Tekstien tuottamisen pedagogiikan koonti


Olen oppinut uusia käsitteitä sekä menetelmiä liittyen erilaisten tekstien tuottamiseen. Olen mielestäni saanut keinoja antaa rakentavaa palautetta oppilaille sekä taitoja suunnitella ja hyödyntää erilaisia kirjoitustehtäviä. 

Myös asenteeni tekstien tuottamiseen on kehittynyt. En ole itse tykännyt peruskouluaikanani tuottaa tekstejä, koska olen kokenut, ettei mielikuvitukseni riitä esimerkiksi tarinoiden keksimiseen. Opintojakson aikana olenoppiniy erilaisia keinoja, miten oppilaiden tekstien tuottamista voi ohjata. Avuksi voi antaa erilaisia apukysymyksiä tai tekstien tuottamista voi harjoitella vaiheittain.