Oppimistehtävä 4
Oppimistehtävä 4
Neljännen oppimistehtävän aiheena on työstää kuvaussuunnitelma opetusvideota varten. Tehtävässä kuvataan sanallisesti kuvaustilanteet ja videon tavoitteet. Itse video kuvataan ja editoidaan kymmenennessä oppimistehtävässä.
Kohderyhmäkseni valitsin ekaluokkalaiset ja äidinkielen oppitunnin. Videon katsomisen voisi toteuttaa niin luokkahuoneessa kuin tietotokoneluokassakin. Tietokoneluokassa pari-/ryhmätyönä toteutettuna videon avaaminen tietokoneella tukee lapsen tietoteknisten taitojen kehittymistä. Monelle ekaluokkalaiselle voi olla kännykät ja tabletit tuttuja, mutta itse tietokone on jäänyt oudommaksi kapistukseksi.
Lähestyn tehtävää opettajan näkökulmasta. Kymmenennessä oppimistehtävässä kuvaan aakkosvideon tukemaan ekaluokkalaisten aakkosten opettelua. Videolla esitellään kaikki suomalaiset aakkoset ja jokaisen aakkosen osalta joku kyseisellä kirjaimella alkava lapselle mahdollisimman tuttu sana. Esimerkiksi "O niin kuin omena". Videon tavoitteena on olla värikäs ja hauska, jotta lapsi kiinnostuu sen katsomisesta. Pyrin pitämään videon lyhyenä, maksimissaan 4 minuutin kestoisena. Tämän suunnitelman pohjalta olisi helppo tehdä vastaavia videoita myös muilla kielillä, kuten englannilla tai ruotsilla. Videon katsomisen jälkeen luokka voisi jatkaa asioiden nimeämisellä tutussa luokka ympäristössä.
Videota voisi käyttää myös alle kouluikäisten esiopetuksessa. Moni lapsi oppii lukemaan jo ennen ensimmäistä luokkaa. Aakkosviedeon jälkeen oppilaat voisivat jatkaa tehtävää keräämällä oman aakkoslistauksensa ja kuvaamalla sen yksinkertaiseksi videoksi.
Video tukee OPS:in mukaisia tavotteita
Suunniteltu äidinkielen aakkosvideo tukee Opetushallituksen julkaiseman Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 mukaisia tavoitteita sekä äidinkielen että laaja-alaisen oppimisen osalta.
Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan "äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ja ohjata heitä kiinnostumaan kielestä, kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista ja tulemaan tietoiseksi itsestään viestijöinä ja kielenkäyttäjinä". Tavoitteiden mukaan oppilaiden arjen kieli- ja tekstitaitoja laajennetaan niin, että he saavat valmiuksia havaintojen ja ilmiöiden käsitteellistämiseen, ajattelunsa kielentämiseen ja luovuutensa kehittämiseen. Vuosiluokkien 1-2 opsetussuunnitelman mukaan äidinkielen keskeisiä tavoitteita on oppia lukemaan. Harjoittelua tulee toteuttaa erilaisin äänne, kirjain, tavu, sana, virke, lopetusmerkki, otsikko, teksti ja kuva tehtävin. Videon avulla hyödynnetään erilaisia tapoja kielen opiskelussa. Kirjallisuuden opetuksen tehtävänä on unnostaminen lukemaan, elämysten tarjoaminen ja saaminen, syventää kulttuurituntemusta, tukea eettistä kasvua ja sekä kielen että mielikuvituksen rikastaminen. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014, s. 103-108.)
