Viikko 20: 11.-15.5.
Perjantai 15.5
177.eskaripäivä🩷
Tänään eskariin sai tuoda oman lelun.
Leikkikaverit jakautuivat tänään lelujen mukaan esim. auton tuoneet leikkivät yhdessä autoleikkiä jne.
Leikin aikana kävimme vuorotellen siivoamassa omat lokeropaikat.
Leikkien jälkeen katsoimme yhdessä yhden jakson ohjelmasta. Franklin.
Ruuaksi tänään, tonnikalalasagnettea ja salaattia.
Ruokailun jälkeen pääsimme vielä puhaltelemaan saippuakuplia mikä oli tämän päivän jäätelöpallo tekeminen.

Keskiviikko 13.5
176. eskaripäivä.
Tänään hyppäsimme linja-autoon millä huristelimme päiviönsaareen. Siitä jatkoimme kävellen partiolaisten majalle missä Salla meitä jo odottikin.
Majalle Salla oli järjestänyt meille nuotiolettujen paistoa.
Vuorollaan jokainen sai itse paistaa oman lettunsa minkä sai sitten nauttia hillon ja mehun kera.
Omaa vuoroaan odotellessa lapset saivat leikkiä lähialueen metsässä.
Vietimme mukavan hetken metsän siimeksessä veden äärellä, suuri kiitos siitä Sallalle🩷
Ruuaksi tänään oli pastaa ja kanakastiketta.
Ruokailun jälkeen saimme vielä nauttia hetken kauniista kevät päivästä koulun pihalla leikkien.

Tiistai 12.5
175. eskaripäivä🩷
Tänään Tiki ja Havu esittelivät meille kirjaimen D.
Harjoitukset teimme kolmessa ryhmässä:
-kirja
- toiminta-aulassa toiminnallinen, missä etsimme d-kirjaimella alkavia sanoja.
-lisäksi harjoittelimme D-kirjainta mm. Molla abc:llä, taikamatolla ja taikapädillä.
Leikkien jälkeen harjoittelimme vielä Kristan johdolla eskariräppiä.
Ruuaksi nautimme tänään kasvissosekeittoa ja kananmunia.

Maanantai 11.5.
174. eskaripäivä.
Aamu-ulkoilussa yhteisleikkinä hyppynaru.
Aamupiirissä katsottiin päivänkulku ja valittiin jäätelöstä pallo numero 13, mistä löytyi päivän mukavaksi jutuksi: valitse leikkikaveri ja leikki.
Aamulauluna tälläviikolla Kielinupun Hyönteiset.
Aamupiirin jälkeen Sannan alustus päivän toimintaan: linnunpöntöt ja linnut kevätjuhlaan, Tikit ja Havut-ryhmissä. Katsoimme myös lintuaiheisen videon ja lauloimme lintukaraokea.

Viikko-ohjelma
MAANANTAI 11.5.
Ilmaisun monet muodot: Teemme linnunpönttöjä sekä lintuaskartelun kevätjuhlaan.
TIISTAI 12.5.
Kielten rikas maailma: kirjainsalkusta pajjastuu uusi kirjain ja äänne. Tiedätkö sinä, millä kirjaimella DI-NO-SAU-RUS tai DEL-FII-NI alkavat?
KESKIVIIKKO 13.5.
Minä ja meidän yhteisömme: Teemme retken partiolaisten majalle. Lähdemme bussilla klo 8.40
TORSTAI 14.5.
Tänään ei eskaria. Hyvää helatorstaita!
PERJANTAI 15.5.
Minä ja meidän yhteisömme: Leikkipäivä, lapset saavat tuoda oman lelun eskariin.
Mukavaa kolmanneksi viimeistä eskariviikkoa! 🙂