Lukuvuosisuunnitelma 2025-2026

Ryhmien rakenne ja henkilöstön määrä

Esiopetuksessa toimii kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa sekä kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Esiopetuksessa on kaksikymmentäkolme (23) esioppilasta.
Esiopetuksen ryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä pienryhmätoiminnan muodossa. Pienryhmät muodostetaan pedagogisin perustein ja niitä vaihdellaan, jotta toiminta tukee koko ryhmän ryhmäytymistä. Pienryhmiä muokataan lasten tarpeet huomioiden. Pienryhmiä on yleisesti kaksi tai kolme. 

 

 

Toimintakulttuurin kehittämisen tavoitteet ja arvioinnin käytännöt

Liedon kaupungin yhteisenä toimintakulttuurin kehittämiskohteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huomioiminen leikissä. Huomioimme oppimisympäristöjen suunnittelussa sukupuolisensitiivisyyden, kaikkien lasten mukaan pääsyn ja osallisuuden. Yksiköt asettavat omat tavoitteet kehittämiskohteen mukaisesti.

  • Yksikkökohtaiset tavoitteet
    1. Tarjoamme kaikille lapsille mahdollisuuden leikkiä kaikkia leikkejä sukupuolesta riippumatta.
    2. Tuemme kaikkien lasten toimijuutta leikeissä. 

  • Toimintakulttuurin kehittämisen arvioinnin käytännöt kuvataan ryhmän pedagogisen toiminnan suunnitelmassa.

  • Arvioimme esiopetuksen toimintaa esiopetussuunnitelman Pedagogisen suunnittelun ja arvioinnin vuosikellon
    mukaisesti.
    https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/opetussuunnitelma/30488920/esiopetus/tekstikappale/30488836
  • Kysely toimintaan liittyvistä toiveista huoltajienillassa. Huoltajien ja lasten toiveista tehdään kooste, joka on huoltajien luettavissa Pedanet-sivustolla. Esiopetuksen henkilöstö päivittää koostetta, kun toiveita on toteutettu tai huomioitu toiminnassa.
  • Henkilöstö havainnoi oppimisympäristöjen toimivuutta päivittäin.
    - Lasten kanssa keskustellaan lasten kokemuksista ja havainnoista päivittäin.
    - Toiminnasta otettujen kuvien avulla lapset kertovat ajatuksiaan, joiden avulla muokataan toimintaa ja tehdään oppiminen näkyväksi.
  •  Monipuolista toimintaa dokumentoidaan viikkoviesteihin sekä kasvukansioon (peda.net- alusta käytössä).


  • Keväällä tehdään kysely tulevien eskareiden huoltajille teemoina oppimisympäristö, osallisuus, vuorovaikutus ja
    toiminta. Syksyllä kyselyn tulokset huomioidaan tulevaa toimintaa suunniteltaessa. Lasten kanssa toteutetaan
    toiminnallinen laatuarvio loppuvuodesta ja esioppilaiden huoltajille tehdään laatuarviokysely
    alkuvuodesta. Tuloksia käsitellään lasten kanssa ja tulokset huomioidaan toiminnan suunnittelussa.

Esiopetuksen oppimisympäristöt

Esiopetuksessa käytettävät oppimisympäristöt sekä niiden arviointiin liittyvät käytännöt 

- Koulun piharakennuksen kaksi luokkatilaa, eteistiloineen
- Ruokailut koulun ruokalassa
- Koulun piha-alue
- Koulun hiekkakenttä 
- Koulun liikuntasali
- Kirjastokäynnit
- Lähiympäristö (metsä, pururata, puistot, urheilukenttä, päiväkodin tilat tarvittaessa)
- Uimakoulu Paimion uimahallissa
- Luistelua Tarvasjoen jäähallissa
- Kauden aikana kulttuuriretki
- Digitaalinen oppimisympäristö (iso näyttö, pädit, monilukutaidon harjoitukset, valokuvaus, koodaaminen yms.)
- Esiopetuksessa käytössä Ystävien eskari - esiopetusmateriaali (kirja+digimateriaali)
- Esiopetuksessa käytössä kielenkehityksen tukemiseen Roihuset-materiaali.
- Esiopetuksessa käytössä tunnetaitoharjoitusmateriaaleja, joilla tuetaan itsesäätelyn harjoittelua.
- Yhteistyö liikuntatoimen kanssa liikuntaympäristöjen kehittämisessä

