OH4 Prope

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Opettajan yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen herätti mielessäni paljon pohdintaa harjoittelun aikana. Tarkastellessani esimerkiksi opettajan roolia luokan yhteisöllisyyden rakentajana mieleeni tulee ohjaajani kanssa käydyistä keskusteluista, havainnoistani ja omasta opetuksestani erilaisia tapoja, joilla opettaja voi edistää ryhmän hyvinvointia ja yhteishenkeä. yhteishenkeä.

Ensinnäkin opin, että, opettaja voi luoda arjen hyvinvointia tukevia hetkiä ja aktiviteetteja luokassa. Tällaiset hetket voivat olla esimerkiksi rentoutumishetkiä, jolloin oppilaat voivat jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan turvallisessa ympäristössä tai yhteisiä pelejä tai leikkejä. Luokassa voi myös keskittyä yhteisten arvojen edistämiseen käyttäytymiseen liittyvän ohjauksen yhteydessä. Harjoitteluluokkani ovessa oli teipattuna arvot "Turva" ja "Arvostus", joihin ohjaaja kertoi painottavansa keskustelua puuttuessaan käyttäytymiseen sääntölistausten sijaan. Pohdin, että näiden arvojen esilletuominen ja niiden käytännön soveltaminen koulun arjessa. voi auttaa oppilaita ymmärtämään, miten ne voivat ohjata heidän toimintaansa myös luokan ulkopuolella.

Toiseksi, opettajan yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen näkyy myös työyhteisössä. Pohdimme paljon ohjaajani kanssa, kuinka joustavuus, kehittämishalu ja yhteistyö ovat tärkeitä tekijöitä opettajan työssä. Mietin, että opettajan tulisi olla valmis jakamaan ideoitaan ja yhteistyöhön muiden opettajien kanssa, jotta opetus voisi kehittyä entistä paremmaksi etenkin nykyään, kun työ on paljon muutakin kuin vain opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Työyhteisön tuki ja sparraus voivat auttaa opettajaa kasvamaan ammatillisesti ja löytämään uusia tapoja edistää oppilaiden oppimista ja hyvinvointia.

Kun tarkastellaan opettajan roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana, nousee esiin ajatus siitä, että opettaja voi omalla toiminnallaan ilmentää sellaista koulu- ja luokkayhteisöä, joka ohjaa toimintaa kohti hyvän elämän arvoja.
Opettajan rooli kasvatuksessa edellyttääkin syvää ja perusteltua näkemystä hyvästä ihmisestä ja yhteiskunnasta sekä vahvaa sisäistä näkemystä oman elämän päämääristä ja hyvän elämän rakentumisen tekijöistä. Tähän pääsemiseksi tulee olla tietoinen kasvua haittaavasta ja edistävästä arvotiedosta (Lapinoja 2006). Pohdin, että opettajan tulisi myös miettiä ovatko hänen puheessa julkituomansa arvot linjassa toimintaa ohjaavien arvojen kanssa (Moilanen, 2005). Opettajan tehtävänä onkin välittää oppilaille arvoja, jotka auttavat heitä toimimaan vastuullisesti ja eettisesti. Opettaja voi tarjota oppilaille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa luokan päätöksiin ja toimintaan, mikä edistää oppilaiden osallisuuden tunnetta ja kehittää heidän yhteiskunnallista osaamistaan.

