Mitä tutkinnon suorittanut osaa?
Tutkinnon suorittaneen osaaminen
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän tai tiimin työskentelyä sekä kehittää työryhmänsä toimintaa. Hän osaa perehdyttää työntekijöitä työpaikkaan tai opastaa heitä työtehtäviin. Tutkinnon suorittaneella on perustiedot esihenkilötyöstä ja hyvät viestinnälliset valmiudet. Valinnaisista tutkinnon osista riippuen tutkinnon suorittajalla on erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan tuloksellisuuden parantamiseksi, henkilöstötyön kehittämiseksi tai työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden varmistamiseksi omassa työryhmässä. Tutkinnon suorittanut on voinut hankkia valmiuksia myös jonkin lähiesihenkilötyöhönsä liittyvän kehittämishankkeen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai vetäjänä.