Biologia
Yle uutiset/luonto
Söderfjärdenin kurkisyksy jäi tänä vuonna kauas muutamien vuosien takaisista ennätyslukemista
Pitkään jatkuneet etelänpuoleiset tuulet kääntyivät pohjoiseen saivat ja Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan pelloilla tankanneet kurjet liikkeelle.
Luumäen Urpalonjärven kalakuolemat odelleen mysteeri – tutkimusaluetta laajennettu lähelle Venäjän rajaa
Venäjän rajalle laskevista vesistä ei ole löydetty kalakuolemille selitystä. Ruokaviraston tutkimus valmistunee kahden viikon sisään.
Nyrölässä ihmetellään suositun luontopolun joutumista vaakalaudalle – yhteistyö Jyväskylän kanssa uhkaa katketa
Jyväskylän Nyrölässä sijaitseva luontopolku on vuosia ollut paikallisen kyläyhdistyksen ylläpitämä. Nyt pelkona on kaupungin vetäytyvän yhteistyöstä.
LVV: Kaivosyhtiö Dragon Miningin malmirikastamon naapureille ei korvauksia vesistön virkistyskäytön haitoista
Kaksi kiinteistönomistajaa vaati kaivosyhtiöltä satoja tuhansia euroja muun muassa kiinteistön arvon alentumisesta ja haitasta kalastukselle.