Uskonnon opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 1

Teksti

Katolinen uskonto

Uskonnon opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 1

T1 Herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa.

T2 Ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin.

T3 Ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin.

T4 Kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin.

T5 Rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan.

T6 Ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia.

T7 Ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta.

T8 Luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittämistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä.

Uskonnon sisällöt vuosiluokalla 1

S1 Suhde omaan uskontoon

T1, T2, T3, L1, L2

  • Tutustuminen oman perheen uskonnolliseen perinteeseen ja kulttuuriseen taustaan
  • Perheiden erilaisuus
  • Tutustutaan omaan seurakuntaan
  • Kasteen sakramentti, nimikkopyhä ja kummit
  • Oman luokan oppilaiden uskonnot ja katsomukset ja uskonnottomuus
  • Kristillisiä ja erityisesti katolisia symboleja kirkoissa ja kotona
  • Traditio
  • Katolisen perinteen keskeisiä rukouksia, Isä meidän ja Terve Maria
  • Raamattu, kristittyjen pyhä kirja, UT ja VT
  • Tutustuminen katolisen kirkkovuoden keskeisimpiin juhliin vuoden kristillisen juhlakierron mukaisesti
  • Messu ja sakramentit katolisessa kirkossa

S2 Uskontojen maailma

T4, T6, L2

  • Ympäröivän yhteisön uskonnollinen monipuolisuus suhteessa katolilaisuuteen
  • Mahdollinen vierailu toisen kirkkokunnan tai uskontokunnan tilaisuudessa tai opettajavierailu

S3 Hyvä elämä

T5, T6, T7, T8, L3, L7

  • Ryhmässä toimiminen, toisten kunnioittaminen ja yhdenvertaisuus
  • Kokemuksia uskonnosta ja omasta identiteetistä

Uskonnon arviointi vuosiluokalla 1

Arvioinnin tulee olla mahdollisimman läpinäkyvää sekä oppilaille että vanhemmille.

Arviointi kohdistuu oppilaan tuotoksiin, työskentelyyn ja oppimiseen.

Arviointi lukukausien päättyessä:

  • Syyslukukauden arviointi toteutetaan osaamiskeskusteluna opettajan, huoltajan ja oppilaan kesken.
  • Sanallinen arviointi kevätlukukaudella.

Uskonnon opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 2

T3 Ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin.

T4 Kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin.

T6 Ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia.

T7 Ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta.

T5 Rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan.

T8 Luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittämistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä.

Uskonnon sisällöt vuosiluokalla 2

S1 Suhde omaan uskontoon

T1, T2, T3, L1, L2

  • Tutustuminen katolisen kirkkovuoden keskeisimpiin juhliin vuoden kristillisen juhlakierron mukaisesti
  • Messu ja sakramentit katolisessa kirkossa
  • Tutustuminen katoliseen messuun
  • Katolisen perinteen keskeisiä rukouksia, Isä meidän ja Terve Maria
  • Eläytyminen toisten asemaan, omien tekojen seuraukset, lasten oikeudet ja velvollisuudet.
  • Kultainen sääntö

S2 Uskontojen maailma

T4, T6, L2

  • Ympäröivän yhteisön uskonnollinen monipuolisuus suhteessa katolilaisuuteen
  • Katolisen kirkon ja muiden uskontokuntien opetusta yksilön oikeuksista, velvollisuuksista ja suhteesta ympäristöön

S3 Hyvä elämä

T5, T6, T7, T8, L3, L7

  • Empatia ja toisesta välittäminen
  • Rakkaus, anteeksianto, rehellisyys ja huolenpito
  • Vapaus ja vastuu katolisen ihmiskäsityksen näkökulmasta
  • Oppilaiden elämänkysymyksiä, eettistä pohdintaa ja niihin liittyviä Raamatun kertomuksia, UT ja VT

Uskonnon arviointi vuosiluokalla 2