Arviointimenetelmät

Arviointimenetelmät

MONIPUOLINEN ARVIOINTI JA SEN MENETELMÄT

Itsearviointi

Oppilaan pitää olla selvillä omista tavoitteistaan, jotta hän voi arvioida oppimistaan. Tavoitteita asetetaan myös kirjallisesti opettajan ohjaamana. Itsearviointimuoto tulee suhteuttaa oppilaan ikä- ja kehitystasoon (muutakin kuin sanallista arviointia, pienille hymynaamat ym.). Oppilaan tulee käydä itsearviointia läpi myös huoltajien kanssa. Koululla voi olla valmiina opettajien käyttöön erilaisia itsearviointivälineitä (sähköiset ja paperiversiot). Itsearvioinnin tulee olla jatkuvaa (muutakin kuin oppimiskeskusteluun liittyvää) ja vähintään kirjallisissa suorituksissa. Oppilaat voidaan osallistaa itsearvioinnin suunnittelussa. Jokainen opettaja on velvollinen toteuttamaan itsearviointia omassa opetuksessaan valitsemallaan tavalla.

Jatkuva palaute

Arvioinnin tulee olla omaa oppimista reflektoivaa. Arvioinnin on oltava rohkaisevaa ja kannustavaa. Arvioinnin tavoite on luoda oppilaalle käsitys itsestä oppijana. Arviointi on väline luottamuksen syntymiseen arvioijien välillä (joskus opettaja-oppilas, joskus oppilas-oppilas). Arviointi on molemminpuolista ja vuorovaikutteista.


  1. Oppiainekohtainen jatkuva arviointi
    Kannustetaan kyselevään ilmapiiriin. Kysymysten esittäminen luo itsestä realistisen kuvan oppijana.
  2. Käyttäytymiseen liittyvä jatkuva arviointi
    Vertaisarvioinnin antaminen tukee oppilaan käsitystä siitä, että yhteisö tukee yksilöä.
  3. Työskentelyyn liittyvä jatkuva arviointi
    Työskentelyä tulisi arvioida mahdollisimman usein ja ajantasaisesti. Näin arviointi kohdistuu prosessiin lopputuloksen sijaan.

Vertaisarviointi

Vertaisarviointi on toteutettava niin, että oppilaat eivät loukkaa toisiaan ja opettajan ohjattava palautteen antoa. Yksi tapa tehdä vertaisarviointia on, että oppilaat istuvat ringissä ja yhdessä keskustelevat, miten on opittu. Tällöin opettajalla on mahdollisuus kuulla mitä puhutaan. Vertaisarvioinnissa tehdään kysymyksiä ja kehitysehdotuksia arvioitavasta työstä ja annetaan rakentavaa palautetta, esim. oppilaat voivat arvioida, mitä hyvää on toisen oppilaan työssä tai miten ennalta sovitut tavoitteet ovat arvioitavassa työssä täyttyneet.


Vertaisarviointia voi käyttää myös oppimisprosessin aikana esim. niin, että oppilaat lukevat ja arvioivat kirjoitelman luonnosvaiheessa. Vertaisarvioinnin tarkoituksena on auttaa lasta tiedostamaan omat vahvuutensa ja se, mitä hänen tulisi kehittää. On tärkeää myös ehdottaa, miten hän voi parantaa suoritustaan.

Oppilaat antavat vertaisarviointia toisilleen myös työskentelytaidoista, esim. pyytävät toista antamaan työrauhan tai, että oppilaat arvioivat toistensa työskentelyä jonkin oppitunnin aikana tai ryhmätyössä. Pienet oppilaat voivat antaa toisilleen palautetta esim. pulpetin siisteydestä, parityöstä, vihkotyöstä tai lukemisesta. Voi myös antaa oppilaiden korjata esim. toistensa sanakokeet. Kuitenkin tässä on huomioitava, että kukaan ei loukkaa toista palautetta antaessaan.

Arviointitavat ja vuorovaikutus

Opetusjakson alussa käydään oppilaiden kanssa läpi tavoitteet ja sisällöt sekä arviointitavat huomioiden oppilaiden ikäkausi ja oppiaine. Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä:

  • kirjalliset kokeet
  • suulliset kokeet
  • näytöt
  • tiedonhaku eri menetelmin
  • jatkuva näyttö
  • yksilö- tai ryhmätöiden tuotokset
  • työskentelytaidot

Vuorovaikutuksessa pitää huomioida oppilaiden ikä. Vanhempien mukaan ottaminen tapahtuu oppilaan iän ja oppilaan yksilöllisten ominaisuuksien (vastuunottokyky) mukaan. Vanhempia kannustetaan ottamaan yhteyttä kouluun (suullinen ja kirjallinen palaute) ja annetaan myös positiivista palautetta.

Olennaista on, että palautetta annetaan säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. Palautetta annetaan koko ryhmälle, osalle ryhmää tai yksilöllisesti. Alusta alkaen annetaan oppimista ohjaavaa ja kannustavaa palautetta, tietoa edistymisestä ja osaamisesta, työskentelystä (suullinen ja kirjallinen palaute).