Oppilaanohjauksen tavoitteet vuosiluokalla 9
Yhdeksännen luokan oppilaanohjauksen tärkein tavoite on yhteishaun onnistuminen ja sitä varten hankittavan tiedon kerääminen. Oppilaan itseohjautuminen on nyt keskeisessä roolissa. Opo rohkaisee ja kannustaa yksilöllisten valintojen tekemiseen. Peruskoulun päättövuoden opiskelumotivaation ylläpitäminen on myös yhteisöllinen tavoite. Oppilas tarvitsee ohjausta ja tukea sekä omalta luokanvalvojalta että aineenopettajilta ja tietenkin myös kotiväeltä. Yhteishaun jälkeinen tavoite liittyy yrittäjyyteen. Oppilaat perustavat tiimiyrityksiä ja järjestävät koko koululle päivän kestävän POP UP-tapahtuman. Kesätyön hankkiminen jo kolmantena peruskoulukesänä.
Oppilaanohjauksen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 9
|
Opetuksen tavoitteet
|
Tavoitteisiin liittyvät sisältö-alueet |
Laaja-alainen osaaminen |
|
Osallisuus ja aktiivinen toiminta |
||
|
T1 auttaa oppilasta muodostamaan kokonaiskäsitys 9.luokan toimintatavoista ja opiskeluympäristöstä, kehittää oppilaan valmiutta toimia kyseisessä ympäristössä ja erilaisissa ryhmissä sekä tukea oppilasta itsenäiseen toimintaan ja vastuun ottamiseen opiskelustaan ja tekemistään valinnoista |
S1, S2 |
L3, L7 |
|
Oppimaan oppimisen taidot |
||
|
T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan |
S1 |
L1 |
|
Elinikäinen oppiminen |
||
|
T3 luoda edellytyksiä oppilaan halulle oppia, arvioida osaamistaan, tunnistaa ja hyödyntää taitojaan ja vahvuuksiaan, kehittää kykyään tunnistaa oppimiskohteitaan sekä antaa valmiuksia muuttaa tarvittaessa suunnitelmiaan ja toimintamallejaan |
S1, S2 |
L1 |
|
Itsetuntemus |
||
|
T4 ohjata oppilasta tunnistamaan omiin valintoihinsa vaikuttavia tekijöitä sekä suhteuttamaan omaa toimintaansa kykyjensä, edellytystensä ja kiinnostuksensa mukaisesti |
S2 |
L3 |
|
Tavoitteiden asettaminen |
||
|
T5 ohjata oppilaita asettamaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, tekemään niitä koskevia suunnitelmia sekä arvioimaan niiden toteutumista |
S2, S5 |
L1, L3 |
|
Työelämään suuntautuva oppiminen |
||
|
T6 auttaa oppilasta ymmärtämään työn merkitys oman elämänsä ja yhteiskunnan kannalta sekä edistää oppilaan taitoa tunnistaa opiskeltavien oppiaineiden merkitys tulevien opintojen sekä työelämässä ja työllistymisessä tarvittavan osaamisen kannalta |
S2, S3, S5 |
L6, L7 |
|
T7 ohjata oppilasta kehittämään taitoaan arvioida eri työtehtävissä tarvittavaa osaamista, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä itselleen sopivia ammattialoja ja vahvistamaan valmiuksia hakea tietoa vaadittavan osaamisen hankkimisesta perusopetuksen jälkeen |
S2, S3, S4, S5 |
L4, L5, L6 |
|
Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa |
||
|
T8 antaa oppilaalle ja huoltajalle tietoa Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteistä ja sen mahdollisuuksista, tukea oppilaan taitoa etsiä koulutus- ja työelämätietoa sekä Suomesta että ulkomailta |
S4, S5 |
L4, L5 |
|
T9 ohjata oppilasta käyttämään monikanavaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja sekä arvioimaan eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta urasuunnittelun näkökulmasta |
S2, S3, S5 |
L4, L5, L6 |
|
Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys |
||
|
T10 tukea oppilaan taitoja tunnistaa kulttuuritaustansa sekä kykyä toimia kulttuurienvälisissä kohtaamisissa ja yhteistyötilanteissa, opastaa oppilasta hankkimaan ja omaksumaan tietoa opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista monikansallisissa työympäristöissä sekä ulkomailla |
S4, S5 |
L2 |