Koulun toimenpiteet
Rehtori vastaa siitä, että koulukohtaisessa käyttösuunnitelmassa pysytään. Määrärahan seurantaa tehdään riittävän usein koko vuoden ajan. Koulun hankinnoista ja määrärahan muusta käytöstä keskustellaan ja sovitaan yhteisesti henkilöstön kanssa. Talousarvion toteumaa rehtori informoi opettajakokouksissa kuukausittain, erityisesti talousarviovuoden lopulla.
Koulun työskentely- ja opetustilat pidetään toimivina ja turvallisina. Kaikki koulun opetustilat ovat tänä lukuvuotena päivittäin maksimaalisessa käytössä. Tilat ovat juuri ja juuri riittävät nykyiselle oppilasmäärälle. Esikoululaiset ovat aloittaneet koulunsa ensimmäistä kertaa koulun tiloissa elokuussa. Esikoulun tuottaa varhaiskasvatuspalvelut. Esikoululaisten toiminnan siirtyminen samaan kouluympäristöön luo huomattavasti paremmat edellytykset joustavan esi- ja alkuopetuksen toiminnalle.
Koulun tiloille (liikuntasali ja teknisen käsityön luokka) on runsaasti ulkopuolisia käyttäjiä lauantaita lukuunottamatta jokaisena viikonpäivänä. Tilojen varaukset tulevat rehtorin tietoon sähköpostilla. Rehtori luovuttaa tarvittavat avaimet iltakäyttäjille kuittausta vastaan.
Kaikissa kouluun kuuluvissa rakennuksissa on hälytysjärjestelmä, josta rehtori yhdessä kiinteistönhoitajan kanssa vastaavat. Henkilökuntaan kuuluvilla on kaikilla oma henkilökohtainen koodinsa hälytysjärjestelmän käyttöön.
Koulumme on ollut mukana THL:n HiMiKKo-tutkimuksessa, jossa tutkitaan opetustilojen hiukkaspitoisuuksia ja testataan laitteita puhtaamman sisäilman saamiseksi. Tulokset tutkimuksesta pitäisi tulla lukuvuoden 2023-2024 aikana.
Oppilaiden välituntivalvonta suunnitellaan elokuussa yhteisesti koulun suunnittelupäivänä. Jokainen opettaja ja rehtori osallistuvat vuorollaan valvontatehtäviin. Koulukuljetuksessa olevien oppilaiden kyytivalvonta on myös hoidettu suunnitelmien mukaisesti. Koulunkäynninohjaajat huolehtivat kuljetusoppilaiden aamuvalvonnasta. Valvonnat alkavat klo 7.30.
Tvt-suunnitelma:
- Koulun henkilöstön tvt-osaamista kehitetään osallistumalla koulutuksiin. Pääpaino kaupungin omissa, ilmaisissa koulutuksissa. Jaamme toisillemme hyviä käytänteitä.
- Tvt-mentorin (Merja Pehkonen) käyntejä hyödynnetään oppitunneilla. Mervi Varko on apuna ja opastaa opettajia.
- Koulun tvt-laitteita varataan koulun sivujen kautta. Käytämme tietokoneita joustavasti ja sovitellen. Konekanta on lisääntynyt alkavaksi lukukaudeksi. Oma latausvaunu on parakissa myös.
- Kuopion oma uudistettu digitaitokalenteri varmistaa, että kaikki oppilaat saavat opetusta tvt-opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Opettajan ja tutorin apuna käytetään koulun omia kuudesluokkalaisia oppilasagentteja.
- Digi-taidot on valinnaisaine myös lukukaudella 2023-24.
- Kuka tai ketkä koulussa vastaavat seuraavista tvt:n osa-alueista:
- Tekninen tuki: Esko Valikainen ja Otto Kulhonmäki
- Pedagoginen tuki: Mervi Varko ja Merja-mentor