Perjantai 16. lokakuuta
Uskontotunnilla kyselin keskiviikkona opeteltuja käsitteitä luostariin liittyeen. Kyselyn sai tehdä yksin tai parin kanssa. Sen jälkeen jatkoimme ikonin väritystä ja teimme siitä kansikuvan uskonnon vihkoon. Toisella, teematunnilla palautin historian kokeen. Kokeet lähtivät kotiin allekirjoitettavaksi. Sitten alkoi siivoustalkoot! Siivosimme, pesimme ja varustelimme pulpetit, mapitimme, liimasimme, teroitimme niin että on kiva tulla loman jälkeen kouluun. Valmiista työstä "aapiskukko" kiitteli ahkeria oppilaita pikkuherkulla. Lopuksi jäi aikaa pelaamiseeen ja palapelin tekemiseen.
Englannin tunti aloitettiin sanakokeella. Poissaolijat voivat tehdä sanakokeensa loman jälkeen maanantaina. Sitten jatkettiin viime kerran kielioppiasiaa.
Läksyä ei tullut.
Ruokana oli jauhelihakeittoa.
Nyt jäämme viikon syyslomalle ja palaamme kouluun taas maanantaina 26.10.!
Oikein leppoisaa lomaa kaikille!