- Toimintaympäristöjä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä lasten kanssa, lasten kiinnostuksen kohteet huomioiden.
- Välineet ja materiaalit ovat lasten saatavilla. Lapsilla on mahdollisuus omiin valintoihin.
- Toteutetaan esiopetussuunnitelman mukaista toimintaa oppimisympäristöissä leikkien, liikkuen ja tutkien. 
- Ryhmän säännöistä sopiminen yhdessä lasten kanssa. Keskusteluissa painotetaan mitä saan tehdä.
- Kohdataan lapset yksilöinä päivän eri tilanteissa. Kohtaaminen alkaa jo aamusta, katsekontakti ja tervehdys, keskustelua ja/tai ohjaaminen toimintaan/leikkiin.
- Kaverisuhteita tuetaan pienryhmä- ja parityöskentelyn sekä yhteisleikkien avulla. Meille on tärkeää panostaa ryhmäytymiseen, jotta jokainen lapsi kokee olevansa toivottu kaveri leikkeihin. 
- Toiminnan suunnittelu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus huomioiden.
- Tunne- ja turvataitojen harjoittelua keskustellen, miten jokainen voi kokea turvallisuutta ja hyväksyntää ehdoitta. 

esiops 3.2

Yhteistyö

Yhteistyön rakenteet, tavoitteet ja käytännöt esiopetuksen toteuttamisessa:


Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma
Esiopetussuunnitelmaan ja koulujen vuosisuunnitelmaan on kirjattu painopistealueeksi esi- ja alkuopetuksen
välinen yhteistyö.
- Esi- ja alkuopetuksen opettajien yhteistyöpalaveri elokuussa.
Sovittu seuraavaa:
- Ensimmäisen luokan kanssa liikuntapisteet ja lautapelitunti syksyllä sekä keväällä.
- Toisen luokan kanssa lukuhetki keväällä.

- Päiväkodin johtaja sekä koulun johtaja tapaavat kaksi kertaa syksyllä ja kaksi kertaa keväällä yhteisien asioiden suunnittelun sekä arvioinnin parissa. Lisäksi muuta nopeasti reagoitavaa asiaa yhteistyöstä tiedottaen ja sopien.
- Esiopetus osallistuu koulun palo- ja poistumisharjoituksiin.

- Toimintaa arvioidaan yhteistyön toteutumisen jälkeen.

Yhteistyö huoltajien kanssa
-
Vuorovaikutteista keskustelua tuonti- ja hakutilanteissa.
- Oppimissuunnitelmakeskustelu syksyllä, sekä tarjotaan mahdollisuus keskusteluun keväällä.
- Esiopetuksen aloitusta edeltävänä päivänä pidetään esiopetuksen huoltajienilta.
- Huoltajilta kysytään toimintaan liittyviä toiveita, joita huomioidaan toiminnan suunnittelussa. Huoltajat voivat seurata toiveiden toteutumista Pedanet -sivustolla.
- Henkilöstö dokumentoi eskarin arkea Pedanet-sivustolle, jonne huoltajat saavat oikeuden päästä katsomaan viikkoviestejä sekä kasvunkansioita. Näin huoltajat pystyvät keskustelemaan lasten kanssa, mitä kaikkea esiopetuksen arjessa tapahtuu ja mitä he ovat harjoitelleet ja oppineet.
- Wilma-viestintä


Yhteistyö siirtymävaiheissa

Varhaiskasvatuksesta esiopetukseen - huoltajien kanssa - esiopetuksesta siirtyminen lapsen tulevaan kouluun

- Varhaiskasvatuksesta esiopetukseen siirtymävaihetta tuetaan yhteistoiminnalla (pihaleikit, metsäretket, pienryhmätoiminta) viisivuotiaiden ja esioppilaiden välillä. 
- Tulevan kummiluokan kanssa yhteistä toimintaa lukuhetken parissa huhtikuussa.
- Toukokuussa koulun järjestämä esioppilaiden tutustuminen kouluun. Lisäksi huoltajille info kouluun siirtymiseen liittyvistä asioista.
- Varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu tarvittavin osin tiedonsiirtoon ja tekee yhteistyötä koulun erityisopettajan kanssa. 

