motorisilla taidoilla on vaikutusta lapsen persoonallisuuden kehitykselle, sillä niillä on yhteys lapsen minäkäsityksen muotoutumiseen (Aro ym. 2012, 322). Lisäksi motoriset taidot auttavat selviytymään arkipäivän tilanteista (Aro ym. 2012, 322) ja tukevat fyysisesti aktiivisen elämäntavan omaksumista. Lapsi tarvitsee monipuolisia liikekokemuksia, jotka tukevat motoristen taitojen kehittymistä, tai hänen perustaitonsa saattavat automatisoitua vääriksi (Sastamalan kaupunki). Mikäli lapsi ei saa monipuolisia liikuntakokemuksia, on hänen vaikea tulevaisuudessa kehittää omia liikuntataitojaan, sillä hänellä ei ole tarvittavia taitoa luoda ja yhdistellä erilaisia liikemalleja.
Lasten vähentynyt liikunnallinen aktiivisuus korreloi suoraan heikentyneisiin motorisiin taitoihin (Jaakkola 2014, 9; Itkonen ym. 2018, 16). Ympäristön haasteena on kannustaa lasta olemaan fyysisesti aktiivinen, jotta hänen motoriset taitonsa kehittyvät tarpeeksi ja edesauttavat aktiivisen elämäntavan säilymistä aikuisiälle asti (Itkonen ym. 2018, 15). Motoristen perustaitojen riittävä kehitys vähentää erityisesti yläkoululaisille tyypillistä fyysisen aktiivisuuden laskua (Itkonen ym. 2018, 16).
Liikunnallisen elämäntavan lisäksi hyvien motoristen taitojen on huomattu olevan yhteydessä myös koulumenestykseen (Itkonen ym. 2018, 16; Syväoja ym. 2012, 11-12). Tätä yhteyttä saattavat selittää esimerkiksi liikunnan myönteinen vaikutus muistiin, keskittymiseen ja tätä kautta myös käyttäytymiseen. Motoristen taitojen riittävällä hallinnalla mahdollistetaan paitsi hyvä koulumenestys, myös itsenäinen toimiminen ja hienomotoriikkaa vaativien koulutaitojen, kuten kynien, saksien ja muiden työvälineiden, hallinta (Aro ym. 2012, 323).
Donnelyn ym. tekemässä tutkimuksessa (teoksessa Syväoja ym. 2012, 11) tarkasteltiin koululiikunnan, välituntiliikunnan ja oppituntien aikana tapahtuvan liikunnan vaikutuksia koulumenestykseen. Tutkimuksessa kouluviikkoon lisättiin 90 minuuttia reipasta liikuntaa lisäämällä 10 minuutin pituisia liikuntahetkiä oppituntien väliin. Tutkimuksessa olleiden lasten lukemisen, matematiikan ja oikeinkirjoituksen tulokset paranivat kontrolliryhmään verrattuna merkittävästi (Kuva 1). Reedin teettämän samankaltaisen testin (teoksessa Syväoja ym. 2012, 11-12) tulokset puolestaan osoittivat, että testiin osallistuneet pärjäsivät kontrolliryhmää paremmin humanististen ja yhteiskunnallisten aineiden testeissä. He saivat myös paremmat tulokset matematiikassa, äidinkielessä ja luonnontieteissä, mutta tulosten ero ei ollut niin merkittävä kuin edellä mainituissa aineissa. Lisäksi myös Yhdysvaltain terveysministeriön vuonna 2010 julkaisemassa tutkimuskattauksessa (teoksessa Syväoja ym. 2012, 12) todettiin, että liikunnalla on myönteinen yhteys koulumenestykseen, ja siinä painotettiin, että akateemisten oppituntien vähentäminen liikunnan lisäämisen mahdollistamiseksi ei heikentänyt muiden aineiden oppimistuloksia.
Kuva 1 - Donellyn ym. tutkimustulokset arvosanojen muutoksissa(PAAC = Physical Activity Across the Curriculum -nimiseen projektiin osallistuneet lapset)
Kuvan lähde: Donelly, J. E. & Lambourne, K. 2011. Classroom-based physical activity, cognition, and academic achievement. Preventive Medicine 52.
