8.-12.12.2025

Tällä viikolla Revontulissa elettiin vahvasti joulun tunnelmissa, mutta mukana oli myös paljon oppimista, oivalluksia ja lasten omia ideoita. Aikuiset sanoittivat lapsille tekemisiä ja seurasivat samalla taitojen kehittymistä eri oppimisen osa-alueilla.

Maanantai – Pipareiden tuoksua ja yhdessä tekemistä

Leivoimme lasten kanssa pipareita. Leivonta on paitsi mukavaa joulupuuhastelua, myös tärkeää hienomotoristen taitojen harjoittelua: taikinan kauliminen, muottien painaminen ja pellille asettelu tukevat käden voimaa ja silmä–käsi -koordinaatiota. Samalla vahvistamme yhteistyötaitoja ja kykyä odottaa omaa vuoroa – tärkeitä arjen taitoja pienille oppijoille.

Lapset leipovat

Tiistai – Liikuntaleikkejä ja motoristen taitojen havainnointia

Jumppasalissa leikimme maa–meri–laiva -leikkiä. Leikki harjoittaa tarkkaavaisuutta, reagointinopeutta ja kuuntelutaitoa. Lisäksi harjoittelimme erilaisia liikkumistekniikoita, kuten takaperin kävelyä ja rapukävelyä. Liikkumistapojen vaihtelu kehittää kehonhallintaa ja vahvistaa suuria lihasryhmiä.

Aikuiset tekivät samalla havaintoja lasten motorisista taidoista – näitä huomioita käytämme jatkossa liikuntatuokioiden suunnittelussa, jotta lapset saavat juuri omaan taitotasoonsa sopivaa tukea ja haastetta.

 

 

Keskiviikko – Lasten oma idea johti ympäristökasvatukseen

Ulkoleikissä lapset alkoivat kysellä, saisivatko kerätä pihalta roskia. Tartuimme lasten omaan aloitteeseen ja haimme roskapihdit. Yhdessä keräsimme monta pientä ämpärillistä karkkipapereita ja muuta roskaa.

Tämä spontaani toiminta tuki ympäristökasvatusta: lapset oppivat huolehtimaan yhteisestä ympäristöstä ja toimimaan vastuullisesti. Samalla harjoiteltiin motoriikkaa, keskittymistä ja yhteistyötä.

Lapset keräämässä roskia

 

Viskareiden muskari jäi viime viikolla joulutauolle, joten tänään he tekivät leikkausharjoituksia valmistellessaan kutsukortit päiväkodin joulujuhlaan. Leikkaaminen tukee käden motoriikkaa, keskittymistä ja ohjeiden seuraamista.

Lapset kädentöissä

Eskarilaiset vuorottelivat: osa harjoitteli kirjainpadassa L-kirjainta, ja ne, jotka tekivät sen viime viikolla, pääsivät nyt mukaan matikkaryhmään.
Lapset tekevät harjoitustehtäviä

Jouluaterialla maistelimme perinteisiä herkkuja: kinkkua/kalkkunaa, erilaisia laatikoita ja rosollia.

Lapset jouluruokailussa

Torstai – Yhteinen harjoitus ja joulutarinaa Lukulumosta

Osallistuimme päiväkodin yhteisiin joulujuhlaharjoituksiin. Harjoittelu auttaa lapsia valmistautumaan ison yleisön eteen menemiseen ja vahvistaa esiintymisvarmuutta.
Lapset laulamassa

Kotona voitte halutessanne tukea lasta laulun “Kulkuset” sanojen harjoittelussa – tuttuus lisää itsevarmuutta juhlassa.

Laulunsanat

Lukulumo-joulukalenterin 11. luukusta avautui satu Lauran joulusta, joka viritti rauhallista ja jouluista tunnelmaa.

Perjantai – Lucia-kulkue koulun kanssa

Viikon kruunasi Lucia-kulkue. Pääsimme yhdessä koululaisten kanssa liikuntasaliin katsomaan kaunista kulkuetta ja lauluesitystä. Tällaiset yhteiset hetket vahvistavat yhteisöllisyyttä ja tarjoavat lapsille kulttuuriperinteisiin tutustumista. Esityksen jälkeen ehdimme vielä juhlia joulukuun synttärisankaria.

Luciat laulavat
Synttärijuhlat

 

Ihana ja toiminnallinen viikko takana – kohti lisää joulunodotusta! 🎄