Opettaja kohtaa lisäksi ristiriitaisia vaatimuksia työssään ja joutuu tekemään nopeita valintoja, joita ohjaavat hyveet, mutta hyveet eivät takaa oikeiden ratkaisujen tekemistä. Tätä kutsutaan käytännölliseksi viisaudeksi (Moilanen, 2005). Oikeiden päätösten tekeminen edellyttääkin kokemusta ja oppilaiden tuntemusta.

Harjoittelussa pohdimme myös pienryhmässä paljon opettajan auktoriteetin ja autonomian merkitystä. Kasvattajan rooli oppilaan kasvussa kohti eettis-sivistynyttä subjektia on välttämätön, sillä kasvattajalla on asioita, joita oppilaalla ei ole (Lapinoja, 2006). Lapinojan mukaan (2006) nykysin on kuitenkin vallalla pyrkimys mahdollisimman suureen autonomiaan oppilaan kohdalla sekä koulussa että kotona. Ajattelen, että autonomiaan pyrkiminen on toki tärkeää, mutta ilman tarvittavaa kasvatusta oppilas ei omaa tarvittavia arvoja tai tietoja, jotta pystyisi tekemään auotonomisesti järkeviä päätöksiä. Ohjaajani kanssa keskustelimme myös hektisyydestä ja muutosten vaikutuksesta opettajan työhön. Pienryhmässä pohdimmekin, missä määrin opettajan työ on oikeasti autonomista. Opettajan työ Lapinojan (2006) mukaan ei täytä profession kriteerejä, sillä opettajilla ei ole mahdollisuuttaa vaikuttaa omaan ammattiinsa siinä missä esimerkiksi lääkärien on. Toisaalta professioon on ajateltu liittyvän vain akateeminen koulutus sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta olennaisten palveluiden tarjoaminen (Tirri & Kuusisto, 2019), jolloin opettaja olisi professio.

Pohdinnoissamme nousi etenkin keskustelua siitä, onko opetttajan työ oikeasti autonomista, jos opettajat eivät voi vaikuttaa ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin tai määritellä itsetyötään. Koen, että opettajan työhön liittyvä eettisyys liittyy myös keskeisesti opettajan autonomisuuteen ja sitä kautta tämän mahdollisuuksiin tehdä omassa työssään ratkaisuja, jotka tukevat oppilaiden kasvua, oppimista ja kehitystä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tärkeäksi koenkin etenkin perustyön laadun ja läsnäolon merkityksen sekä opettajan kasvatustehtävän ensisijaisuuden, jota opettajan tulee osata pitöö työn keskiössä vaikka ulkopuolelta työhön tuleva "hankehumppa" ja opettajuuteen kohdistuvat vaatimukset pyrkisivät ohjailemaan työtä. Toki näissäkin on usein paljon hyvää, mutta toisaalta mietin, missä määrin ne voivat viedä opettajan huomiota pois työn keskeisistä asioista. 

Lähteet 

Tirri, K. & Kuusisto, E. 2019. Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus, luvut 2-3, 4 (soveltuvin osin), 7-8 (s. 13-70, 82-83, 139-156). ISBN 978-952-345-041-7.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto, luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38)

Lapinoja, K-P. 2006. Opettajan kadonnutta autonomiaa etsimässä. Chydenius—instituutin tutkimuksia 2/2006. Jyväskylän yliopisto, s. 26-28, 130-131 (listaus 5 kohdasta), 135-140 (kohdasta Alistamista?), 145-168. (netissä). ISBN 951-39-2541-2.