Vainot jatkuivat entistä pahempina 300-luvun alussa, jolloin keisari Diocletianus meni yhä pidemmälle ja riisti lähes kaikki kansalaisoikeudet kristityiltä. Piispoja ja pappeja kidutettiin ja monia kristittyjä ajettiin maanpakoon. Esivallan päällimmäinen tehtävä ei ollut tappaa kristittyjä, vaan alistaa heidät. Kun tämä ei onnistunut, Diocletianus luopui vallasta vuonna 305.

Vainoja jatkettiin vielä joitakin vuosia, kunnes vuonna 311 neljä Rooman hallitsijaa antoi julistuksen, jolla vainot lopetettiin. Vainojen oikeellisuutta ei kyseenalaistettu, mutta siinä todettiin, että kirkkoa on mahdotonta saada hengiltä. Kristittyjen tuli tästä eteenpäin rukoilla Rooman puolesta.

Kristittyjen vainot tulevat esille myös Rooman maanalaisten hautakäytävien katakombien seinämaalauksista.

Julistuksen ohella merkittävän käänteen kristinuskon historiassa sai aikaan keisari Konstantinus Suuri. Hän oli Galliaa, Britanniaa ja Espanjaa hallitseva sotapäällikkö, joka tavoitteli keisariutta monien muiden tavoin. Vuonna 312 hän kohtasi Milviuksen sillalla ylivoimaisen vastustajan. Legendan mukaan hän näki taivaalla Kristuksen merkin, kristusmonogrammin, jonka ansiosta hän voitti mahdottoman taistelun. Asian todenperäisyyttä ei ole voitu varmistaa, mutta joka tapauksessa taistelun jälkeen Konstantinus auttoi kristinuskoa merkittävästi.

Koska Konstantinus vakuuttui, että kristinuskon Jumala on voimakkaampi kuin muut jumalat, hän antoi täyden tukensa kristityille. Hän vapautti kristittyjen papit veroista, määräsi sunnuntain pyhäpäiväksi ja rakennutti kirkkoja. Hän antoi myös määräyksen, että sotilaiden kilpiin tuli maalata risti. Kristilliset symbolit levisivät myös sotalippuihin ja rahoihin. Kristinusko kehittyi vähitellen Rooman valtakunnankirkoksi ja keisari itse halusi ottaa kuolinvuoteellaan kristillisen kasteen.