VIHKOON
Niilin lahja
Egyptissä Niili-joki virtaa hehkuvan hiekka-autiomaan halki. Niilin tulviminen mahdollisti muinaisten egyptiläisten elämän. Viljavaa maata kutsuttiin mustaksi maaksi. Punainen maa oli hedelmätöntä aavikkoa. Sinne perustettiin hautausmaita ja rakennettiin valtavia hautakammioita ja pyramideja.
Egyptissä hallitsija oli jumalankaltainen faarao. Kansa luotti ehdoitta faaraoonsa. Osoituksena vallastaan faaraolla oli toisessa kädessään valtikka ja toisessa ruoska tai varsta. Vallastaan huolimatta faarao ei voinut yksin hallita kaikkia valtakunnan asioita, joten hänellä oli apunaan joukko lukutaitoista papistoa, virkamiehiä, kenraaleita ja kirjureita. Heidän tehtäviinsä kuuluivat mm. veronkanto, sotajoukkojen värvääminen, peltojen kastelun järjestäminen, ruoan varastointi ja rakennustöiden valvonta. Käsityöläiset, kauppiaat ja taiteilijamestari olivat myöskin melko arvostetussa asemassa. Kaikista suurin osa kansasta oli kuitenkin maanviljelijöitä, sotilaita ja maatyöläisiä, jotka tekivät ankaraa työtä päivästä toiseen koko elämänsä ajan.

