Kuuntelun 1 oikeat vastaukset
1.1. Työssä ei ollut jatkuvasti samaan aikaan tehtäviä asioita.
1.2. Työn jälkeen on vaikea saada lepoa.
1.3. Rauhassa lukemiseen ei ole mahdollisuutta.
1.4. Heillä on paljon päällekkäisiä asioita, jotka vaativat huomiota.
1.5. Ottamalla itselle häiriötöntä aikaa.
1.6. Työpaikoilla voidaan jutella yhdessä, milloin ja missä tilanteissa voi häiritä työkaveria. Voidaan sopia yhteiset säännöt, esimerkiksi jokin merkki, joka kertoo, ettei henkilöä saa häiritä juuri nyt.
1.7. Aivoilla on öisin paljon tehtäviä, jotka vaativat lepoa. Aivot säätelevät aineenvaihduntaa ja tunteita. Ne organisoivat päivän asioita siivoamalla osan pois ja siirtämällä osan pitkäkestoiseen muistiin, jotta ne säilyvät muistissa.