Seksuaalisuus

Seksuaalisuus eliökunnassa – Miksi seksi on niin iso juttu?

Lisääntyminen on eliökunnan säilymisen ehto. Tästä syystä seksuaalisuus on voimakas vietti. Ihmisillä läpi vuoden kestävä seksuaalinen aktiivisuus on keskeinen parisidettä voimistava tekijä. Muilla nisäkkäillä on vuoden kuluessa tietyt lisääntymisajankohdat.

Eri nisäkäslajien naarailla on erilainen kiimakierto. Eräillä lajeilla naaraat ovat kiimassa vain kerran vuodessa, osalla monta kertaa vuodessa.

Lisääntymisen onnistuminen riippuu muun muassa elinoloista ja kumppanin valinnasta, joihin ihmisellä vaikuttavat biologiset, psyykkiset ja sosiaaliset seikat.

Seeprat elävät sopuisasti laumassa, kunnes kiima saa urokset taistelemaan naaraista.
 

Sukupuolet

Seksuaalisuuden biologia on itse asiassa 4,5 miljardia vuotta pitkä tarina. Eläinten sukupuolisuus kehittyi noin 600 miljoonaa vuotta sitten. Suvullisesti lisääntyvillä eläimillä on kaksi sukupuolta: naaras ja koiras.

Yleensä sukupuolet voidaan erottaa toisistaan sukuelinten ja muodon, koon, värityksen tai käyttäytymisen perusteella. Sukupuoli määräytyy eräillä eläinlajeilla ympäristön vaikutuksesta. Esimerkiksi vesikirppujen munista kehittyy hyvissä olosuhteissa naaraita. Ravinnonpuutteen tai veden kylmenemisen vuoksi osasta munia kehittyy koiraita.

Monilla matelijoilla (kilpikonnat, liskot, alligaattorit ja krokotiilit) sukupuoli määräytyy munien haudontalämpötilan perusteella. Lämpötilalla on näillä eläimillä sama tehtävä kuin sukupuolihormoneilla XY-järjestelmässä eli järjestelmässä, jossa sukupuolikromosomit määräävät sukupuolen.

Testosteronin eli miessukupuolihormonin vaikutus ilmenee monien nisäkäslajien uroksissa. 

Osteri-simpukat ovat kaksineuvoisia, mutta niiden koiras- ja naaraspuoliset sukuelimet eivät kehity samanaikaisesti. Tavallisesti nuoret yksilöt ovat koiraita. Vanhemmiten ne muuttuvat naaraiksi. Monilla kotiloilla on samanlainen elämänkierto.

Nisäkkäillä ja linnuilla sukupuoli määräytyy perinnöllisesti eli yksilön saamat kromosomit määräävät sukupuolen.

 
 

Sukusolujen synty

 

Sukusolut eli siittiöt ja munasolut, syntyvät kantasoluistaan meioosin eri vaiheiden tuloksena. Siittiöt syntyvät kiveksissä ja munasolut munasarjoissa.

Meioosin tuloksena syntyy kaksi solua, joiden kromosomiluku on 23 eli puolet kantasolun kromosomiluvusta (kuvan vaihe I).

Kun nämä kaksi solua jakautuvat niin, että kromosomiluku ei puolitu, meioosin lopputuloksena on neljä sukusolua, joiden kromosomiluku on 23 (kuvan vaihe II).

Siittiösolujen syntyessä kaikki neljä ovat elinkelpoisia. Munasolujen kohdalla neljästä vain yksi kehittyy ja kolme muuta ovat poistosoluja, jotka surkastuvat pois. Yhteen elinkelpoiseen munasoluun tulee paljon vararavintoa, joka on tarpeen mahdollisen alkionkehityksen vaiheissa.

Kuvassa on esitetty sukusolujen synty.

  • 2n on hedelmöityneen munasolun ja tavallisten solujen kromosomimäärä (ihmisellä 46). Kirjain n kuvaa yhtä kromosomisarjaa, ihmisellä 23 kromosomia.
  • Alkusukusolu (ylin solu) jakaantuu munasarjassa tai kiveksessä kahdeksi soluksi. Samalla kromosomiluku puolittuu (2n → n, eli 46 kromosomia jakautuu kahteen soluun).
  • Solut jakaantuvat edelleen kahdeksi soluksi. Tuloksena on neljä sukusolua.
Sukusolujen synty. Alkusukusolusta syntyy neljä sukusolua, joissa on puolet alkusukusolun kromosomimäärästä.
 
 

Sukupuolen määräytyminen



Ihmisen tavallisissa soluissa on 46 kromosomia, joista kaksi on sukupuolikromosomeja. Miehellä ne ovat XY ja naisella XX. Sukupuoli määräytyy hedelmöityksessä.

Siittiöitä on kahdenlaisia. Joka toisessa siittiössä on X-sukupuolikromosomi ja joka toisessa Y-sukupuolikromosomi. Jos X-siittiö hedelmöittää munasolun, kehittyy tyttö. Jos Y-siittiö hedelmöittää, kehittyy poika. Tytön kromosomisto on siis 44+XX ja pojan 44+XY.

Ihmisen tavallisissa soluissa on 46 kromosomia, joista 2 on sukupuolikromosomia. Miehellä ne ovat XY ja naisella XX.
 
