Hyvinkään Opisto työympäristönä nyt ja tulevaisuudessa

Tekijä: Anu Nukki

Syysloman jälkeen työ opistolla on keskittynyt opetuksen ohella kevään ohjelman kasaamiseen, koronaohjeistusten tulkitsemiseen, etäopetuskoulutusten ja -ohjelmistojen suunnitteluun sekä hankintaan sekä ihan tavallisen opetusarjen mahdollistamiseen. Ja samalla työstämme Kipinään muuttoa. Rehtorin työajasta kuluu viikkotasolla vähintään yksi työpäivä kipinäasioiden hoitoon - hän osallistuu parastakin aikaa viereisessä toimistossa Kipinä-palaveriin Teamsilla. Itse työstän harjoittelijamme Janikan ja MPS Enteprises-yrityksen kanssa työtyytyväisyyskyselyä, jotta pääsisimme lähettämään sen eteenpäin heti ensi viikolla.

Hyvinkään Opistolla työskentelee vuosittain n. 120 tuntiopettajaa. Näin suuri osa opetuksestamme on tuntiopettajien vastuulla. Koemme, että muutoksen keskellä on tärkeää pitää huolta tuntiopettajistamme ja heidän työtyytyväisyydestään. Teetimme tuntiopettajillamme vuonna 2016 työtyytyväisyyskyselyn, josta saimme verrattain hyvät tulokset. Tavoitteemme onkin, että työtyytyväisyys säilyisi vanhalla tasolla, vaikka muutoksia työoloihin väistämättä tuleekin. Muutokset tuovat mukanaan varmasti paljon hyvää, mutta varmasti eteemme tulee jotain, joka tuntuu huononnukselta entisiin työoloihin nähden.

Marraskuussa toteutettava työtyytyväisyyskysely on pitkälti jatkoa vuoden 2016 kyselylle ja näin samat kysymykset toistuvat vertailun helpottamiseksi. Olemme kuitenkin lisänneet Kipinä-näkökulmaa eli kysymyksiä, jotka keskittyvät tiloihin, opetusvälineisiin sekä vahtimestaripalveluihin saadaksemme näistä tarkempaa tietoa. Nyt teetettävä kysely kohdistuu siis nykyhetkeen eli opettajat arvioivat yleisen työtyytyväisyyden ohella nykyisiä tiloja ja opetusjärjestelyitä. Tarkoituksenamme on teettää vielä jatkokysely ennen hankkeen toisen vaiheen päättymistä, jotta näemme, miten ensimmäinen toimintavuosi uusissa tiloissa on koettu. Näin saamme arvokasta tietoa, jota voimme hyödyntää toimintamme kehittämisessä. Samalla kun kaikki opetuksemme ei kuitenkaan siirry Kipinään, tarvitsemme myös tietoa siitä, miten muissa tiloissa opettavat kokevat työnsä ja työympäristönsä.

Nyt, kun edessämme on aineesta riippuen vielä 3-4 täyttä opetusviikkoa ennen kauden loppua, toivomme todella, että saamme jatkaa joulutaukoon asti lähiopetuksessa.  Jokainen viikko mennään nykytilanteessa kerrallaan ja olemme iloisia aina, kun takana on mahdollisimman ehjä opetusviikko. Joulutauon aikana muutamme ja tammikuussa aloitamme toivottavasti ehjän kevätkauden uusissa tiloissa!


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä