Loka- ja marraskuu

Lokakuussa

Valitsimme yhdessä retkikohteeksemme Karhupuiston. Siellä oli hauska karuselli, jossa pää voi mennä pyörälle.Kiipeily- ja tasapainotaitomme vahvistuivat telineissä. Osa meistä rohkaistui liukumäen lisäksi liukumaan myös tankoa pitkin kuin palomiehet siirtyessään hälytystehtäviin. Puistosta löytyi materiaalia tulevaan askarteluummekin.
Viskarit veivät Tiikerit tutustumaan mörrimetsään, josta ryhmässämme on paljon puhuttu ja johon kaikki haluaisivat mennä ja siksi odottavatkin  malttamattomina omaa viskarivuottaan. Metsässä Viskarit esittelivät kokoontumispaikan ja rakentamiaan majoja. 

Pienryhmätuokiot veo Kaisan kanssa alkoivat. Viskarien suujumppatuokioilla leikitelemme kielellä ja äänteillä. Tiikereiden Roihuset- tuokioilla tutustumme Roihuset- perheeseen ja vahvistamme kielitietoisuuttamme sekä suomenkielentaitojamme. Kaisa lupasi viskareille lisätehtäviäkin peilin edessä tehtäväksi. Niin innostuneita me olemme oppimisesta ja muille opettamisestakin!

Lukuviikolla toimme päiväkotiin kotoa suosikkikirjojamme, joita luimme lukupiireillä viikon aikana. Oli jännää saada tietää, millaisista kirjoista kaverit tykkäävät ja esitellä heille oma suosikkikin. Monenlaisiin tarinoihin saimme tutustua.

Syysnaamiaisiin pukeuduimme niin etteivät pienimmät pelkäisi. Pohdimme asiaa etukäteen kuinka pukuvalinnoissamme onnistuisimme ja niinhän me tällä kerrallakin onnistuimme! Oli kivaa tanssahdella yhdessä listahittien tahtiin, herkutella poppareilla ja mehulla sekä askarrella/väritellä kurpitsoja.

Aloittelimme salaisuusasian teon. Uskoimme salaisuuden säilyvän, vaikka äideille asiasta kertoisimmekin. Kun osa meistä syyslomaili, me muut toteutimme omia toiveitamme.

Marraskuussa

Lastenoikeuksienviikolla tutustuimme Hupsis- metsän asukkaisiin Tiukuun ja hänen ystäviinsä. Saimme päivittäin Tiukulta kirjeitä, joita luimme pienryhmätuokioilla. Tiuku opetti meille tanssin ja kertoi mitä hän oli oppinut ystäviltään. Mekin yhdessä pohdimme mitä olemme oppineet ja mitä vielä haluaisimme oppia. Katsoimme videon, jossa kerrottiin meille kuuluvista oikeuksista ja keskustelimme niistä. Viskarit vahvistivat oikeaa kynäotetta piirtäen Tiukun ystävän Hämppiksen verkkotrampoliinin ja saksien käyttöä leikkaamalla trampoliinille hyppäämään Hupsis- metsän asukkaan. Lasten Forssa- päivä oli samalla viikolla ja sitä vietimme pajapäivän merkeissä. Toimintapisteinä olivat pöytäteatteriesitys, rentoutustuokio, joulukorttientekoa yksinäisille, musisointia eri soittimilla ja rytmityksiä sekä lopuksi herkuttelimme salin jäätelökioskilla jäätelöllä, johon saimme lipukkeen.

Jäähallin harjoitushallilla viskarit harjoittelivat luistelua: pystyssä pysymistä, oikeaa tapaa kaatua ja nousta itsenäisesti ylös sekä liukua. Ekakerralla jännitti pysyykö pystyssä ja tuet olivatkin vuorotellen käytössä. Tokakerralla liu'uimme tuetta hienosti eteenpäin ja luistelu oli varmempaa. Meillä oli kivaa, vaikka olikin rankkaa jaloille. Toivomme talvisia kelejä, jotta voimme ulkojäällä jatkaa luisteluharjoituksia.

Osallistuimme varhaiskasvatuksen joulukalenteriluukun tekoon. Innokkaita tekijöitä löytyi viskarilaisista. Taitavat tarinankertojat ja piirtäjät saivat roolihahmonsa seikkailemaan mielikuvitusrikkaissa tilanteissa. Lopputulos nähdään ja kuullaan joulukuun aikana.