Arviointi

Koulun piha-aluetta ja luistelukentän huoltorakennusta kehitettiin lukuvuoden aikana. Toimijana on Koskenpään koulun vanhempainyhdistys ry. Aluetta kehitetään kaupungin puutarhatoimen suunnitelman pohjalta pikkuhiljaa vuosien aikana.

Liikkuva koulu-toiminta ulottui myös koululle. Henkilöstöä ja oppilaita opastettiin muutamilla liikunnallisilla vinkkitunneilla ( Päivi Pitkänen ) ja Liikkuva koulu-hankkeella hankittiin myös aktiivisuutta lisääviä välitunti-/liikuntavälineitä.

Koululle hankitut 10 tablettia otettiin tehokkaaseen käyttöön erityisesti kielten opiskelussa.

Koulun eri ikäluokille määritellyt vastuualueet toimivat hyvin. Oppilaat saavat vastuuta pitää koulu siistinä.

Ruokailuhetki on koulun koon vuoksi hyvin perheenomainen, jossa viihtyisyys ja hyvä ruokailutavat on hyvä toteuttaa.

Oppilaskunta järjesti lukuvuoden aikana pari discoa, jotka olivat suosittuja.