Vk42
Rauhallisempaa menoa syysloman aikaan
Tällä viikolla on ollut vähemmän lapsia päiväkodissa; osan ollessa syyslomalla.Olemme päässeet leikkimään mm. Pyrstötähtien osastoon.Siellä tosin on jatkettu tuttuja vauvan hoivaamisleikkejä.
Kirjoja on luettu luonnollisesti päivittän. Isompien kanssa luettiin yhdessä Maisa ja kissanpentu.

Olemme tutustuneet myös erilaisiin soittimiin ja harjoitelleet " orkesterissa " soittamista.Samalla harjoittelemme oman vuoron odottamista.

Musiikki sai meidät myös tanssimaan ja hymyn huulille jo ennen aamupalaa !
Musiikki teemalla jatkettiin,kun lapset maalasivat Vivaldin syksyn mukaan... eli välillä klassista "musiikkia korville".
Kävimme myös retkellä puistossa....

Takaisin tullessa keräsimme kauniin värisiä lehtiä,jotka liimasimme maalaamallemme pohjalle.

