Kuvataiteen tavoitteet vuosiluokalla 7
Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja visuaalista kulttuuria. Ympäröivää visuaalista maailmaa tutkitaan ja siihen opetellaan ottamaan kantaa kuvallisesti ja sanallisesti. Oppilaiden omat kokemukset, mielikuvitus ja kokeileminen luovat perustan opetukselle. Opetus tukee oppilaan luovuuden kehitystä, kädentaitoja, kriittisen ajattelun kehittymistä sekä kannustaa oppilasta vaikuttamaan omaan elinympäristöön ja yhteiskuntaan.
Perusopetuksen luokalla 7 opetetaan kaikille yhteistä kuvataidetta 2 vuosiviikkotuntia. Kuvataidetta on mahdollista opiskella lisäksi valinnaisena taide- ja taitoaineena luokilla 8-9 sekä valinnaisena oppiaineena luokilla 8-9.
Paikallisesti painotettavat laaja-alaiset osaamisalueet 7. luokalla
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L1):
- Materiaalien taloudellinen ja tarkoituksenmukainen käyttö
- Työvälineistä huolehtiminen ja oikeille paikoille vieminen
- Kuvallisen mainonnan kriittinen tarkastelu
- Mainonnan keinojen ymmärtäminen ja niiden soveltaminen omassa työskentelyssä
Monilukutaito (L4):
- Erilaisten kuvakulttuurien ja kuvailmaisun keinojen ymmärtäminen
- Monipuolisten tekniikoiden ja kuvailmaisun keinojen käyttö omassa työskentelyssä
- Omien ajatusten ja mielipiteiden esittäminen kuvallisesti ja sanallisesti
Oppiaineen tavoitteet vuosiluokalla 7
Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään monipuolisesti kuvallisen tuottamisen menetelmiä
- Havaintojen tekeminen erilaisia välineitä käyttäen (esim. luonnostelu, kamera, ipad)
- Oppilas havaitsee eroja ja yhtäläisyyksiä eri kuvakulttuureissa tuotettujen kuvien välillä
- Osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti joitakin kuvallisen tuottamisen tekniikoita (esim. piirustus, maalaus, muovailu, digitaaliset tekniikat tms.)
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään
- Oppilas sanallistaa havaintojaan
- Oppilas perustelee näkemyksiään (esim. esitelmissä ja ryhmätöissä)
- Oppilas osaa kuunnella myös toisenlaisia taidenäkemyksiä ja ottamaan kantaa toisenlaisiin näkemyksiin
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen eri ympäristöissä
- Oppilas osaa visualisoida konkreettisia havaintoja kuvalliseen muotoon
- Erittelee havaintojaan sanallisesti: värit, perusmuodot, materiaalit.
- Harjoittelee mielikuvituksen, keksimisen ja luovan ongelmanratkaisun taitoja monipuolisten tehtävien kautta
Tavoitteisiin liittyvät laaja-alaiset osaamisalueet: Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1), Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Monilukutaito (L4), Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Kuvallinen tuottaminen
T4 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan
- Oppilas hallitsee väriopin, sommittelun ja kuvakerronnan perusteet kuvakerronnassa
- Oppilas kokeilee rohkeasti erilaisia tekniikoita ja tapoja työskennellä
- Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti joitakin tekniikoita
- Oppilas pyrkii soveltamaan kuvallisia ilmaisun keinoja omaan tarkoitukseen sopiviksi
- Oppilas osaa asettaa tavoitteita työskentelylleen sekä siirtyä mukavuusalueen ulkopuolelle oppimaan uutta
T5 ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä
- Oppilas käyttää taideprosessia työskentelyssään: Havainnointi-tiedonkeruu- luonnostelu- työskentely-arviointi
- Oppilas ottaa vastuuta toiminnastaan: välineiden huolto, paikoilleen palauttaminen ja jätteiden lajittelu
- Oppilas huomioi muut ryhmän jäsenet työskentelyssään
T6 rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan
- Oppilas pyrkii soveltamaan kuvallisia ilmaisun keinoja omaan tarkoitukseen sopivaksi
- Oppilas ideoi ja luonnostelee omia ajatuksiaan
- Oppilas ilmaisee mielipiteensä kuvallisesti (esim. juliste, video tms.)
Tavoitteisiin liittyvät laaja-alaiset osaamisalueet: Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Monilukutaito (L4), Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L6), Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)
Visuaalisen kulttuurin tulkinta
T7 ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä
- Oppilas sanallistaa ja visualisoi kuvasta ja ympäristöstä tehtyjä havaintoja (esim. värikartta, sommittelukartta)
- Oppilas osaa vastata kuvasta tehtyihin havaintopohjaisiin kysymyksiin.
T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista
- Oppilas ymmärtää kuvan paikallisuuden ja tarkastelee kuvaa monesta näkökulmasta ja huomioimaan asiayhteyden kuvatulkinnassa (esim. mitä minä näen kuvassa? mitä tekijä on kuvalla halunnut viestiä? mitä kuva viesti 1500-luvulla, mitä se viestii nyt?)
- Oppilas ymmärtää kuvien erilaiset käyttöfunktiot ja niiden merkityksen (mainoskuva, uutiskuva, taidekuva..)
- Kuvan ja sitä ympäröivän kulttuurin yhteyden ymmärtäminen
T9 innostaa oppilasta soveltamaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja kuvallisessa tuottamisessaan
- Oppilas kokeilee toisen kulttuurin kuvallisia ilmaisutapoja ja soveltaa niitä omassa työssään
Tavoitteisiin liittyvät laaja-alaiset osaamisalueet: Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Monilukutaito (L3), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
T10 ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin
- Oppilas arvioi omia töitä
- Oppilas arvioi toisten töitä vertaisarvioinnin kautta
- Oppilas näkee ympäröivissä kuvissa arvoja (esim. Mainoksia tutkimalla)
- Oppilas ilmaisee ajatuksiaan tai mielipiteitään kuvien avulla
T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys sekä vaikuttamaan kuvien avulla
- Oppilas huomioi kestävän kehityksen mukaisen materiaalit käytön toiminnassaan
- Kannustaa oppilasta esittämään omia mielipiteitä kuvallisesti
Tavoitteisiin liittyvät laaja-alaiset osaamisalueet: Monilukutaito (L4), Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5), Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin