Keskusta - Jokela
Jokelan koulun tablettikokeiluja kolmosella
Jokelan koulun kolmoset ovat harjoitelleet syksyn aikana iPadin käyttöä. Popplet -sovelluksella ajatuskarttojen teko sujui helposti. Jokainen teki ajatuskartan itsestään. Ajatuskarttaan lisättiin kuvia ja tekstiä. Popplet on kaiken kaikkiaan hyvä sovellus. Se innosti asioiden jäsentelyssä ja käytämme sitä varmasti joskus uudelleen.

Keynote -sovelluksella kirjoitimme kuvauksen parin kanssa. Välkky 3 -oppikirjan ohjeiden mukaan kuvauksen tekeminen oli helppoa. Oppilaat piirsivät yhdessä parin kanssa päähenkilön kuvan ja tärkeät esineet, joista kuvaus kirjoitettiin. Piirroksesta otettu kuva lisättiin omiin kuvauksiin.
Kolmosten kirjoitustaidot kohenivat omaa kirjaa tehdessä. Oppilaat toivat yhden tai useampia leluja kouluun esim. Lego-ukkoja, Littlest Pet Shop -eläimiä, pehmoleluja jne. Kirjan päähenkilöt seikkailivat Jokelan koulussa. Oppilaat kuvasivat lelujen seikkailuja koulun eri tiloissa ja kirjoittivat niistä.
Book Creator on sovelluksena helppokäyttöinen ja lapsia innostava. Ulkoasun ja fontin muuttaminen teki kaikkien kirjoista omaperäisiä. Tämä sovellus innosti heikoimpiakin oppilaita kirjoittamaan. Tekstiä syntyi. Moni oppilas latasi ilmaisversion myös kotikäyttöön.
Oppilaiden kirjojen kansikuvia...
Koulurinteen kokeiluja
Ennen kuin Riikka tuli tuntia pitämään, niin oppilaat tutustuivat omatoimisesti muutamaan appsiin. PuppetPals2 sai oppilaiden keskuudessa suuren suosion. Sillä he omatoimisesti kokeillen loivat pieniä sarjispätkiä, joita sitten kavereille esiteltiin ja yhdessä naureskeltiin.
Riikan pitämällä tunnilla tutustuimme tarkemmin PuppetPals"ykköseen". Riikka esitteli ensin yhteisesti, kuinka appsia käytetään ja mistä saa mitäkin toimintoja. Tämän jälkeen oppilaat pareittain suunnistivat kuka mihinkin päin koulua tekemään omaa juttuaan. Siihen juttuun kuului oman tarinan luominen annetuilla hahmoilla - hahmojen liikkuminen ja tarinan äänen tallentaminen. Tämä oli niin mielenkiintoista puuhaa, että ketään ei tarvinnut patistella kokeilemaan uusia juttuja.
Kun tarinat olivat valmiit, niin niitä vielä edioitiin iMoviella. Riikka esitteli taas ensin, että mitä tehdään, jonka jälkeen oppilaat poistuivat omiin koloihinsa viimeistelemään tuotoksensa. Päivän kruunasi se, että katsoimme yhdessä kaikkien tuotokset. Vaikka hahmot ja taustat olivat kaikilla samat, niin yhtään edes sinnepäin samanlaista tarinaa ei ollut.
Kaikki olivat innostuneita - niin oppilaat, opettaja kuin ohjaajatkin. Tämän vuoksi yhtään kuvaa ei tekemisistä ole. Keskityimme uusien juttujen luomiseen täysin, että tämän luomisen dokumentointi unohtui kokonaan. Riikka kuitenkin voi todistaa, että tämä tarina on tosi! :-D
Koulurinteen kuulumiset
Henkilökunta on selvitellyt millaisia appseja voisi Padeille ladata, että saisimme mahdollisimman suuren hyödyn uusien asioiden oppimiseen ja tekemisen iloa.
Tavoitteena on seuraavaksi tehdä pieni esittely-video meidän koulusta - Koulurinteeltä. Lisäksi ajatuksena on tehdä eri tilanteisiin sopivia postereita (säännöt, käytöstavat, neuvot...). Riikka saapi tulla meitä (niin oppilaita kuin opettajia/ohjaajia) neuvomaan, niin toteutus voi onnistua usempia appseja yhdistelemällä.



