Käyttäytymisen arviointi uudessa OPS:ssa 2016

Käyttäytymisen numeroarvioinnin arvosanat

10 erinomainen
· Noudattaa koulun järjestyssääntöjä, ohjeita ja hyviä tapoja.
· Ansaitsee käytöksellään kouluyhteisön luottamuksen.
· Käyttäytyminen ja asenne koulutyöhön ovat moitteettomia.
· Toimii rakentavasti oman ryhmänsä ja kouluyhteisön parhaaksi erilaisissa tilanteissa.
· On oma-aloitteinen yhteisten asioiden hoitamisessa.

9 kiitettävä
· Noudattaa koulun järjestyssääntöjä, ohjeita ja hyviä tapoja.
· Kantaa vastuuta kouluympäristöstä.
· Toimii myönteisesti, aktiivisesti ja yhteistyökykyisesti.

8 hyvä
· Noudattaa yleensä koulun järjestyssääntöjä, ohjeita ja hyviä tapoja.
· Käyttäytyy asiallisesti ja tilanteeseen sopivalla tavalla.
· Ymmärtää vastuunsa kouluympäristöstään.

7 tyydyttävä
· Tuntee koulun järjestyssäännöt ja muut koulun liittyvät ohjeet, mutta ei aina noudata niitä.
· Käytöshäiriöitä silloin tällöin.
· Noudattaa hyviä tapoja vaihtelevasti eikä aina ota muita huomioon.
· Ymmärtää vastuunsa kouluympäristöstään, mutta ei aina toimi sen mukaan.
Mahdollisia yhteydenottoja huoltajiin ja muita seuraamuksia huonosta käyttäytymisestä (esim. nuhtelu, kasvatuskeskustelu, jälki-istunto, luokasta poistaminen)

6 kohtalainen
· Rikkoo toistuvasti koulun järjestyssääntöjä ja muita kouluun liittyviä ohjeita. Usein käytöshäiriöitä.
· Noudattaa hyviä tapoja puutteellisesti ja suhtautuu muihin välinpitämättömästi.
· Vastuu kouluympäristöstä on puutteellista.
· Toimii epärehellisesti.
Usein yhteydenottoja huoltajiin ja muita seuraamuksia huonosta käyttäytymisestä (esim. nuhtelu, kasvatuskeskustelu, jälki-istunto, luokasta poistaminen)

5 välttävä
· Ei noudata koulun järjestyssääntöjä ja muita kouluun liittyviä ohjeita. Jatkuvasti käytöshäiriöitä.
· Toimii välinpitämättömästi muita kohtaan.
· Vastuu kouluympäristöstä on olematonta.
· Toimii epärehellisesti.
· Tarvitsee erityisiä seuraamuksia opiskelun turvaamiseksi.
Yhteydenottoja huoltajiin ja seuraamuksia huonosta käytöksestä jatkuvasti.

4 heikko
· Käyttäytyy ja toimii täysin sopimattomasti ja vastuuttomasti kouluyhteisössä.
· Tarvitsee erityisiä seuraamuksia opiskelun turvaamiseksi.
Yhteydenottoja huoltajiin ja seuraamuksia huonosta käytöksestä jatkuvasti.