Musiikkiluokalle pyrkiminen

Pyrkiminen helmikuussa 2026

Musiikkiluokalle (3. lk) pyrkivät osallistuvat musiikkitestiin.
Testauspäivät ovat viikolla 9

ti 24.2. ja to 26.2.2026
Karin koululla.


Karin koulun 2. luokan halukkaat oppilaat testataan samalla viikolla koulupäivien aikana.

Muista kouluista tulevat varaavat testausajan wilman kautta (varauslinkki on kirjeessä, joka lähetetään tammikuun alkupuolella wilmaan). Nämä testausajat ovat ti 24.2. klo 16 alkaen ja to 26.2. klo 16.30 alkaen.

Musikaalisuustesti

Musiikkitestissä tehdään pieniä musiikkitehtäviä, kuten rytmien toistamista ja yksinkertaisia laulutehtäviä, yhdessä opettajan kanssa. Testi kestää noin 10 minuuttia.

Tämän jälkeen jokainen laulaa laulusta "Hämä-hämä-häkki" ainakin 1. säkeistön. Lisäksi pyrkijä valitsee vielä yhden vapaavalintaisen laulun, jonka haluaa esittää. Laulunsanat saa ottaa mukaan. Näihin lauluihin on hyvä valmistautua etukäteen kotona.

Jos oppilas harrastaa jo jonkin soittimen soittamista, saa halutessaan esittää soittonäytteen. Koululta löytyy bändisoittimet, oma henkilökohtainen soitin mukaan. 

Aiempi musiikin opiskelu ei ole edellytyksenä musiikkiluokalle pyrkimiselle. Usein soittoharrastus löytyykin vasta musiikkiluokalla opiskelun myötä.