Seksuaalisuus

Seksuaalisuus ja syöpä

Syöpään sairastuminen voi vaikuttaa monin tavoin seksuaalisuuteen. Vaikutukset ovat aina yksilöllisiä. Seksuaalisuuden mielletään usein liittyvän vain erotiikkaan ja seksiin. Todellisuudessa se on paljon laajempi käsite. Seksuaalisuus on ihmisen yksilöllinen suhde omaan minään, kehoon ja mielihyvän tunteisiin. Seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmisen elämää. Ihmisen seksuaalisuus ei häviä iän myötä, mutta se voi muuttaa muotoaan. Seksuaalisuuden merkitys on jokaiselle erilainen, ja jokainen toteuttaa seksuaalisuuttaan omalla yksilöllisellä tavallaan.

Syöpä ja sen hoidot voivat vaikuttaa seksuaalisuuteen monella tapaa. Vaikutukset voivat olla fyysisiä, sosiaalisia tai psyykkisiä. Muutokset saattavat liittyä esimerkiksi kehon toimintaan, ulkonäköön, omaan seksuaali-identiteettiin, seksuaaliseen haluun tai siihen, miten suhtautuu omaan kumppaniinsa.

Syöpä voi muuttaa ihmisen seksuaalisuutta joko väliaikaisesti tai pysyvämmin. Sairastunut voi tuntea voimakasta epävarmuutta itsestään ja ahdistua siitä. Häntä voi pelottaa se, että ei enää pysty nauttimaan seksistä, ole haluttava tai voi saada esimerkiksi erektiota. Nuorempia syöpään sairastuneita voi huolettaa hedelmällisyys.

Jos seksuaalisuus on ihmiselle tärkeä asia ja syöpä on esimerkiksi sukupuolielinten alueella, voivat seksuaalisuuteen liittyvät asiat olla päällimmäisenä mielessä heti sairauden alusta alkaen. Joillekin seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät asiat eivät tule syövän ja sen hoitojen aikana edes mieleen. Myös tämä on normaalia.

Seksuaalisuus ja sen toteuttaminen voivat sairauden aikana myös vahvistaa sairastuneen voimavaroja ja lisätä hyvinvointia.

Lähde kaikkisyövästä.fi -verkkosivut. 

Syöpä ja perheen perustaminen

Syöpähoidot voivat vaikuttaa sairastuneen hedelmällisyyteen ja lapsen saamisen mahdollisuus syöpähoitojen jälkeen voi huolestuttaa. Hoitojen aikana hedelmällisyys pyritään turvaamaan, mutta aina se ei ole mahdollista. Mitä vanhempi henkilö on, sitä hitaammin hän usein toipuu raskaista hoidoista. Aikuisiässä hedelmällisyys vähenee tietysti myös luonnostaan. Raskaaksi tulemisen mahdollisuuksista syöpähoitojen jälkeen on syytä keskustella hoitavan lääkärin kanssa ennen hoitojen aloittamista.

Jos hedelmällisyyttä ei pystytä säilyttämään, voi vanhemmuus myöhemmin olla mahdollista luovutettujen sukusolujen tai alkioiden, adoption tai sijaisvanhemmuuden avulla.

Syövän hoitojen aikana tai heti sen jälkeen lasten hankkiminen ei ole suositeltavaa.

Lue lisää syövästä ja hedelmällisyydestä kaikkisyövästä.fi -verkkosivulta: 


Syöpä ja lapsettomuus

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattomasti lapsettomien yhteisö. Simpukan kautta on mahdollista tavata toisia samanlaisessa tilanteessa olevia lapsettomia: hoidoissa käyviä, lasta toivovia, lapsen jo saaneita, adoptio-odottajia ja kaksin- tai yksineläjiä. Simpukka tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen vertaisohjaajien ohjaamissa vertaistukiryhmissä, suljetuissa Facebook-ryhmissä ja verkkovertaisten luotsaamissa vertaischateissa. Tieto siitä, että muut käyvät läpi samoja asioita ja ymmärtävät, helpottaa omaa oloa.

Lapsettomuus ja sairaus kriisinä parisuhteessa -videotallenne  (15 min)
Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo istahti Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija Laura Huuskosen kanssa etäaamukahveille keskustelemaan Simpukka -viikon ja Tukea parisuhteeseen, kun perheessä on sairautta -teemaviikon (2021) puitteissa keskustelemaan lapsettomuudesta ja sairaudesta kriisinä parisuhteessa.

  • Mikä tekee elämän kriisikohdista erityisen haastavia parisuhteen näkökulmasta?

  • Voiko kriisistä selvitä jopa vahvempina yhdessä?

Lue lisää toiminnasta Simpukka ry:n verkkosivuilta