Porin kaupunki
Toiminta-alueittain järjestettävää opetusta annetaan pääsääntöisesti Tuulikellon koulussa. Opetuspäällikkö tekee koulutulokkaiden päätökset toiminta-alueittain järjestettävästä opetuksesta. Tuulikellossa jo koulua käyvien oppilaiden osalta päätöksen tekee koulun rehtori.
Toiminta-alueittain järjestettävä opetus toteutetaan erityisluokassa vuosiluokilla 1–9. Jokaisessa luokassa on koulunkäyntiohjaajaresurssia oppilaiden tukemiseksi. Usean aikuisen läsnäolo koulupäivän aikana mahdollistaa joustavat tavat toteuttaa opetusta ja antaa kullekin oppilaalle hänen tarvitsemansa tuki ja opetus. Monella oppilaalla aamu- ja iltapäivätoiminta on osa oppilaan koulupäivää koko perusopetuksen ajan. Jos oppilaan terapia tai kuntoutus järjestetään koulupäivän aikana, oppilaalle tehdään päätös oppitunnilta vapauttamisesta. Kuntoutus tai terapia eivät ole koulun toimintaa, ja niiden aikana oppilas on kuntoutuksen tai terapian järjestäjän vastuulla. Jokaiselle oppilaalle laaditaan suunnitelma, johon kirjataan oppilaan henkilökohtaiset tavoitteet sekä tavoitteiden toteutumisen arviointi.
Toiminta-alueittain järjestettävässä opetuksessa korostuu yhteistyö oppilaiden huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat kuntoutusta ja terapiaa järjestävät tahot, Tikoteekki- ja muut tulkitsemipalvelut, hyvinvointialueen toimijoista erityisesti lastenneurologian poliklinikka, vaativan tuen osaamiskeskuksen erityispoliklinikka, maakunnallinen apuvälinekeskus, opiskeluhuollon henkilöstö ja terapeutit, loma-aikojen toiminta, toisen asteen koulutuksen järjestäjät ja erityisesti TELMA-koulutus, esiopetus ja varhaiskasvatus sekä tilapäishoitoyksiköt.
Toiminta-alueittain järjestettävässä opetuksessa on tärkeä huolehtia oppilaan osallisuudesta. Oppilaalla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ja tulla kuulluksi riippumatta oppilaan tavoista ilmaista itseään. Osallisuudesta huolehdittaessa tulee ottaa huomioon oppilaiden kognitiivinen kehitys ja kommunikaatioon tarvittava tuki.