Johdanto

Äidinkielen ja kirjallisuuden yhtenäiset ohjeet L

Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtäväkuvaus, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppilaan oppimisen arviointi koskevat myös suomenkieli ja kirjallisuus -oppimäärää.

  • Erityisenä tehtävänä on kehittää oppilaiden suomen kielen, moniluku- sekä vuorovaikutustaitoja ja tutustuttaa kirjallisuuteen ja kulttuuriin.
  • Opetuksen paikalliset sisällöt voivat vaihdella vuosiluokkien aikana käytettävien oppimateriaalien ja oppimisympäristöjen perusteella - kuitenkin niin, että opetussunnitelman sisällöt on opetettu siirryttäessä seuraaville vuosiluokkatasoille. Oppilailla tulee olla lukuvuodessa vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus (projekti), jota täsmennetään koulukohtaisesti. Myös laaja-alaisia osaamisalueita (L1-L7) on mahdollista painottaa paikallisesti ja ne painottuvatkin oppiaineiden sisältöjen perusteella luokka-asteittain eri tavoin.
  • Kirjastopolku on Iin kunnan kirjaston ja Iin koulujen välinen yhteistyösuunnitelma. Kirjastopolkua kulkemalla jokainen iiläinen peruskoululainen pääsee käymään kirjastossa tai kirjastoautossa kouluvuosiensa aikana. Kirjastopolun tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppivat käyttämään kirjastoa apunaan tiedonhaussa ja saavuttavat monipuoliset tiedonhallintataidot. Tavoitteena on myös lisätä lasten ja nuorten lukuinnostusta.
  • Kirjastopolku toimii pohjana koulun ja kirjaston yhteistyön kehittämiselle ja sitä muokataan tarpeen mukaan yhteistyössä koulujen ja kirjaston kanssa. Voimassa oleva Kirjastopolku julkaistaan kirjaston internet- sivustolla.