 

Seksuaalisuuden biologiset ja psyykkiset kehitysvaiheet

Seksuaalisuus kehittyy melko hyvin tunnetussa järjestyksessä vaikkakin jokaisella hieman omassa aikataulussa. Kaikilla vaiheilla ja niiden "onnistuneella läpikäynnillä" on oma osuutensa aikuisen seksuaalisuuden kehittymisessä. Näiden kehitysvaiheiden lisäksi tietysti ihmisen seksuaalisuuden kehittymiseen vaikuttavat koko ajan hänen elinympäristöstään ja kulttuuristaan saamansa vaikutteet.

 
 

Seksuaalisuuden kehittyminen

Sikiöaikana sukupuoliominaisuudet kehittyvät geenien ja hormonien ohjaamina. Tytöt ja pojat ovat aluksi hyvin samanlaisia.

Heti syntymän jälkeen on tärkeä seksuaalisuuden kehityksen vaihe, jota säätelevät hormonit. Esimerkiksi rotan poikasen sukupuoli saadaan vaihtumaan, kun syntymän jälkeen annetaan vastakkaisen sukupuolen hormoneja. Seksuaalisuuden kehittyminen tapahtuu jokaisella ihmisellä yksilöllisen aikataulun mukaan.

Murrosiässä kehittyvät toissijaiset sukupuoliominaisuudet.

  • Sukupuolitietoisuus kehittyy 4–6-vuotiaana. Saatat itse muistaa oivalluksen omasta lapsuudestasi. Tähän ikävaiheeseen kuuluvat lääkärileikit ja unelmat mennä äidin tai isän kanssa naimisiin.
  • Hiljaisvaiheessa alaluokilla 7–11-vuotiaana sukupuoliasiat eivät paljon kiinnosta, vaan uusien asioiden oppiminen kiinnostaa eniten.
  • Varhaismurrosiässä 12–14-vuotiaana herää kiinnostus seksuaalisuuteen. Se melkein täyttää ajatukset. Ulkoiset sukupuoliominaisuudet kehittyvät ja vartalo aikuistuu. Tässä vaiheessa monilla tytöillä alkavat kuukautiset ja pojilla lisääntyvät yölliset siemensyöksyt ja päivälläkin siitin jäykistyy yllättävissäkin tilanteissa.
  • Varsinaisena murrosikänä pidetään suurin piirtein yläkoulun vaihetta (ikävuodet 14–16). Silloin nuori kehittää omaa tyyliään, ystävien merkitys kasvaa ja seurustelukin saattaa kiinnostaa. 
  • Itsenäistymisaikana pidetään ikävuosia murrosiän jälkeen. Vasta 25-vuotiaan katsotaan olevan psyykkisesti itsenäinen aikuinen.
 

Miehen sukuelimet ja sukusolut

 

Miehen sukuielimet ovat siitin eli penis, kivekset, lisäkivekset, siemenjohtimet, eturauhanen ja rakkularauhaset. Siemenjohtimet liittyvät tiehyenä eturauhasen sisällä virtsaputkeen. Siittimen eli peniksen päätä, terskaa, peittää esinahka ihopoimuina.

Miehen sukuelimet
Siittiö on kolmiosainen. Pääosassa on akrosomi ja haploidi perimä. Akrosomi on kärkikappale, joka auttaa siittiötä tunkeutumaan munasoluun. Keskiosassa on mitokondrioita, jotka tuottavat energiaa hännän liikkeelle.

Sukupuolisen kiihotuksen myötä mies saa erektion, jolloin siitin jäykistyy ja koko kasvaa paisuvaiskudoksen täyttyessä verellä. Kiihotuksen lauetessa siemensyöksyssä virtsaputkesta purkautuu spermaa eli siemennestettä 2–6 millilitraa. Suurin osa siemennesteestä on eturauhasen ja rakkularauhasen erittämää nestettä. Siittiösolujen eli siittiöiden määrä on 100 miljoonaa millilitrassa.

Siittiöt syntyvät kiveksissä ja varastoituvat lisäkiveksiin. Vatsaonteloon verrattuna elimistön ulkopuolella on siittiöiden syntymiseen tarvittava muutamaa astetta alempi lämpötila.

Siittiösolut ovat 0,06 millimetrin pituisia. Solun pääosassa sijaitsee tuma (jossa on ns. haploidi eli yksinkertainen (n) perimä). Keskikappaleen mitokondrioista vapautuu energiaa liikkumiseen. Häntä auttaa liikkumisessa.

 
 

 

Naisen sukuelimet ja sukusolut

 

Naisen sukuelimet ovat häpyhuulet, emätin, klitoris eli häpykieli, kohtu, munanjohtimet ja munasarjat eli munarauhaset. Häpyhuulet suojaavat emättimen aukon lisäksi myös virtsaputkea. Klitoris on emättimen yläpuolella oleva pieni tuntoherkkä "pieni kukkula".

Munasarjoja on kaksi, ja ne sijaitsevat vatsaontelon alaosassa. Munasarjoissa on hormonituotantoa ja lisäksi siellä syntyy munasoluja kuukautiskierron aikana.

Naisen sukuelimet