KIRJOITUSTAIDON VASTAUS ELI ESSEE

Opintojakson viimeisellä viikolla kirjoitetaan esseitä.

Kahdella viimeisellä tunnilla kirjoitetaan esseitä. Tee tämän sivun tehtävät 1 ja 2. ennen maanantain tuntia 29.9. Näin sinun on helpompi ryhtyä kirjoittamaan tunnilla.

Essee on teksti, jossa sinun pitää pohtia tai ottaa kantaa valitsemaasi aiheeseen. Aiheet ovat

1. Hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä
2. Vaaditaanko nuorilta liikaa vai liian vähän??
3. Sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi
4. Vastuu omasta hyvinvoinnista
5. Hyvinvointivaltiossa moni voi huonosti

Tehtävä 1 pyytää sinua keksimään ideoita aiheiden pohjalta. Kun ideoit, älä tyrmää hullujakaan ideoita. Oma persoonasi ja tyylisi saa näkyä esseessä. 

Tehtävässä 2 pitää tutustua aineistoihin. Esseessä tärkeimmässä osassa ovat omat ajatuksesi, mutta aineistoa käytetään apuna.
Aineistoista saa omaan tekstiinsä muun muassa faktoja, mielipiteitä, esimerkkejä ja sitaatteja.

1. Harjoittele ideointia listauksen avulla.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

a. Valitse aiheeksi yksi seuraavista:

1. Hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä
2. Vaaditaanko nuorilta liikaa vai liian vähän??
3. Sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi
4. Vastuu omasta hyvinvoinnista
5. Hyvinvointivaltiossa moni voi huonosti

b. Listaa omia tietojasi, kokemuksiasi ja mielipiteitäsi aiheesta.

tiedot


kokemukset


mielipiteet


c. Miten aihe näkyy esimerkiksi seuraavissa: yhteiskunta, historia, tulevaisuus, trendit, valta, politiikka, media, kulttuuri, tasa-arvo, raha, etiikka ja sosiaaliset suhteet?


d. Mitä aiheesta voisi ajatella esimerkiksi lapsi, keski-ikäinen, seniori, läheisesi, julkisuuden henkilö, poliitikko tai toisen kulttuurin edustaja?


e. Ryhmittele ideasi sen mukaan, mitkä niistä liittyvät toisiinsa.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

2. tutustu esseen aineistoihin.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Silmäile ja tutki esseen aineistoja. Löydät ne tämän sivun alasivulta. Valitse yksi aineisto ja poimi siitä kohta tai kohtia vähintään yhteen seuraavista:

Kohta, josta olet samaa mieltä


Kohta, josta olet eri mieltä tai joka ärsyttää


Kohta, jota voit täydentää omalla kokemuksella


Erityisen hyvä sitaatti tai sanavalinta


Kiinnostava fakta tai tutkimustulos


Perustelu, väite tai kysymys


Kohta, jota voit hyödyntää perustelujesi tukena tai todisteena


Kohta, jota voit käyttää ajatustasi konkretisoivana eli havainnollistavana esimerkkinä

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Esseen arviointikriteerit (=samat kuin yo-kokeessa) (kopio)

Alla oleva listaus on yksinkertaistettu ja typistetty ylioppilastutkintolautakunnan kirjoitustaidon pistemääräkuvauksista. Lukemisen helpottamiseksi ja arviointikriteerien hahmottamiseksi ne on kerätty listaan allekkain. Avaa YTL:n arviointitaulukot tästä.

Taulukossa arviointikriteerit on jaettu viiteen ryhmään:

  • Kokonaiskuva kirjoitustaidosta
  • Näkökulma-, sisältö-, ja aineistovalinnat
  • Aineistojen käyttö
  • Tekstin rakenne
  • Kieli ja tyyli


Arviointi: 0 = 4, 10 = 5, 15 = 5 1/2, 20 = 6, 25 = 6 1/2 jne.

0 pistettä

  • Riittämätön taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ei osata kielentää ajatuksia eikä hallita yleiskieltä.
  • Teksti ohittaa tehtävänannon.
  • Aineistoja ei käytetä tai niitä vain kopioidaan.
  • Aineistoviittaukset ja oma pohdinta puuttuvat.
  • Teksti on jäsentymätön, tai rakenteessa on selviä puutteita.
  • Oma kanta ei tule esiin, tai se ei liity tehtävään.
  • Otsikko johtaa harhaan, tai se puuttuu.
  • Viesti ei välity.

 

10 pistettä

 

  • Heikko taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ajatusten kielentäminen heikkoa samoin kuin yleiskielen hallintakin.
  • Teksti täyttää heikosti tehtävänannon.
  • Sisältö on niukka ja ristiriitainen.
  • Aineistoja tulkintaan väärin, ja yhteys niihin on vähäinen ja keinotekoinen.
  • Viittaustavoissa on selkeitä puutteita eikä pohdintaa juurikaan ole.
  • Oma kanta ei tule esiin, tai sitä ei perustella.
  • Kokonaisuus on sekava ja epälooginen.
  • Kappaleiden rakenne hajoaa.
  • Otsikko puuttuu, tai sen yhteys tekstiin on epäselvä.
  • Viesti on epäselvä.
  • Virke- ja lauserakenteessa on pahoja puutteita.

