5.4.4 Yhdysluokkaopetus
5.4.4 Yhdysluokkaopetus (OPS-perusteet)
Yhdysluokalla tarkoitetaan opetusryhmää, jossa opiskelee eri vuosiluokilla olevia eri-ikäisiä oppilaita. Yhdysluokka voidaan perustaa joko oppilasmäärän pienuuden vuoksi tai pedagogisista syistä. Opetus yhdysluokassa voidaan toteuttaa kokonaan oppilaiden vuosiluokkien mukaisesti tai osittain vuorokurssiperiaatetta noudattaen. Vuorokursseittain opiskeltaessa tulee huolehtia opiskeltavien sisältöjen jatkuvuudesta ja johdonmukaisesta etenemisestä. Erityisesti on huolehdittava oppilaiden opiskelutaitojen kehittymisestä. Mikäli yhdysluokan eri vuosiluokilla on joissakin oppiaineissa erilaiset viikkotuntimäärät, oppiaineiden vuosiviikkotunnit voidaan myös jakaa osiin ja siten tasata oppiaineiden opetustunnit. Oppiaineiden opetustunteja tasattaessa tulee aina turvata oppilaan oikeus opetussuunnitelmassa määriteltyyn kokonaistuntimäärään. Mikäli oppilas siirtyy vuorokurssiperiaatteen mukaisesta opiskelusta vuosiluokittain etenevään opiskeluryhmään, oppilaan opetus järjestetään yksilöllisesti mahdollisen puuttuvan oppimäärän tai sen osan suorittamiseksi.
Yhdysluokkaopetuksessa on hyvät edellytykset edistää opetuksen eheyttämistä ja käyttää monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Yhdysluokkaopetuksessa hyödynnetään erityisesti vertais- ja mallioppimisen mahdollisuuksia. Yhdysluokissa lähiopetusta voidaan tukea ja rikastaa myös etäyhteyksiä hyödyntäen.
Porin kaupunki
Yhdysluokkaopetusta voidaan järjestää, jos koulun tai luokka-asteen oppilasmäärä on sellainen, että opetusryhmien muodostaminen ei ole tarkoituksenmukaista vuosiluokittain. Yhdysluokkaopetusta voidaan järjestää myös erityisluokissa. Mikäli yhdysluokkaopetusta järjestetään, siitä mainitaan koulun opetussuunnitelmassa.
Koulun opetussuunnitelmassa määritellään, toteutetaanko yhdysluokkaopetus vuorokursseittain vai opiskeleeko jokainen oppilas oman vuosiluokkansa tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti. Opetuksessa tulee turvata oppilaan oikeus opetussuunnitelmassa määriteltyihin oppiainekohtaisiin perusopetuksen aikaisiin kokonaistuntimääriin. Koulukohtaisesti jokaiselle vuosiluokalle laaditaan tuntijako, jolla varmistetaan tuntijaon mukaisen tuntimäärän toteutuminen yhdysluokkaopetuksen aikana. Oppilaan oikeus Porin kaupungin perusopetuksen aikaiseen vähimmäistuntimäärää tulee toteutua oppiaineittain ja tuntijaon nivelvaiheet huomioon ottaen. Mikäli oppilas on opiskellut vuorokursseittain, siitä tiedotetaan vastaanottavaan kouluun oppilaan vaihtaessa koulua. Oppilaan todistukseen merkitään tieto siitä, että oppilas on opiskellut yhdysluokassa vuorokursseittain.
Vuorokursseittain opiskelevan oppilaan vaihtaessa koulua tavoitteena on, että oppilas siirtyisi uudessa koulussa opiskelemaan uuden koulun tuntijaon mukaisesti. Oppilaan kohdalla tulee huolehtia, että hän saa tarvitsemansa tuen edetäkseen opinnoissaan.
Vuorokursseittain opiskelevan oppilaan lukuvuosi- ja välitodistukseen kirjataan lisätietoja-kohtaan, että hän on opiskellut yhdysluokilla vuorokursseittain.
Mikäli koulussa on yhdysluokkaopetusta, koulun opetussuunnitelmassa kuvataan:
- miten yhdysluokkaopetus järjestetään ja mitkä ovat siinä noudatettavat keskeiset toimintatavat
- miten eri oppiaineiden vuosiviikkotunnit jaetaan vuosiluokille Porin kaupungin perusopetuksen tuntijaon mukaisesti siten, että oppilaan oikeus perusopetuksen aikaiseen vähimmäistuntimäärään toteutuu oppiaineittain ja tuntijaon nivelvaiheet huomioon ottaen.