Viime aikoina Yle uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä (Ketonen 4.5.2023). Harjoittelun lukupiiritapaamisessä sekä ohjauskeskusteluissa puhuimme paljon opettajan työhön kohdistuvista vaatimuksista, kuten yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja arvojen edistämisestä. Opettajan rooli nähdään usein altruistisena, sillä opettaja pyrkii työssään vaikuttamaan oppilaiden elämään positiivisella tavalla ja edistämään yhteiskunnan hyvinvointia. Kuitenkin on myös tärkeää huomata, että opettaja on myös ammattilainen, joka tekee työtään itsensä toteuttamiseksi ja palkan saamiseksi, eikä tässä pitäisi mielestäni olla mitään väärää. Ymmärrän, että tutkimuksen tavoitteena oli ehkä nostaa keskusteluun opettajan työn arvot sekä ehkä yhteiskunnan suorituskeskeisyydestä niille aiheutuva uhka. Kasvatuksen ei tulisi olla mitä vain, eikä opettajan tulisi ajaa henkilökohtaisai etuja tai arvojaan, sillä opettajalla on valtaa suhteessa oppilaaseen (Lapinoja, 2006). Opettajan työ on kuitenkin monipuolista ja vaativaa, ja mielestäni on tärkeää löytää tasapaino oman intohimon, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja ammatillisen kasvun välillä. Opettajan tulisi työaikanaan omistautua oppilaidensa opettamiselle ja auttamiselle, samalla kun kehittää omaa osaamistaan ja ammatillista identiteettiään. Koen silti, että jos opettaja toteuttaa työssään opetussuunnitelmaa ja perustaa toimintansa hyvään elämään pyrkiviin arvoihin (Lapinoja, 2006), tulee hän jo tehneeksi paljon yhteiskunnan ja oppilaiden kasvun tukemiseen. Tämän tulisi olla enemmän kuin tarpeeksi. Palkka, lomat ja itsensä toteuttaminen työssään ovat myös ennenkaikkea työhyvinvoinnille tärkeitä asioita. 

Tiivistys loppuun pohtimistani aiheista: Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen ovat olennaisia tekijöitä opettajan työssä. Ne mahdollistavat opettajan toimimisen ryhmän hyvinvoinnin rakentajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Opettaja voi luoda luokkaan yhteisöllisyyttä ja edistää oppilaiden osallisuutta, samalla kun toimii esimerkkinä hyvän elämän arvojen toteuttamisessa. Opettajan työyhteisössä joustavuus, kehittämishalu ja yhteistyökyky ovat avainasemassa ammatillisen kasvun ja oppimisen kannalta. Opettaja joutuu työssään tasapainoilemaan altruismin ja oman hyvinvointinsa välillä. Opettajan työ joutuu yhteiskunnassa usein ulkopuolisten vaatimuksien ja kritisoinnin kohteeksi. Kaiken kaikkiaan opettajan yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen ovat tärkeitä työkaluja, joiden avulla opettaja voi rakentaa positiivista oppimisympäristöä ja vaikuttaa oppilaidensa elämään. Tasapaino omien intohimojen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja ammatillisen kasvun välillä auttaa opettajaa menestymään työssään ja jatkuvasti kehittymään. Opettajan rooli on arvokas ja merkityksellinen, ja sen kautta opettaja voi vaikuttaa oppilaiden tulevaisuuteen ja yhteiskuntaan laajemminkin.


Lähteet

 Lapinoja, K-P. 2006. Opettajan kadonnutta autonomiaa etsimässä. Chydenius—instituutin tutkimuksia 2/2006. Jyväskylän yliopisto, s. 26-28, 130-131 (listaus 5 kohdasta), 135-140 (kohdasta Alistamista?), 145-168. (netissä). ISBN 951-39-2541-2.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto, luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38) (norssin sivuilla). https://www.norssi.jyu.fi/ohjattu-harjoittelu/luokanopettajaharjoittelu/oh4 

Ketonen, P. 2023. Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan. https://yle.fi/a/74-20028745
 

 
 

Tieteellinen osaaminen

Koen tieteellisen osaamisen olevan merkittävä tekijä opettajan työssä ja sen merkitys näkyy erityisesti opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tutkiva ote, joka on näkynyt omien valintojeni ja toiminnan kautta harjoittelussa, osoittaa haluani syventyä opetuksen tavoitteisiin sekä sisältöihin ja halua pyrkiä ymmärtämään opetusta tieteellisen tiedon pohjalta. Tällainen aktiivinen tiedonhankinta auttaa mielestäni lähestymään opetettavaa aihetta esimerkiksi eri näkökulmista kuin oppimateriaali osoittaisi. 

