Kreikkalais-roomalainen paini

Kreikkalais-roomalaisen painin olennaiset lajitaidot

Kreikkalais-roomalaisen painin olennaisia lajitaitoja ovat hyvä pystypainiasento ja erilaisten otteiden, sidontojen ja heittojen hallitseminen vaihtelevissa ottelutilanteissa. Samoin keskeisiä taitoja on kyetä yhdistelemään eri tekniikoita ja tekemään vastaliikkeitä vastustajan yrityksistä. Mattopainissa olennaista on osata hyökkäyksessä oikeat sidonnat ja liikesuunnat. Varsinkin vyörytys- ja nostotilanteissa voimantuotto tapahtuu jaloista, joten käsien otteen tulee olla pitävä ja liike-energian tulee suuntautua oikein. Mattopuolustus on vaatii myös taitoa, jossa korostuu liikkumalla tai vartalon asennolla tapahtuva vastustajan hyökkäysten häiritseminen. Taitava mattopuolustaja pystyy myös nopeasti vaihtamaan puolustussuuntaa tilanteen sitä vaatiessa.

Aktiivinen ja avoin pystypaini lähtee jaloista. Tukevat ja jämäkät jalat, joissa paino jakautuu hieman enemmän päkiän päälle kantapäiden kuitenkin pysyessä matossa. Perusasento on hieman hartioita leveämpi haara-asento joustavin polvin antaa pohjan jalkojen työskentelylle. Tämä mahdollistaa tasapainoisen, mutta kevyen ja ketterän liikkeen ja reagoinnin. Rintakehä suuntautuu vastustajan rintakehää kohti pään ollessa pystyssä. Avonaiset kädet kyynärpäät lähellä omia kylkiä. Oma hartialinja pysyy vastustajan hartialinjan tasolla tai hieman alempana.