Laaja-alaisen osaamisen paikalliset painotukset

Laaja-alaisen osaamisen paikalliset painotukset

Kirkonkulman koulun vahvuuksiin kuuluvat L2 eli kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu sekä L3 itsestä huolehtiminen ja arjen taidot.

Vuorovaikutusta harjoitellaan koulussa toimimalla säännöllisesti yli luokkarajojen erilaisissa yhteisissä projekteissa. Lisäksi koululla on vuosittain monia koko koulun yhteisiä tapahtumia, kuten syyslaulajaiset, itsenäisyyspäivän juhla, joulujuhla sekä joulu-, pääsiäis- ja kevätkirkko, joiden tarkoituksena on siirtää kulttuurista tuntemusta oppilaille.

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ovat näkyvässä roolissa päivittäisessä koulutyössä. Oppilaita ohjataan huolehtimaan omista tavaroistaan ja asioistaan ja koulussa harjoitellaan myös esimerkiksi henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimista liikuntatuntien yhteydessä.

Kirkonkulman koulun painopistealueista yksi on L7 eli osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Tätä on tukenut esimerkiksi oppilaskunnan hallituksen perustaminen sekä vanhempainyhdistyksen vahva tukeminen koulun puolelta. Koululla on aloitettu menestyksekäs oppilaiden organisoima Välkkäritoiminta, josta on tarkoitus tehdä osa jatkuvaa käytäntöä.

Kehitettäviä osa-alueita Kirkonkulman koulussa ovat L5 eli tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Kouluun on saatu nyt paljon hyviä tieto- ja viestintäteknologisia laitteita ja niiden käyttöönottoa harjoitellaan lukuvuotena 2017 - 2018. Henkilökunta tarvitsee kuitenkin vielä lisää koulutusta näissä asioissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä