Lokakuussa
Valitsimme yhdessä retkikohteeksemme Karhupuiston. Siellä oli hauska karuselli, jossa pää voi mennä pyörälle.Kiipeily- ja tasapainotaitomme vahvistuivat telineissä. Osa meistä rohkaistui liukumäen lisäksi liukumaan myös tankoa pitkin kuin palomiehet siirtyessään hälytystehtäviin. Puistosta löytyi materiaalia tulevaan askarteluummekin.
Viskarit veivät Tiikerit tutustumaan mörrimetsään, josta ryhmässämme on paljon puhuttu ja johon kaikki haluaisivat mennä ja siksi odottavatkin malttamattomina omaa viskarivuottaan. Metsässä Viskarit esittelivät kokoontumispaikan ja rakentamiaan majoja.
Pienryhmätuokiot veo Kaisan kanssa alkoivat. Viskarien suujumppatuokioilla leikitelemme kielellä ja äänteillä. Tiikereiden Roihuset- tuokioilla tutustumme Roihuset- perheeseen ja vahvistamme kielitietoisuuttamme sekä suomenkielentaitojamme. Kaisa lupasi viskareille lisätehtäviäkin peilin edessä tehtäväksi. Niin innostuneita me olemme oppimisesta ja muille opettamisestakin!
Lukuviikolla toimme päiväkotiin kotoa suosikkikirjojamme, joita luimme lukupiireillä viikon aikana. Oli jännää saada tietää, millaisista kirjoista kaverit tykkäävät ja esitellä heille oma suosikkikin. Monenlaisiin tarinoihin saimme tutustua.
Syysnaamiaisiin pukeuduimme niin etteivät pienimmät pelkäisi. Pohdimme asiaa etukäteen kuinka pukuvalinnoissamme onnistuisimme ja niinhän me tällä kerrallakin onnistuimme! Oli kivaa tanssahdella yhdessä listahittien tahtiin, herkutella poppareilla ja mehulla sekä askarrella/väritellä kurpitsoja.
Aloittelimme salaisuusasian teon. Uskoimme salaisuuden säilyvän, vaikka äideille asiasta kertoisimmekin. Kun osa meistä syyslomaili, me muut toteutimme omia toiveitamme.