 

20 pistettä

 

  • Välttävä taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ajatusten kielentäminen on välttävää kuten kirjoitetun yleiskielen hallinnankin.
  • Teksti täyttää välttävästi tehtävänannon.
  • Sisältö on pinnallinen tai rönsyilevä.
  • Aineiston käyttö on summittaista eikä tue tekstin tavoitteita.
  • Aineistoja ymmärretään puutteellisesti.
  • Dialogi aineistojen kanssa on niukkaa, mekaanista tai selostavaa.
  • Viittaukset ovat kömpelöitä ja mekaanisia.
  • Pohdinta jää kaavamaiseksi tai pinnalliseksi.
  • Oma kanta ei tule selkeästi esille eikä väitteitä paikoin perustella.
  • Rakenne on jotenkin koossa, mutta epämääräinen ja osin jäsentymätön.
  • Kappaleiden sidoksisuus on heikkoa ja jaksotuksessa ongelmia.
  • Aloitus ja lopetus eivät oikein toimi.
  • Otsikon ja tekstin suhde on väljä tai epäselvä.
  • Viestin välittymisessä on paikoin ongelmia.
  • Yleiskielen hallinnassa on horjuvuutta.
  • Tyylissä ja sananvalinnoissa on haparointia.

 

30 pistettä

 

  • Tyydyttävä taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti
  • Ajatusten kielentäminen ja kirjoitetun yleiskielen hallinta on tyydyttävää.
  • Tehtävänanto täyttyy tyydyttävästi.
  • Tekstissä on jokin näkökulma.
  • Sisältöä on riittävästi ja se on asianmukaista.
  • Aineiston käyttö tukee jotenkin tekstin näkökulmaa ja tavoitteita.
  • Käytetyt aineistot on pääosin ymmärretty.
  • Dialogia on jonkin verran, ja viittaukset ovat suurin piirtein teknisesti kunnossa.
  • Pohdintaa on niukasti, tai se on yksipuolista.
  • Väitteitä on yritetty perustella, mutta oma kanta jää epämääräiseksi.
  • Teksti muodostaa kokonaisuuden, mutta rakenteessa on puutteita.
  • Sidoksisuudessa voi olla puutteita.
  • Otsikko toimii mutta on tavanomainen.
  • Viesti välittyy tyydyttävästi.
  • Lause- ja virkerakenteet ovat pääosin kunnossa.
  • Kirjakielen normit ovat kohtuullisesti hallinnassa.
  • Tyylissä voi olla kompurointia.

 

40 pistettä

 

  • Hyvä taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ajatusten kielentäminen ja kirjoitetun yleiskielen hallinta on hyvää.
  • Tehtävänanto täyttyy hyvin.
  • Sisältö ja näkökulma toimivat yhdessä.
  • Aineistovalinnat ovat perusteltuja ja toimivia.
  • Aineistojen sisältö ja tavoitteet on ymmärretty.
  • Dialogi on sujuvaa ja aineiston käyttö tarkoituksenmukaista.
  • Pohdinta on melko monipuolista.
  • Väitteitä on perusteltu, ja oma kanta tulee esiin.
  • Teksti muodostaa selkeän kokonaisuuden.
  • Jaksotus ja kappaleiden rakenne sekä niiden sidostaminen ovat toimivia.
  • Aloitus ja lopetus tukevat tekstin tavoitetta.
  • Otsikko toimii.
  • Viesti välittyy hyvin.
  • Kirjakielen normit ovat hyvin hallinnassa.
  • Sananvalinnat ja tyyli ovat tarkoituksenmukaisia.

 

50 pistettä

  • Erittäin hyvä taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ajatusten kielentäminen ja kirjoitetun yleiskielen hallinta on oikein hyvää.
  • Tehtävänanto täyttyy erittäin hyvin.
  • Sisältö on hallittu ja monipuolinen ja näkökulma selkeä.
  • Aineistovalinnat tukevat hyvin tekstin näkökulmaa ja tavoitetta.
  • Aineistojen sisältö, tavoitteet ja lajipiirteet (genre) on ymmärretty hyvin.
  • Dialogi on sujuvaa, ja aineistoja käytetään oman näkemyksen tukena tai lähtökohtana.
  • Pohdinta on monipuolista ja avartavaa.
  • Oma kanta tai näkemys tulee selkeästi ja uskottavasti perusteltuna esille.
  • Rakenne on selkeä ja toimiva ja sidostaminen sujuvaa.
  • Aloitus, lopetus ja otsikointi ovat onnistuneita.
  • Viesti välittyy hyvin.
  • Kirjakielen normien hallinta on lähes moitteetonta.
  • Sanasto on monipuolista ja tyyli yhtenäistä.

 

60 pistettä

  • Erinomainen taito rakentaa laaja ja yhtenäinen teksti.
  • Ajatusten kielentäminen ja kirjoitetun yleiskielen hallinta on oikein erinomaista.
  • Tehtävänanto täyttyy erinomaisesti.
  • Sisällöstä ilmenevät itsenäinen ajattelu, asiantuntemus ja luovuus.
  • Näkökulma on selkeä ja oivaltava ja tukee erinomaisesti tekstin tavoitteita.
  • Aineistojen sisältö, tavoitteet ja lajipiirteet (genre) on ymmärretty erinomaisesti.
  • Kirjoittajan oma ääni ja aineistojen äänet erottuvat selkeästi toisistaan.
  • Dialogi on luontevaa ja oivaltavaa.
  • Pohdinta on asiantuntevaa ja avartavaa.
  • Oma näkemys tai kanta tulee selkeästi esille ja on vakuuttavasti perustelu.
  • Rakenne on hallittu ja johdonmukainen.
  • Aloitus, lopetus ja otsikointi ovat osuvia.
  • Viesti välittyy erinomaisesti.
  • Lause- ja virkerakenteet ovat taitavia.
  • Kirjakielen normien hallinta on moitteetonta.
  • Sanasto on monipuolista ja tyyli tavoitteen ja tekstilajin kannalta onnistunutta.