Viikko 36

Vasuista vauhtia -viikko

Tällä viikolla oli Vasuista vauhtia -teemaviikko, jonka aikana nostetaan esiin leikin merkitystä lapsen oppimiselle, hyvinvoinnille ja osallisuudelle.

Maanantai lähti käyntiin syntymäpäivillä!🎂 sankari sai kortin laulun ja onnittelujen kera. 
Vietämme syntymäpäivää.
Jumppahetkellä oli temppurata! Meillä oli vaikka mitä puuhaa siellä; trampoliini, puolapuilla kiipeilyä, liukumäestä laskemista, tasapainoilua, hernepussien heittelyä, aitojen yli loikkimista, tasajalkahyppyjä merkiltä toiselle, pujottelua.. Kivaa oli! Lopuksi kysyimme, mikä oli kivointa. Niin suurin osa mainitsi trampoliinin!
Lapset ovat temppuradalla liikuntasalissa.
Viime viikon lauantaina oli Suomen luonnon päivä. Sen kunniaksi tiistain retken teemana oli luonto ja metsä. Juttelimme myös jokamiehen oikeuksista, mitä saa ja mitä ei saa tehdä luonnossa. Ryhmä jaettiin kahteen ryhmään, toinen puolisko leikki Karhu nukkuu -leikkiä ja toinen ryhmä pääsi eläin aiheiseen kuvasuunnistukseen. Sitten ryhmät vaihtoivat paikkoja. Lopuksi menimme metsään leikkimään ja tutkimaan ympäristöä.
Lapset etsivät eläimiä kuvasuunnistuksessa.Lapset ovat tutkimassa metsää ja leikkimässä metsässä.
Keskiviikkona vietimme lasten toivomaa oman lelun päivää. Leikimme omilla, kavereiden sekä päiväkodin leluilla.
Lelupäivänä leikimme omilla leluilla.
Torstaina oli tämän syksyn ensimmäinen koko talon yhteinen "KAIKKI JUOKSEE" tapahtuma. Ensin yhteinen lämmittely, sitten pienten kannustus päiväkodin pihalla ja sen jälkeen oma juoksuosuus puistoalueella. Hienosti meni, kaikki osallistuivat upeasti❤️
Lapset tekevät alkulämmittelyä ja juoksevat tapahtumassa.
Perjantaina vietimme jälleen syntymäpäivää 🎂 syntymäpäivien päätteeksi lauloimme ja soitimme kaksi pientä peikkolasta -laulua.
Vietämme syntymäpäivää päiväkodissa.
Lapset leikkivät kaksi pientä peikkolasta -laulua.
Joka toinen perjantai kirjastoauto on Akvarellin parkkipaikalla. Jokainen pääsee vuorollaan lainaamaan ryhmään kirjoja.📚
Lapset valitsemassa kirjoja kirjastoautossa.