5.5 Erityinen tuki

Iin kunta

Erityinen tuki järjestetään esioppilaan omaan esiopetusryhmään. Esioppilas voi olla varhaiskasvatuksessa myös pienryhmässä tai integroidussa erityisryhmässä. Tällöin erityinen tuki järjestetään erityisryhmässä. Pedagogisina menetelminä esiopetuksessa käytetään mm. pienryhmiä, ryhmäavustajan tai ohjaajan tukea, kuvia, viittomia tai apuvälineitä.

Esioppilaan erityisen tuen järjestämisestä vastaa varhaiskasvatuksessa varhaiserityisopettaja sekä alue-esimies ja koulun puolella esiopetuksesta vastaava erityisopettaja sekä rehtori/koulunjohtaja. Tuen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa esiopettaja, varhaiserityisopettaja tai erityisopettaja ja ryhmän muut työntekijät. Mikäli esioppilaalla on muita tukitoimia esim. terapiaa, terapeutit otetaan mukaan tukitoimien suunnitteluun.

Ennen erityiseen tukeen siirtoa täytetään pedagoginen selvitys. Pedagogisen selvityksen täyttää varhaiskasvatuksen esiopetuksessa esiopettaja ja varhaiserityisopettaja yhdessä, koulun esiopetuksessa esiopettaja ja erityisopettaja yhdessä. Pedagogiseen selvitykseen pyydetään aina molempien huoltajien allekirjoitus. Pedagogiseen selvitykseen kirjatut kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen menetelmät ja keinot käydään läpi huoltajien kanssa moniammatillisessa palaverissa. Pedagogisen selvityksen ja huoltajien kanssa pidetyn palaverin jälkeen oppilashuoltoryhmä kokouksessa tarvittaessa suosittelee esioppilaan siirtoa erityiseen tukeen. Alue-esimies, koulunjohtaja ja rehtori toimittavat erityisentuen paperit liitteineen opetus ja varhaiskasvatuspäällikölle, joka tekee virallisen päätöksen erityiseen tukee siirtämisestä.

Kun päätös esioppilaan siirtämisestä erityiseen tukeen on tehty, kutsutaan koolle moniammatillinen palaveri. Palaverissa käydään yhdessä huoltajien kanssa läpi lapsen yksilöllistä kasvua tukevat kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen menetelmät ja keinot. Nämä keinot määritellään ja ne kirjataan HOJKS:iin. HOJKS:n seurannasta ja arviosta vastaavat varhaiskasvatuksessa esiopettaja ja varhaiserityisopettaja ja koulun esiopetuksessa esiopettaja ja erityisopettaja. Arvioinnissa ja seurannassa toimitaan yhteistyössä huoltajien kanssa. HOJKS on päivitettävä vähintään kerran vuodessa.

Päätös erityiseen tukeen siirtämisestä voidaan tarvittaessa purkaa. Purkaminen tehdään aina yhteistyössä huoltajien kanssa. Kun esioppilaan erityisen tuen päätös puretaan varhaiskasvatuksen esiopettaja ja varhaiserityisopettaja tai koulun esiopettaja ja erityisopettaja täyttävät pedagogisen selvityksen. Pedagoginen selvitys käsitellään oppilashuoltoryhmässä ja päätöksen erityisen tuen lopettamisesta tekee opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö. Erityisen tuen loputtua esioppilas siirtyy tehostettuun tukeen.

Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten kohdalla toimitaan aina yhteistyössä huoltajien erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Yhteiset palaverit ovat aina moniammatillisia. Esiopetus järjestetään omassa esikouluryhmässä ja varhaiskasvatuksen puolella myös erityisryhmissä: pienryhmässä tai integroidussa erityisryhmässä. Opetuksen toteuttamisesta vastaa esiopettajan tukena varhaiserityisopettaja tai erityisopettaja

Esiopetuksessa käytetään yhtenäisiä kaavakkeita. Lomakkeet ovat ladattavissa sähköisessä muodossa huoltajien ja esiopettajien käyttöön. Kasvun ja oppimisentuen kaavakkeet, joita käytetään kaikilla kunnan esioppilailla ovat seuraavat:

tiedonsiirtokaavakkeet
Tiedonsiirtokaavakkeeseen matkalla kouluun. Esiopettaja tai veo kirjaavat varhaiskasvatuksen havainnot tulevan esioppilaan kasvusta ja kehityksestä tiedoksi tulevalle opettajalle ja koululle.

Minä esikoululainen
kaavake joka täytetään kotona vanhemman kanssa esiopetuksen alettua. Siihen kirjataan vanhemman ja lapsen ajatuksia esiopetuksesta. Kaavake laitetaan esiopetussuunnitelman liitteeksi.

Esiopetussuunnitelma
Esiopetussuunnitelma täytetään yhteisessä palaverissa huoltajien kanssa. Palaveriin kutsutaan mukaan myös moniammatilliset yhteistyökumppanit.

Kotuttamissuunnitelma

Maahanmuuttajille Henkilökohtaisen opetussuunnitelman lisäksi tehdään kotouttamissuunnitelma.

valtakunnalliset kolmiportaisen tuen kaavakkeet sähköisen asioinnin sivulta ja Erityisen tuen päätös –kaavake
Tehostettuun tukeen siirtyvälle esioppilaalle täytetään esiopetussuunnitelman lisäksi pedagoginen arvio ja oppimissuunnitelma. Erityisen tuen esioppilaalle laaditaan esiopetussuunnitelman lisäksi pedagoginen selvitys, HOJKS sekä erityisen tuen päätös -kaavake. Erityisen tuen päätös –kaavake laitetaan aina mukaan opetus- ja kasvatuspäällikölle, kun hänelle lähetetään asiakirjoja oppilaan erityiseen tukeen siirtämisestä.