Moniammatillinen ja monialainen yhteistyö
Yhteistyö eri ammattiryhmien välillä sekä organisaation sisällä että ulkopuolella
- Yksikössä toimii varhaiskasvatuksen erityisopettaja, jonka kanssa tehdään jatkuvaa yhteistyötä
- Yhteistyö varhaiskasvatuksen digipedagogin kanssa
- Yhteistyö varhaiskasvatuksen toimintaterapeutin kanssa
- Yhteistyö koulun kanssa: alakoulun opettajat, erityisopettaja, yhteysopettaja, koulun johtaja
- Yhteistyö kirjastopalveluiden ja kirjastopedagogin kanssa
- Yhteistyö liikuntapalveluiden kanssa
- Yhteistyö paikallisten urheiluseurojen kanssa heidän tarjonnan mukaan
- Yksilöllinen opiskeluhuolto
- Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut: 
hyvinvointialueen lastenneuvolan henkilöstö, neuvolan Monarkki-työryhmä, perheneuvolan henkilöstö, Soihtu-tiimi, Lapsiperhepalvelut (mm. perhetyö, lastensuojelu), koulukuraattori, koulupsykologi, lasten mahdolliset muut kuntouttavat tahot (esim. puhe- ja toimintaterapeutit) 

Yhteistyön arvioinnin käytännöt
- Esiopetuksessa arvioidaan yhteistyön onnistumista viikottaisissa palavereissa.
- Lapsia kuullaan toiminnan suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin yhteydessä heidän kehitykseensä sopivalla tavalla.
- Lasten oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen sekä esiopetuksen opiskeluhuollon käytäntöjä arvioidaan yksikköpalaverissa varhaiskasvatuksen erityisopettajan osallistuessa maanantain tiimipalavereihin. 
- Päiväkodin johtaja osallistuu palavereihin pari kertaa kaudessa sekä aina tarvittaessa.
- Liedon kaupungin esiopetustyöryhmään kuuluu Littoisten esiopetuksesta yksi varhaiskasvatuksen opettaja, joka työryhmän jäsenenä arvioi kaupungintasolla yksikön toimintaa sekä vie viestiä Littoisten esiopetukseen. Esiopetustyöryhmä kokoontuu 1 krt/kk. Esiopetustyöryhmä toteuttaa joka toimintakausi arviontikyselyn huoltajille.

Yhteisöllisen opiskeluhuollon käytänteet


(Esiops kpl 6)
Esiopetuksen opettajat sekä lastenhoitajat tuovat ryhmänsä asioita esim. huolia ja havaintoja varhaiskasvatuksen erityisopettajan sekä päiväkodin johtajan tietoisuuteen. Päiväkodin johtaja sekä varhaiskasvatuksen erityisopettaja suunnittelevat asioiden käsittelyyn sekä toimenpiteisiin toteutettavat käytänteet. 

Esiopetuksen opettajat, päiväkodin johtaja sekä varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuvat kerran kuussa opiskeluhuoltoryhmään koulun johtajan, koulukuraattorin, koulun erityisopettajan, koulun terveydenhoitajan sekä koulun psykologin kanssa.
Palavereissa käsitellään esiopetuksen osalta yhteisiä teemoja ja käytänteitä, mitkä tukevat esioppilaiden osallisuutta kouluyhteisössä. 


Kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen

Liedon kaupungilla on laadittu suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen.
Kiusaamisen-ehkaisyn-ja-puuttumisen-suunnitelma

- Kiusaamisen määrittelyä tehdään vaiheittain. Ensin koko henkilöstön koulutus kiusaamisen määrittelystä. Tämän jälkeen Järvilinnan päiväkodin sekä Littoisten esiopetuksen henkilöstön yhteinen suunnittelupäivä, jossa jatketaan kiusaamiseen puuttumisen käytänteiden yhtenäistämistä. 
- Tärkeimpänä kiusaamisen ehkäisyssä on ennaltaehkäisyn toimivuus.
- Toiminnassa panostetaan ryhmäytymiseen ja me-hengen löytymiseen (vaihtuvat pienryhmät ja leikit, pari- ja ryhmätyöskentelyn harjoittelu, harjoitellaan erilaisia rooleja leikeissä).
- Lapsille on tärkeää luoda positiivinen ja turvallinen kasvuympäristö, jossa he voivat olla omia itsejään.
- Arkeen tehdään yhdessä lasten kanssa sovittuja käytänteitä (sääntöjä), joilla turvataan se, että lapset ovat tietoisia siitä mitä heiltä odotetaan ja miten me ryhmässä toimimme. 
- Ristiriitoihin puututaan ja autetaan lapsia selviytymään tilanteista ensin yhdessä aikuisen kanssa, mutta myös omatoimisesti.
- Lapsien kanssa harjoitellaan toimintamalleja ristiriitatilanteiden selvittämistä varten. Aikuinen mallintaa puheellaan toimintaa ja vie keskustelua eteenpäin.
- Lasten kanssa puhutaan tunteista ja niitä opetellaan sanoittamaan. Tarkoituksena on selvittää, mitä tapahtui ennen ristiriitaa, mitä tilanteessa tapahtui ja mitä tilanteesta seurasi sekä miten tulisi toimia tilanteen jälkeen? Pohditaan myös sitä miten tulisi toimia jatkossa.
- Toimintaa ja leikkiä havainnoidaan, jotta voimme varmistaa, että kaikilla lapsilla on kavereita. 