Aakkosvideon avulla pyritään tarjoamaan ekaluokkalaisille leikinomaista tapaa lähestyä niin kielellistä oppimista kuin tieto- ja viestintätekniikkaa. Videon avulla harjoitellaan tieto- ja viestintäteknologian perustaitoja ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä oppien samalla keskeistä käsitteistöä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa nostetaan yhdeksi tieto- ja viestintäteknologian taitojen kehittymisen tavoitteeksi käytännön TVT-taitojen kehittäminen. Mikäli videon toistaminen toteutetaan pienryhmissä erillisillä laitteilla, oppilaat saavat itse opetella laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Oppilaat pääsevät näin myös jakamaan ohjatusti keskenään kokemuksiaan digitaalisesta mediasta. Aakkosvideon hyödyntäminen opetuksessa opettaa oppilasta käyttämään keskeisiä hakupalveluita ja työvälineitä tukemaan oppimista. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014, s. 101.)
Opetusvideon kuvaussuunnitelma
Opetusvideossa esitellään kaikki suomen 29 aakkosta ja jokaisen aakkosen osalta yksi kyseisellä kirjaimella alkava sana. Videon lopuksi kaikki aakkoset käydään vielä uudestaan läpi nopeammalla temmolla laulunomaisesti. Käytän kuvauksessa apuna magneettisia kirjainlaattoja ja kotonta löytyviä jokaiselle lapselle mahdollisimman tuttuja esineitä. Videon alussa on otsikkotekstikuva, jonka pyrin toteuttamaan graafisin keinoin mahdollisimman houkuttelevaksi.
Itse videon opetuksellinen osio kuvataan kameran ollessa jalustalla. Kuvassa näkyy valkoinen pöytäpinta (johdattaa katseen käsiteltäviin asioihin) ja kädet, jotka siirtelevät aakkosia ja ks. kirjaimella alkavia esineitä järjestyksessä kuvaan ja kuvasta pois. Videon taustalle etsin jonkin vapaanlähdekoodin musiikkikappaleen. Häivytän taustamusiikin pois ennen loppuosiota.
Loppuosiossa on luen/laulan kaikki aakkoset vielä yhteen pötköön. Viimeisenä näkyy vielä elokuvamaisesti lopputekstit eli musiikin lähde, kuvaajan (minun) ja näyttelijän (lapseni) nimet.
| Kesto | Kuvakoko | Tapahtuma | Mediat ja efektit |
| 5sec | Grafiikka/ animaatio |
Alkukuva "Aakkoset" | taustamusiikin aloitus, alkukuva graafisesti toteutettu, poistuu kuvasta nopealla häivytyksellä videokuvan alkaessa, kuvan taustalla mahdollisesti kaikki aakkoset hieman liikkuvina animaationomaisesti |
| 150sec | Kuvaa käsistä | Luen kirjaimet ja esimerkkisanat, kutakin esimerkkisanaa vastaa myös jokin esine "A - auto B - banaani C - CD-levy D - dalmatialainen E - elefantti F - farkut G - geeli H - hevonen I - ilmapallo J - jakkara K - kissa L - lintu M - myyrä N - nacho O - orava P - pupu Q - QR-koodi R - rytmimuna/riisi S - siili T - taide U - ufo V - virtahepo X - xylitoli Y - yhdeksän Z - zombi Å - Åbo ?? Ä - äiti Ö - ötökkä" |
Kuvaruutuun ilmestyy kunkin kirjaimen kohdalla tekstitys |
| 30sec | Stil-kuva | Kaikkien aakkosten lukeminen "a, b, c, d, e, f, g, h, i, j, k, l, m, n, o, p, q, r, s, t, u, v, w, x, y, z, å, ä, ö" |
Ääni, jossa luen aakkoset, Still-kuva aakkosista, video vaihtuu taittuen |
| 10sec | Liikkuvaa tekstiä | Lopputekstit; musiikin lähde, tekijän tiedot | Vierivä teksti elokuvan lopputekstien tyyliin toteutettu, ei ääntä |
Aikataulu
26.5. Oppimistehtävä 4 (kuvaussuunnitelma) valmis
5.6. Oppimistehtävän 4 vertaisarviointi valmis
16.6. Videon kuvaukset valmiina (tavoitteena kuvata aurinkoisena päivänä)
23.6. Video valmis ja jaettu
26.6. Vertaisarviot tehtynä