5. luokan pitkät valinnaisaineet 2025-2026
TEKNINEN TYÖ
5. lk
Pitkä valinnainen
(1h/vko, lukuvuosi)
Tekninen työ sopii sellaisille oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita käsitöistä ja mahdollisesti myös omien suunnitelmien toteuttamisesta. Valinnaisilla tunneilla oppilas voi joko valmistaa uutta tai entisöidä/korjata jotain vanhaa huomioiden koulussa olevat mahdollisuudet toteuttaa kyseinen työ. Oppiaine voidaan integroida myös muiden oppiaineiden sisältöihin, kuten historia, jne. Valinnaisen teknisen työn mahdollisia aiheina voivat olla koulun käytössä olevien välineiden avulla toteutettavissa olevat työt kuten esim. kodin kalusteet, korut ja koriste-esineet, elektroniikka ja/tai harrastusvälineet.
KUVATAIDE
5. lk
Pitkä valinnainen
(1h/vko, lukuvuosi)
Valinnaisessa kuvataiteessa tavoitteena on harjoitella kuvataideilmaisua elämysten, mallista piirtämisen, mielikuvituksen, onnistumisen ja jopa epäonnistumisen kautta.
Harjoittelemme kuvanlukutaitoa, suunnittelua, monipuolisia työtapoja mahdollisuuksien ja ryhmän innostuksen mukaan. Kurssilla harjoitellaan myös erilaisia tekniikoita (mm. piirustus ja maalaus).
Valmiit työt ovat esillä ja kaikkien ilona koulun ruokalan käytävällä. Mahdollisuuksien mukaan olemme myös mukana ideoimassa ja toteuttamassa koulun juhlien koristelua.
MUSIIKKI- Luo, soita ja laula!
5. lk
Pitkä valinnainen
(1h/vko, lukuvuosi)
Hamuatko päästä soittamaan bändisoittimia, laulamaan soolona tai tekemään omia biisejä? Valinnaisen musiikissa pääset toteuttamaan itseäsi musiikin kautta.
Opettelemme yhdessä soittamaan bändisoittimia, laulamaan soolona ja sovitamme biisejä yhdessä bändinä. Pääset vaikuttamaan sisältöön, koska yhdessä luomme aineen tarkemmat sisällöt. Mahdollisuuksia on päästä kirjoittamaan myös omia sanoituksia ja sävellyksiä, jos luovuus vie meidät mukanaan.
Olitpa sitten kokenut soittaja tai vasta-alkaja, tämä valinnaisen aine antaa sinulle mahdollisuuden kehittää soitto- ja laulutaitojasi turvallisessa, rennossa ja innostavassa ilmapiirissä.
LIIKUNTA
5. lk
Pitkä valinnainen
(1h/vko, lukuvuosi)
Valinnainen liikunta on tarkoitettu kaikille liikunnasta kiinnostuneille oppilaille.
Tuntien tavoitteena on syventää liikunnan perustaitoja yhteisiltä liikuntatunneilta tutuissa lajeissa. Lisäksi oppilaat pääsevät itse mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan oppiaineen tarkempiin sisältöihin yhteisen suunnittelun kautta.
Valinnaisessa aineessa saatetaan tutustua ryhmää kiinnostaviin erikoisempiin lajeihin. Tunneilla voi käydä vierailijoita opastamassa näihin lajeihin. Lisäksi tavoitteena on liikkua mahdollisimman monipuolisesti vuodenajat huomioiden. Joukkuelajeja harjoitellaan pelien ja viitepelien kautta.
Valinnaisessa liikunnassa hyödynnetään myös koulun lähiympäristöä. Tunnit pidetään pääsääntöisesti yksöistunteina, mutta joskus kaksoistunteina tunnin teemasta riippuen, esimerkiksi retket. Tällöin seuraavalla viikolla ei ole tuntia.
TEKSTIILITYÖ
5. lk
Pitkä valinnainen
(1h/vko, lukuvuosi)
Valinnaisella tekstiilityötunnilla voit valmistaa neuloen, virkaten tai ommellen oman suunnitelman mukaan asusteita ja käyttötavaroita omaan tarpeeseen. Voit kokeilla ja opetella uusia tekniikoita ja valita niistä työhösi sopivimman ja mieluisimman. Tähän valintaan tarvitset vain käsillä tekemisen halua ja iloa J. Nostetaan yhdessä kädentaidot kunniaan!