Suunnitelman arviointi ja seuranta:
- Toimintaa arvioidaan jatkuvasti. Kerran viikossa tiimipalaveriaika, jolloin koko esiopetuksen henkilöstö on paikalla.
- Arviointi sekä mahdolliset toiminnan muutokset kirjataan ryhmän pedagogiseen toimintasuunnitelmaan.

Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki

Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako:
(Esiops kpl 5.2)

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt
(yksikkökohtaisemmin sisältöä)

  • Rakenteelliset
- Pienryhmätoiminnan aikana ryhmät vuorottelevat ryhmätilojen ja ulkotilojen käytössä
- Tilojen esteettömyys lapsiryhmän tarpeiden mukaan
- Ryhmien lapsimäärän pienentäminen
- Ryhmien muodostaminen pedagogisten ratkaisujen perusteella (lasten vahvuudet ja tarpeet huomioiden)
- Henkilöstön rakenteeseen liittyvät ratkaisut: kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa
- Varhaiskasvatuksen erityisopettajan konsultaatio
- Henkilöstön osaaminen

  • Pedagogiset

- Selkeä ja ennakoitava päivärytmi
- Sensitiiviset ja saavutettavat vuorovaikutus ja kommunikointitavat
- Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät mm. ryhmän yhteisen kuvatuen käyttö
- Henkilöstön yhteinen ja johdonmukainen pedagogisten työtapojen sekä menetelmien käyttö
- Erilaiset eriyttämisen muodot

- Ryhmäkohtaisten apuvälineiden käyttö
- Tuki toteutetaan osana vertaisryhmää
- Opetusryhmien muodostaminen lapsiryhmän tarpeet ja vahvuudet huomioiden
- Kielitietoinen opetus

- Joustavat ja muunneltavat oppimisympäristöt
ja työtavat
- Muut lasten ja ryhmän tarpeista lukuvuoden aikana esiin nousevat pedagogiset opetusjärjestelyt, jotka päivitetään pedagogiseen toimintasuunnitelmaan

Ryhmäkohtaiset tukimuodot (yleinen tukiopetus, opetuskielen tukiopetus, erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä)
  • suunnittelu: Viikoittainen moniammatillinen tiimipalaveri, opettajien yhteissunnittelu, suunnittelu kirjataan pedagogiseen toimintasuunnitelmaan 
-erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä, suunnittelu: varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu opetuksen ja opetusjärjestelyiden suunnitteluun. Tuen suunnittelu perustuu lasten ja lapsiryhmän tarpeista tehtyihin havaintoihin ja arviointiin. Yhteistyö suunnitellaan tiimin viikoittaisissa suunnittelupalavereissa. 

  • toteutus: pedagogiseen toimintasuunnitelmaan kirjattujen päivittäisten pedagogisten ratkaisujen mukaan
-erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä, toteutus: varhaiskasvatuksen erityisopettajan antama opetus toteutetaan samanaikais- tai yhteisopetuksena yhtenä/kahtena aamupäivä viikossa, tarpeen mukaan lyhytkestoisena pienryhmäopetuksena. Veo osallistuu opetuksen ja opetusjärjestelyiden toteuttamiseen. 

  • arviointi: Arviointia toteutetaan havaintojen sekä keskusteluiden kautta päivittäisessä toiminnassa. Arvioinnit kirjataan pedagogiseen toimintasuunnitelmaan.
-erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä, arviointi: varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu opetuksen ja opetusjärjestelyiden arviointiin tehden jatkuvaa havainnointia lasten ja lapsiryhmän tuen tarpeista ja tuen vaikuttavuudesta. Arviointi- ja havainnointitieto jaetaan keskusteluissa tiimin henkilöstön kanssa sekä kirjataan tarvittavin osin pedagogiseen toimintasuunnitelmaan.