S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Tutkitaan kielen vaihtelua tilanteen ja aiheen mukaan ja pohditaan sanojen, ilmaisutapojen ja tekstien merkityksiä. Tutkitaan tekstienvälisyyttä monimuotoisissa teksteissä. Tutustutaan oppilaan omaan ja muihin kulttuureihin ja kieliin ja vertaillaan suomea muiden, oppilaille tuttujen kielten piirteisiin. Tutustutaan oppilaille läheisiin kansanperinteen lajeihin ja niiden jatkajiin nykykulttuurissa. Hyödynnetään lapsille ja nuorille suunnattua media- ja kulttuuritarjontaa, esimerkiksi kirjastoa, elokuvia, teatteria ja museoita. Tarkastellaan mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa. Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. Kannustetaan ja tutustutaan kirjaston aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön, etsitään itseä kiinnostavaa luettavaa ja tuetaan omaehtoista lukemisen ja kirjoittamisen harrastamista. Luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin ja ikäkaudelle suunnattua tietokirjallisuutta ja pohditaan kirjallisuuden herättämiä kysymyksiä.


Opetuksen paikalliset sisällöt
3.-4.lk
  • lapsille suunnattu media- ja kulttuuritarjonta sekä oppilaille läheiset kansanperinteet (esim. kirjasto/kirjastoauto, elokuva/animaatio, teatteri, museo)
  • klassikkokirjallisuuteen tutustuminen
  • omien erilaisten esitysten ja esitelmien suunnitteleminen ja toteuttaminen
  • mahdollisuus lukudiplomin suorittamiseen
  • osallistutaan kirjastonkäyttökoulutukseen Iin kunnankirjaston Kirjastopolun mukaisesti

5.lk

  • intertekstuaalisuus eli tekstien välisyys
  • perinteiset ja ajankohtaiset mediakulttuurin muodot, yhteistyö muiden oppiaineiden kanssa
  • luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin
  • osallistutaan kirjastonkäyttökoulutukseen Iin kunnankirjaston Kirjastopolun mukaisesti
  • mahdollisuus suorittaa lukudiplomi
  • luetaan niin yhdessä sovittuja kuin myös itse valittuja kirjoja
  • syvennetään oppilaan tietämystä omasta kansanperinteestä ja kulttuurista
  • yhteistyö kielten opetuksen kanssa: tutkitaan yhtäläisyyksiä ja eroja eri kielten ja kulttuurien välillä, keskitytään englantiin
  • Puhekieli, yleiskieli, kirjakieli ja niiden erot, murteet, nimien alkuperä, Iin nimistö (integrointi historiaan)
  • suunnitellaan ja esitetään omia esityksiä, myös monimediaisessa ympäristössä
  • tekstilajien piirteitä: kertomus, runo, henkilökuvaus, käyttöohje, mielipidekirjoitus, haastattelu

6.lk


  • intertekstuaalisuus eli tekstienvälisyys
  • perinteiset ja ajankohtaiset mediakulttuurin muodot, yhteistyö muiden oppiaineiden kanssa
  • muuttuva kieli, uudet sanat, ammatti- ja harrastusslangi
  • luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin
  • osallistutaan kirjastonkäyttökoulutukseen Iin kunnankirjaston Kirjastopolun mukaisesti
  • mahdollisuus suorittaa lukudiplomi
  • luetaan niin yhdessä sovittuja kuin myös itse valittuja kirjoja
  • yhteistyö kielten opetuksen kanssa: tutkitaan yhtäläisyyksiä ja eroja eri kielten ja kulttuurien välillä , huomio ruotsiin
  • tekstilajien piirteitä:runo, tiedote, mainos, uutinen, elämäkerta, arvostelu