Lehti syttyy, lehti kasvaa, lehti sammuu ja liitää ilmojen halki, käpertyy luonnon kiertokulkuun. Teoksessa efekti työstetty niin, että sen voisi ripustaa kummin päin vain, eihän sen väliä heijastuuko lehti hyisestä vedestä vaiko hyiseen veteen.
Kieppuva vaahteranlehti sai alun perin alkunsa ja pohjustuksensa toisten töiden hukkamaaleista. Koulutuksen myötä olen syventynyt maaleihin liittyviin ekologisiin näkökulmiin paremmin. Näin maalit eivät ympäristöystävällisesti päädy vikapaikkaan ja monia teosten alkujakin syntyy kuin sivutuotteena ja luonto kiittää. Evoluutio-sarjaani halusin tuoda ripauksen kiertokulun lähiyksityiskuvaa, johon ihana syksyinen vaahteranlehti oli omiaan ja houkutteleva maalata kauniin värinsä puolesta.
Tätäkin työstetty pienemmästä koostaan huolimatta kuin Iisakinkirkkoa, kuitenkin rennoin ottein. Ensin ohuehko pohjamaalaus antoi hyvät mahdollisuudet kuvata haluttua hentoutta ja haurautta luonnon hiljalleen jäätymisestä ja myöhäissyksyn väriloistosta, mutta ohennuksen varjopuoli esiintyi puutteellisen pigmenttitason heikkoutena ja teki prosessista haasteellisen. Kerrostumia piti maalata useasti ja tämän oli melko pitkäpiimäistä, ettei edelliset kerrostumat vaurioituneet. Lopputulokseen sidosaineeksi työstetään kiiltävä vernissa, jolloin värit tulevat syvemmin esiin ja pinta kestää (+ maalit pysyvät). Teosta oli melko rentouttavaa työstää muiden maalaustöiden ohella, koska sen kevyt kerroksellisuus syntyi pikkuhiljaa, minkäänlaista kiireentuntua tuntematta. Hektisessä elämässä(ni) on hyvä välillä pysähtyä sekä edetä hissukseen, tutkien, oppien ja tästä matkasta nauttien. Kerran me, kuten vaahteranlehtikin, täällä vaan eletään!