Takaisin kouluun-jeeee
Reilu viikko sitten koulun pihalle täyttyi kivasta jännityksestä, villistä menosta ja varsinkin jälleennäkemisen riemusta. Kesän aikana kasvaneet ja levänneet oppilaat löysivät hienosti oman paikkansa joko uudessa luokassa tai sitten vanhassa tutussa paikassa.
Aurinko on hellinyt meitä ensimmäisenä koulupäivänä kesän malliin. Olemme ulkoistaneet oppitunteja mahdollisuuksien mukaan ulos. Ihan huippua oli katsella, miten kirjan maailmaan upposi joku kiipeilytelineellä ja toinen patjalla pihalla.
Maanantaina me saimme eskarit vahvistukseksi. Tutustumispäivänä puhaltelimme jättisaippuakuplia ja värjäsimme kukkaketoa paperille värikkäillä kuplilla ja maalasimme kukkia kukilla. Monen oppilaan mielestä oli hassua, miten maitohorsman kukasta,joka on vaaleanpunainen, tulee violettia väriä. Kukkien lehdillä maalasimme varsia ja lehtiä hienoihin taideteoksiiin. Myöhemmin viikolla leikkasimme kukat irti ja kiinnitimme ne hienoihin ja värikkäisiin taustoihin. Luokkamme ilme sai ihanan, kesäisin tuulahduksen.
Tiistaina vietimme perinteisen retkipäivän eli kiersimme Palokin kierroksen. Alla lämpimän auringon oli rasteilla työskentely mukavaa puuhaa. Yhteistyön tuloksena syntyi uskomattoman hieno maja metsään.
Jokainen teki myös upean kirjanmerkin itselleen naputtelemalla vasaralla väriä eri kasveista. Yhdellä rastilla laitettiin pussiin hyvän kouluvuoden aineksia. Sieltä voi sitten napata tarpeen mukaan seikkailumieltä, uteliaisuutta, oppimisen iloa, sisukkuutta, ystävyyttä tai ahkeruutta eri herkkujen muodossa.
Jauhelihakeitto maistui hyvälle reippailu jälkeen ja jälkiruoka löytyi ihan puskista. Vattupuskat houkuttelivat piikittelyn uhallakin herkuttelemaan useamman oppilaan.
Kakkoset ovat hienosti omaksuneet uuden roolinsa luokan vanhempina oppilaina. He auttavat tarpeen mukaan pienempiä oppilaita. Eka luokkamme koostuu mainiosta poikaporukasta. Uskomattoman hienosti ovat pojat päässeet koulurytmiin. Vauhdikasta, mutta iloista meininkiä ovat koulupäivät täynnä. Kaikki Eskoista kakkosiin saakka osaavat rauhoittua tekemään itsenäistä työtä. Hienot, uudet tehtäväkirjat enkussa ja äikässä houkuttelevat tekemään toivottavasti siististi kirjaimia ja sanoja ja piirtämään kuvia.
Aapinen on ihan uusi tuttavuus myös Hilkka- opelle. Meinasi vaan hienot aapiset jäädä ekalaisilla saamatta. Koulumme ullakolla asusteleva Timppa-tonttu oli kehunut kesällä Timo Parvelalle keksineensä mitä mainioimmin paikan piilottaa aapiset. Oli sitten käynyt tyypillinen juttu eli hän oli unohtanut paikan, minne kirjat laittoi. Löysimme Timppa-tontun kirjoittaman kirjeen, jossa hän pyysi apua aapisten löytymiseen. Lähetimme kirjeen eteenpäin. Onneksi Kirjailija Parvela pystyi auttamaan meitä ja kadonneet kirjat löytyivät ullakolta vanhasta pulpetista.
Ensimmäinen täysi kouluviikko sai mukavan lopetuksen, kun puuhasimme yhdessä Kurjalan pienten luokan kanssa teamsin välityksellä. Vähän opettajia jännitti, miten teamsin kautta saadaan oppilaat osallistumaan. Vaan hienosti sujui alkuvaikeuksista huolimatta. Meinasi nimittäin olla Konnuslahti äänetön Kurjalan suuntaan, kun emme mikrofonia saaneen toimimaan. Vaan saatiin kuin saatiinkin yhteydet kuntoon ja mukava yhteinen juttu perjantain piristykseksi. Nämä mainiot teamsin tulevat jatkossakin olemaan osa perjantain koulupäiviä. Koskapa korona- rajoitusten takia emme tänä syksynä pysty puuhaamaan livenä Kurjalan Pienten luokan kanssa, niin puuhataan verkon välityksellä. Hauskaa näinkin.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin