Koulun toiminnan arviointi
Koulun toiminnan arviointi
Kaupunkikohtainen arviointi ja kehittäminen
Orimattilan yhteiskoulun toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä käytetään hyväksi seudullisia arviointreja, Kouluterveyskyselyä, KiVa-koulukyselyä ja omia kyselyjä. Päijät-Hämeen maakuntahallinto järjestää joka toinen vuosi maakunnallisen Esi- ja perusopetuksen arvioinnin. Arviointityöryhmä analysoi tulokset ja esittää sivistyslautakunnalle kaksi seuranta-/arviointikohdetta seuraavalle lukuvuodelle. Toinen kohde suuntautuu havaittuun ongelmaan, toinen hyvin toimivan asian seurantaan.
Opetustoimen taso
Kaupungin ja sivistystoimen strategista tavoitteista johdetaan opetustoimen tavoitteet, jotka koskevat kaikkia kouluja. Lisäksi koulut asettavat omia tavoitteitaan.
Talousarvioon sidotut tavoitteet
- lasten ja nuorten hyvinvointi
- palveluverkko
- henkilöstön hyvinvointi
- terveellisten elämäntapojen ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen
Koulumme toimintasuunnitelma muodostuu koulun Peda.net-sivuista ja päivittyy lukuvuoden kuluessa. Tälle sivulle on tallennettu sivuston tilanne 5.9.2024 keskeisten, yhteisesti sovittujen sivuston sivujen osalta.
Lukuvuoden aikana teemme työtä kohti yhtä yläkoulua. Uuden OYK & Erkko -kokonaisuuden johtamisjärjestelmää kehitetään ja työyhteisöä valmennetaan kohti yhteistä yläkoulu-lukio-kokonaisuutta. Kouluilla on jo yhteinen rehtori ja muutosjohtoryhmä ja koulujen hallinnollisen yhdistymisen toimeenpano etenee vaiheittain.
Koulun toiminnan vuosittainen arviointi
Koulu järjestää huhtikuun aikana laatuarviointipäivän. Rehtori nimeää ryhmän, johon kuuluu edustajia opettajista, oppilaista, huoltajista sekä mahdollisesti muusta koulun henkilökunnasta. Ryhmä kokoontuu huhtikuussa yhden työpäivän ajaksi vastaamaan perusopetuksen valtakunnallisten laatukriteereistä sekä lukioiden maakunnallisista laatukriteereistä johdettuihin kysymyksiin. Koulun laatuedustaja organisoi päivän, kokoaa tulokset ja toimittaa ne sivistystoimen arviointityötyhmälle.
Koulu toteuttaa yhteisöllistä hyvinvointia kartoittavaa menetelmää.
Koulu laatii opetuspalveluiden antaman aikataulun mukaan toimintasuunnitelman. Siinä asetetut tavoitteet ja arviointikohteet nousevat sivistystoimen kehittämissuunnitelman vuosittaisesta toimenpideosasta sekä koulun oman arviointipäivän tuloksista.
Koulu laatii toukokuussa edellisen lukuvuoden toimintakertomuksen, jonka koulu toimittaa sivistysvaliokunnalle ja julkaisee Pedanetissa.
Rehtori käy kehityskeskustelut alaistensa kanssa lukuvuoden aikana esimerkiksi opetussuunnitelman pohjalta. Rehtori suorittaa vuosittain säännöllistä opetuksen seuraamista saadakseen lisätietoa koulun opetus- ja kasvatustyön sujumisesta seuraavasti koulun opettajamäärän mukaan.
Opettaja arvioi omaa työtään jatkuvasti. Keinoina ovat kokeesta saatu tulos, kyselyt ja reflektointi. Koulun lukuvuoden keskeisten tavoitteiden arviointi toteutetaan opettajainkokouksissa ja tiimien palavereissa arvioidaan lukuvuoden toimintaa pitkin lukuvuotta. Tiimit laativat toimintakertomuksen lukuvuodesta ja arvioivat siinä toimintaansa. Oppilas- ja huoltajakyselyjä käytetään arviointivälineenä tavoitteiden toteutumisessa.