Vk 3
Maanantaina käynnistettiin viikko lumileikeillä ja olikin ihanaa päästä ulkoilemaan viime viikon sisäpäivien jälkeen. Aamupiirillä tavutettiin jokaisen nimi taputtaen ja tavut laskien sekä pohdittiin nimien alkukirjaimet ja harjoiteltiin alkuäänteitä. Sisällä leikittiin mm. autoilla ja Sylvanian familylla sekä kotileikissä ja eläinlääkärileikissä.
Tiistain aamupiirillä oli tavutusvuorossa erilaisia ruokasanoja, joita jälleen taputettiin sekä laskettiin tavuja ja harjoiteltiin alkuäänteitä. Pienryhmät alkoivat taas ja siniset pääsivät harjoittelemaan vertailua ja hahmottamista, kun tutkailtiin erilaisia pareja mm. iso-pieni ja painavampi-kevyempi. Kynähommiin jaksettiin keskittyä hienosti. Punaiset pääsivät matikkahommiin. Ohjelmassa oli mm. lumiukoille nappien laittamista nopan silmäluvun mukaan, omenoiden laskemista, matikkamatojen tunnustelua ja niiden avulla laskemista sekä värien ja hienomotoriikan harjoittelua erivärisiä pompomeja pihdeillä lajitellen. Keltainen ryhmä pääsi tunnetuokiolle, jossa luettiin kirja Räyhä ravun kiukkupuuska, tutkailtiin tunnekortteja, luettiin tunneloruja, laulettiin Kielinupun laulu Kiukun kesytys sekä väritettiin Räyhä ravun kuva. Lisäksi harjoiteltiin rauhoittumistassu-nimistä hengitysharjoitusta ja pohdittiin, miten kiukkua voi helpottaa ja miten kiukkuisena saattaa sanoa toisille kurjasti vaikkei tarkoittaisikaan sitä. Alla simppeli ohje rauhoittumistassu-harjoitukseen, joka sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.

Keskiviikkona kerättiin mukaan pulkat ja liukurit, ja suunnattiin päiväkodin viereisen jalkapallokentän reunalle pulkkamäkeen. Kyllä meillä oli hauskaa! Hienosti kaikki oppivat säännöt siitä, mistä lasketaan ja mistä noustaan mäki ylös, ja koko porukka laski mäkeä taukoamatta tunnin verran. Pulkkamäki on loistavaa liikuntaa. Pulkkamäkireissun jälkeen maistuikin ruoka ja uni.
Torstaina viskarit pääsivät koulun liikuntasaliin jumppaamaan. Jumpalla mm. etsittiin numeroita ja mentiin joukkueviestiä. Lisäksi lapset saivat päättää, millä tavoin liikutaan: niin kuin koira, varpaillaan, nosturin lailla, kyykkykävelyllä ja kissan tavoin. Liikunnan lisäksi jumpassa opetellaan esimerkiksi ohjeiden kuuntelua ja niiden mukaan toimimista. Isossa salissa oleminen on hauskaa ja monesti innostuessaan lasten voi olla haastavampaa keskittyä ohjeisiin ja toimia niiden mukaan. Tärkeää on selkeät ohjeet, ennakointi ja pysähtyminen ohjeiden äärelle. Ohjeita voi tehostaa kuvatuella, joka tukee ymmärtämistä ja ohjeiden jäsentelyä. Yhdessä harjoittelemme näitä tärkeitä taitoja niin jumpalla kuin kaikessa muussakin toiminnassamme.
Nelkuilla oli keskiviikkona tehtävähetki, jossa etsittiin kuvista eroavaisuuksia ja väritettiin kuvia mallista. Tosi hienosti kaikki värittivät vaikeitakin kuvia ja keskittyivät tarkasti annettuun tehtävään. Oman nimen kirjoituskin alkaa monelta sujua jo ilman mallia. Tehtävähetken jälkeen ehdittiin myös leikkiä ja leikeissä mm. rakennettiin hieno iglu eläimille, touhuttiin Sylvanian family -hahmojen parissa, legoiltiin ja hoidettiin potilaita eläinlääkäreinä.
Perjantain lauluhetkellä jatkui kulkuneuvoteema viime viikon tapaan ja nyt mukaan pääsivät myös viskarit. Laululeikkeinä oli Kielinupun Kulkuneuvoja, Paattilaulu, Bussilaulu, Metrolla mummolaan sekä Autolla ajetaan varo-varovasti. Lisäksi soitettiin rytmisoittimia Traktori jyrää -laulun tahtiin ja lopuksi oli loppurentoutuksen aika, jonka aikana katseltiin rauhallista eläinvideota ja kuunneltiin Lounatuulen laulu. Hienosti lapset lauloivat, leikkivät ja soittivat sekä kuuntelivat ohjeita. Viime viikon blogissa olikin juttua taas siitä, miten musiikilla on monenlaisia hyviä vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lisäksi laulaminen, soittaminen ja liikkuminen on hauskaa!
Tällä viikolla on luettu myös tuttuun tapaan paljon kirjoja. Nukkarissa alkoi uusi kirja, aamupiirillä luettiin Makin makiikkaa -runokirjaa ja lapset ovat paljon katselleet itseäisesti kirjoja. Kirjavinkki: Molli-sarjan kirjat, jotka ovat hyviä tunnetaitojen harjoittelun ja tunteista keskustelemisen tueksi. Muistattehan hyödyntää kirjastoa vapaa-ajalla - se on ilmainen ja mahtava palvelu, ja tosi hyvää ajanvietettä. Lounatuuletkin suuntaavat kirjastoon taas kevätkauden aikana varmasti useamman kerran.
Mukavaa viikonloppua!