Opettajan suhtautuminen oppiaineisiin sekä opettajan työhön tutkivalla otteelle on mielestäni oleellista myös kasvatukseen ja koulutukseen vaikuttavan tieteellisen tiedon näkökulmasta, kun kouluun kohdistetaan tieteeseen perustuvia uudistuksia ulkopuolelta. Koulutiedon näennäinen neutraalius perustuu yleisesti oppiaineiden ja kouluopetuksen tieteelliseen perustaan, mutta tiedon objektiivisuus on kyseenalaistettavissa, sillä tieto tuotetaan näkökulmasta riippuen, eikä tieteellisiä kuvauksia voi pitää lopullisina totuuksina (Tomperi, Vuorikoski & Kiilakoski, 2005). Mielestäni onkin tärkeää, että opettaja luottaa toisaalta tieteelliseen tietoon, mutta kykenee tarkastelemaan kriittisesti ulkopuolelta opetukseen kohdistuvia vaatimuksia ja odotuksia ja pohtimaan mikä niiden todellinen merkitys luokkahuonetasolla on. 

Huomasin harjoittelussa tutkivanotteen olevan oppimista tukeva tapa lähestyä opetettavaa aihetta. Esimerkiksi harjoittelussa pitämässäni monialaisessa ilmastonmuutosprojektissa oppilaat saivat itse etsiä tietoa sekä suunnitella ja kuvata löytämänsä tiedon pohjalta puheen, jossa he pyrkivät edistämään ilmastonmuutosta ehkäisevää toimintaa ihmisten arjessa. Koen, että toimina tuki heidän oppimistaan havainnoidessani heidän toimintaansa tehtävän parissa. Pohdin, että tieteellinen osaaminen näkyy myös opetuksen toteutuksessa, kun suunnittelin ja toteuttaa toimintaa, joka perustuu motivaatiota tukeviin menetelmiin. Oppilaslähtöiset menetelmät, osallisuus, eläytyminen ja yhteistoiminnallisuus ovat esimerkkejä tällaisista menetelmistä, jotka auttavat oppilaita sitoutumaan oppimiseen.

Koen, että itselleni vahvimmat alueet harjoittelun jälkeen oppiaineissa, joita opetin ovat äidinkieli, käsityö ja uskonto. Matematiikassa koen olevani ihan hyvä, mutta koen vielä tarvitsevani aikaa oppia ja kehittyä entisestään oppiaineen pedagogiikassa. Toisaalta koin jo harjoittelussa oppiaineeseen perehtymisen innostavaksi, mikä mielestäni osoittaa valmiuttani jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja halua vahvistaa tieteellistä osaamistaan myös matematiikan opetuksessa. Kaiken kaikkiaan tieteellinen osaaminen näkyy opettajan toiminnassa monin eri tavoin, kuten tiedonhankinnassa, opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä oppimisen tukemisessa. Opettajan valmius kehittää tätä osaamistaan ja soveltaa sitä eri oppiaineissa on tärkeä tekijä opetuksen laadun ja oppilaiden oppimisen kannalta.

Lähteet: 

Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334. Saatavilla ja ladattavissa:
 https://www.academia.edu/1604818/Kenen_kasvatus



Eettinen osaaminen

Luokanopettajan eettinen osaaminen on keskeistä työssä, ja harjoittelun aikana olen oppinut tunnistamaan omat arvoni, kuten ihmisarvon, huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden, jotka ohjaavat päätöksiäni. Suomalainen opettaja on eettinen ammattilainen, joka saa koulutuksessa valmiudet oman työn reflektointiin ja elinikäiseen oppimiseen. Ammattiin liittyvä etiikka ei myöskään perustu pakkoon vaan opettajan sisäistämään käsitykseen ammatin moraalisesta vaativuudesta (Tirri & Kuusisto, 2019). Tiedostan, että harjoittelun kautta olen saanut lisää valmiuksia opettajan työn eettisyyteen liittyen. Koenkin, että harjoittelu on ollut itselleni tärkeä paikka pohtia opettajan työn eettisyyttä sekä saada varmuutta omaan opettajuuteen erilaisten dilemmojen kohtaamisessa.
Olen joutunut kohtaamaan erilaisia eettisiä valintoja, kuten tasapainoilemaan ryhmän edun ja yksittäisen oppilaan tarpeiden välillä tai punnitsemaan oppilaan hyvinvointia suhteessa koulun toimintatapoihin.

