Kukko ja kettu

Oli kerran kukko, joka siipiään räpytellen seisoi tunkiolla kirkumassa. Sattuipa Kettu Repolainen kulkemaan ohi.

– Hyvää päivää, Repolainen sanoi. Kiekuvan kuulin sinun kyllä, mutta osaatko kiekua kuten isäsi yhdellä jalalla seisten silmät ummessa.

– Se kai ei ole temppu eikä mikään, kukko sanoi ja kiekasi yhdellä jalalla seisten, mutta vain toinen silmä ummessa. Tämän tehtyään se pöyhisteli höyheniään ja löi siipiään, kuin olisi tehnyt suurenkin urotyön.

– Oikein kaunista, oikein kaunista, Repolainen sanoi. Kuulostaa yhtä kauniilta kuin papin messu kirkossa. Mutta taidatko kiekua yhdellä jalalla seisten ja samalla molemmat silmät ummessa. Siihen tuskin kykenet. Muistanpa isäsi, siinä vasta mies oli.

– Voi, voi, kyllä minäkin tuon taidan. Ja niin seisoi kukko yhdellä jalalla molemmat silmät ummessa ja kiekaisi. Vilauksessa kettu oli kukon kimpussa iskien hampaansa sen niskaan ja heilauttaen sen selkäänsä, niin ettei se saattanut kiekua. Sitten Repolainen livisti nopeasti metsään.

Vanhan oksaisen kuusen luona Repolainen pudotti kukon maahan ja pani käpälänsä sen rinnalle aikoen ottaa siitä pienen herkkupalan.

– Sinä, Mikko Repolainen, et taida olla yhtä hurskas kuin isäsi, kukko sanoi. Isälläsi oli tapana panna kätensä ristiin ja rukoilla ennen ateriaa.

Kettu Repolainen ei suinkaan halunnut olla hurskaudessa isäänsä huonompi, sehän vielä olisi puuttunut. Siksi se päästi otteensa kukosta, pani käpälänsä ristiin ja alkoi rukoilla. Tuossa tuokiossa kukko oli jalkeilla ja lensi puuhun.

– Näin helposti et minusta sentään selviä, Repolainen tuumi itsekseen ja lähti tiehensä, mutta palasi melkein heti takaisin mukanaan pari halonhakkaajien jättämää puunlastua. Kukko tirkisteli niitä koettaen keksiä, mistä nyt oli kysymys.

– Mitä sinulla siellä on, se kysyi.

– Ne ovat kirjeitä, jotka olen saanut paavilta Roomasta, kettu sanoi ja kysyi: Etkö auttaisi minua niiden lukemisessa, sillä en osaa itse lukea.

– Auttaisin sinua kovin mielelläni, kukko vastasi, mutta juuri tällä hetkellä en mitenkään uskalla, sillä tuolla lähestyy juuri metsästäjä. Onneksi itse istun rungon takana. Tuossa hän jo tuleekin, tuossa hän jo tuleekin!

Kun kettu kuuli kukon puhuvan metsästäjästä, se juosta livisti käpälämäkeen sen kun kerkesi.

Tällä kertaa kukko oli kettua viekkaampi.

Kysymykset:

1. Mikä oli Kettu Repolaisen suunnitelma?
2. Miten kukko lopulta selvisi pinteestä?
3. Miten luonnehtisit tarinan kukkoa? Millainen se mielestäsi oli?
4. Mikä on mielestäsi tämän sadun tärkein opetus?
5. Jos voisit muuttaa jotain tästä sadusta, mitä muuttaisit? Perustele.
6. Voisivatko tämän sadun tapahtumat mielestäsi tapahtua nykypäivän maailmassa? Miksi voisivat ja miksi eivät?
7. Piirrä kuva sadun kohdasta, joka jäi sinulle parhaiten mieleen.