Osa 4. Ravintoketjun halki, Elämän kiertokulku 2025, canvas, siveltimin, akryyli, 61 x 50 cm
Kukat alustana vaiko sittenkin jonkinlainen alkuräjähdys, opettajamme mietti esitellessäni teoksen luonnosvaihetta. Tässä vaiheessa teoksessa oli vain alustava kukkapiirros. Teokseen on vähitellen lisätty elämän kiertokulkua kuvaavia olentoja. Ensimmäiseksi mukaan tuli kesällä ottamastani valokuvasta maalattu kimalainen, jota seurasivat maalatut perhonen ja kolibri.
Teoksen on tarkoitus esittää elämän kiertokulkua luonnossa ravintoketjun näkökulmasta. Samalla ajatusta, että kiertokulun aikana eri lajit voivat olla pyhässä sovussa ja symbioosissa samoilla niityn apajilla ilman, että tarvitsee pelätä syödyksi tulemista. Joskin kuvan lajit eivät syö todennäköisesti toisiaan, ainakaan aikuisvaiheisina.
Tätä työstetty kerroskerrokselta hartaasti ja miettien vähän paksumpia maalikerroksia struktuurin aikaan saamiseksi ja ohuempia kerroksia kevennystä kaipaaviin elementtien kohtiin. Sommitteluvaiheessa on käytetty perhosessa ja kolibrissa satunaisia referenssikuvia tarratoiminnoin silhuettien mallintamiseen, mutta värit kuitenkin pitkälti oman vision mukaan. Tässä teoksessa yhdistynyt suuripiirteinen työstäminen taustan osalta ja pikkutarkkatyöskentely hahmojen osalta. Keveyttä ja vahvuutta, hämärää ja valoisaa sekä iloa ja haikeutta samassa paketissa. Työtä oli terapeuttista ja mukavaa tehdä. Toivottavasti ajatus välittyy katsojalle ja tuottaa iloa ja voimaa kevään odotukseen. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja hyönteisten pörrätä vapaasti!

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)