Opettaja kohtaa lisäksi ristiriitaisia vaatimuksia työssään ja joutuu tekemään nopeita valintoja, joita ohjaavat hyveet, mutta hyveet eivät takaa oikeiden ratkaisujen tekemistä. Tätä kutsutaan käytännölliseksi viisaudeksi (Moilanen, 2005). Oikeiden päätösten tekeminen edellyttääkin kokemusta ja oppilaiden tuntemusta.

Harjoittelussa pohdimme myös pienryhmässä paljon opettajan auktoriteetin ja autonomian merkitystä. Kasvattajan rooli oppilaan kasvussa kohti eettis-sivistynyttä subjektia on välttämätön, sillä kasvattajalla on asioita, joita oppilaalla ei ole (Lapinoja, 2006). Lapinojan mukaan (2006) nykysin on kuitenkin vallalla pyrkimys mahdollisimman suureen autonomiaan oppilaan kohdalla sekä koulussa että kotona. Ajattelen, että autonomiaan pyrkiminen on toki tärkeää, mutta ilman tarvittavaa kasvatusta oppilas ei omaa tarvittavia arvoja tai tietoja, jotta pystyisi tekemään auotonomisesti järkeviä päätöksiä. Ohjaajani kanssa keskustelimme myös hektisyydestä ja muutosten vaikutuksesta opettajan työhön. Pienryhmässä pohdimmekin, missä määrin opettajan työ on oikeasti autonomista. Opettajan työ Lapinojan (2006) mukaan ei täytä profession kriteerejä, sillä opettajilla ei ole mahdollisuuttaa vaikuttaa omaan ammattiinsa siinä missä esimerkiksi lääkärien on. Toisaalta professioon on ajateltu liittyvän vain akateeminen koulutus sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta olennaisten palveluiden tarjoaminen (Tirri & Kuusisto, 2019), jolloin opettaja olisi professio.

Pohdinnoissamme nousi etenkin keskustelua siitä, onko opetttajan työ oikeasti autonomista, jos opettajat eivät voi vaikuttaa ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin tai määritellä itsetyötään. Koen, että opettajan työhön liittyvä eettisyys liittyy myös keskeisesti opettajan autonomisuuteen ja sitä kautta tämän mahdollisuuksiin tehdä omassa työssään ratkaisuja, jotka tukevat oppilaiden kasvua, oppimista ja kehitystä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tärkeäksi koenkin etenkin perustyön laadun ja läsnäolon merkityksen sekä opettajan kasvatustehtävän ensisijaisuuden, jota opettajan tulee osata pitöö työn keskiössä vaikka ulkopuolelta työhön tuleva "hankehumppa" ja opettajuuteen kohdistuvat vaatimukset pyrkisivät ohjailemaan työtä. Toki näissäkin on usein paljon hyvää, mutta toisaalta mietin, missä määrin ne voivat viedä opettajan huomiota pois työn keskeisistä asioista. 

Lähteet 

Tirri, K. & Kuusisto, E. 2019. Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus, luvut 2-3, 4 (soveltuvin osin), 7-8 (s. 13-70, 82-83, 139-156). ISBN 978-952-345-041-7.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto, luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38)

Lapinoja, K-P. 2006. Opettajan kadonnutta autonomiaa etsimässä. Chydenius—instituutin tutkimuksia 2/2006. Jyväskylän yliopisto, s. 26-28, 130-131 (listaus 5 kohdasta), 135-140 (kohdasta Alistamista?), 145-168. (netissä). ISBN 951-39-2541-2.