Motorisen oppimisen vaikeudet
Motorisen oppimisen vaikeuksilla, eli kehityksellisillä koordinaatiohäiriöillä, tarkoitetaan huomattavaa vaikeutta motoristen taitojen oppimisessa ja kehon asentojen hallitsemisessa (NMI; Aro ym. 2012, 321). Nämä ongelmat vaikeuttavat sekä koulussa opeteltavien liikuntataitojen omaksumista että motoriikkaa vaativia arkielämän tilanteita. Jos motorisen kehityksen ongelmat eivät selity neurologisilla syillä, kuten CP-vammalla tai älyllisen kehityksen ongelmilla, puhutaan kehityksellisistä koordinaatiohäiriöistä (Aro ym. 2012, 321). Yhteistä käsitystä motorisen kehityksen ongelmien syille ei ole, mutta sen oletetaan liittyvän aivojen rakenteellisiin ja toiminnallisiin poikkeavuuksiin (Aro ym. 2012, 322). Muut kehitykselliset vaikeudet kulkevat usein käsi kädessä motorisen oppimisen vaikeuksien kanssa. Lapsella saattaa olla kielellisen kehityksen tai käyttäytymisen häiriöitä, tarkkaavaisuusongelmia tai oppimisvaikeuksia (NMI). Lapsella saattaa myös olla ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä. (Kuva 2).
Kuva 2 - Motorisen oppimisen vaikeuksista seuraavia mahdollisia haasteita
Motoriikan ongelmat voivat ilmetä sekä karkea- että hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä ja ovat selkeimmin esille uusia taitoja opetellessa. Ongelmien pääpiirteitä ovat koordinaatiovaikeudet, ongelmat kehon asentojen kontrolloimisessa, liikkeiden kömpelyys ja liikkeiden ajoittamisvaikeudet sekä sisäisten mallien omaksumisen ongelmat oppimista vaativien liikkeiden kanssa (Aro ym. 2012, 232). Tyypillisesti lapsen liikkeet ovat hitaita tai epätarkkoja, ja opitut taidot jäävät heikommiksi kuin ikätovereilla. Lapsi ei myöskään osaa luoda liikemalleja, joita voisi tulevaisuudessa käyttää uusien tilanteiden tai taitojen pohjana. Tämä näkyy epäsymmetrisinä ja vaihtelevina liikkeinä myös arkipäiväisissä tilanteissa, kuten kävellessä. (NMI; Aro ym. 2012, 321)
Motorisen oppimisen vaikeuksia esiintyy kouluikäisistä lapsista noin 5-6 prosentilla ja lievempiä motorisia haasteita on jopa joka kymmenellä lapsella (Neuvokas perhe; Aro ym. 2012, 321). Motorisen kehityksen ongelmat saattavat usein jäädä huomaamatta, tai ne saatetaan vahingossa diagnosoida joksikin muuksi kehitykselliseksi ongelmaksi, jolloin lasta hoidetaan väärällä tavalla (Aro ym. 2012, 321). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 2014, 158) onkin tärkeää, että vuosiluokilla 1-2 pyritään tunnistamaan sellaiset motorisen oppimisen vaikeudet, jotka voivat olla yhteydessä myös muihin oppimisen ongelmiin.
Motorisia haasteita omaavaa lasta varten järjestettyjen tukitoimien tulisi alkaa mahdollisimman varhain ja ne tulisi sijoittaa lapsen luonnolliseen toimintaympäristöön, eli koulupäivään ja kotiin (Aro ym. 2012, 322). Kuntoutuksen tavoitteena on lisätä lapsen kykyä tunnistaa motoristen taitojen ydinkohtia ja näin edistää niiden oppimista (Aro ym. 2012, 323-324). Koska motorisen oppimisen vaikeudet hankaloittavat taitojen itsenäistä oppimista, ei mallin seuraaminen yksinään riitä uusien liikemallien omaksumiseen. Tätä osa-aluetta voidaan kehittää luomalla lapselle ympäristöjä tai tilanteita, joissa hänen tulee itse löytää tehokkain toimintamalli motorisen ongelman ratkaisemiseksi. Liikemallin oppiminen vaatii paljon toistoja, ja positiivisen ja kannustavan palautteen tärkeys on ratkaisevassa osassa (Aro ym. 2012, 325).