Kun säteilyllä on riittävästi energiaa, se kykenee irroittamaan atomeista elektroneja tai rikkomaan aineen molekyylejä. Tällaista säteilyä kutsutaan ionisoivaksi. Ionisoiva säteily on vaarallista eliöille, koska ionisaatio muuttaa aineiden kemiallisia ominaisuuksia ja voi aiheuttaa häiriöitä solujen toiminnassa. Suurissa määrin ionisoiva säteily on tappavaa. Luvussa neljä todettiin, että radioaktiivisia aineita voidaan havaita niiden lähettämän ionisoivan säteilyn perusteella. Ne eivät kuitenkaan ole ainoa ionisoivan säteilyn lähde.

Sähkömagneettinen säteily absorboituu fotoneina, joiden energia on sitä suurempi, mitä lyhyempi on säteilyn aallonpituus. Sen säteilyn lajeista röntgen- ja gammasäteily ovat ionisoivaa säteilyä. UV-säteily on jossain määrin ionisoivaa, sillä sen ionisointikyky riippuu sen tarkasta aallonpituudesta sekä aineesta johon se kohdistuu. Hiukkassäteilyn osalta mikä tahansa riittävän suurienerginen hiukkassäteily on ionisoivaa. Vaarallisuus ei liity hiukkaseen sinänsä, vaan sen suureen liike-energiaan, jolla se pystyy aiheuttamaan muutoksia aineen rakenteessa. Tyypillisimmät tapaukset ovat alfa-, beeta- ja neutronisäteily. Ne koostuvat alfahiukkasista, elektroneista tai positroneista ja neutroneista. Näitä hiukkassäteilyn lajeja syntyy myös radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä, mutta on syytä huomata, ettei mikään säteily sellaisenaan ole radioaktiivista. Radioaktiivisuus on ydinten ominaisuus ja myös muista lähteistä voi syntyä samanlaista säteilyä kuin radioaktiivisista ytimistä.


Tavanomainen Ionisoiva säteily ei ole aistein havaittavissa. Tämän vuoksi säteilyolosuhteita tarkkaillaan ja säteilyn hyötykäyttöä säädellään viranomaisten toimesta. Jos säteilyn lähde tunnetaan, ovat ASE-muistisäännön mukaiset tekijät olennaisia säteilyltä suojauduttaessa:

• Aika säteilyn vaikutuksessa
• Suojien käyttö
• Etäisyys säteilyn lähteeseen

Säteilyn haittavaikutukset perustuvat sen siirtämään energiaan. Pidemmässä ajassa energiaa siirtyy enemmän, joten säteilylähteen läheisyydessä vietetty aika tulee minimoida. Kaikki säteily vaimenee väliaineessa, joten suojien käyttö pienentää henkilöön kohdistuvan säteilyn määrää. Kaikkein läpäisykykyisimmiltä säteilyn lajeilta suojautuminen edellyttää tiiviistä aineesta, kuten lyijystä valmistettuja suojia. Vaikkei varsinaisia suojia olisi käytettävissä, säteily leviää ympäristöön niin, että sen määrä vähenee etäisyyden kasvaessa. Siksi myös etäisyys lähteeseen vähentää säteilyn haittavaikutuksia.