Ilmoitustaulu

Yhdeksäsluokkalaisten Yrityskylävierailu

Ysimme pääsivät tänä syksynä ensimmäistä kertaa osallistumaan Yrityskylätoimintaan. Vierailimme Yrityskylä yläkoulun tiloissa Turun Kupittaalla 24.10.2019 pelitilannetta varten. Päivästä tuli menestys kaikilla mittareilla.

Kylmiltään pelitilanteeseen ei lähdetty. Vierailuun valmistauduttiin peräti neljällä oppitunnilla, joilla harjoiteltiin mm. myyntiargumenttien tekemistä, kate- ja kannattavuuslaskuja ja neuvottelutaitoja.



Millainen pelitilanne sitten oli? Oppilaat oli ennakkoon jaettu viiteen tiimiin, joissa jokainen sai oman tittelin ja vastuualueen. Tehtäväkentät pitivät sisällään mm. myyntipäälliköiden ja tehtaanjohtajien sekä markkinointi- ja tuotekehitysjohtajien toimenkuvia. Kaikki tiimit edustivat samaa yritystä, Wärtsilää. Tiimit siis kilpailivat keskenään, ketkä edustivat parhaiten Wärtilää ja saivat myytyä sen tuotetta, W31-moottoria, kansainvälisillä markkinoilla.



Peliaika oli jaettu neljään kvartaaliin, joiden päätteeksi tarkisteltiin tiimien sijoittumista ja tilanteita osavuosikatsauksissa. Pelkkä liikevoitto ja myyntimäärä eivät riittäneet voittoon vaan pisteitä sai myös yrityksen maineesta huolehtimisesta. Mainetta karttui, jos tilaukset toimitettiin asiakkaaille ajallaan ja yritys toimi vastuullisesti esim. ympäristö ja työntekijät huomioiden.



Pelitilanne kesti kokonaisuudessaan kaksi intensiivistä tuntia. Mistään leppoisasta paperinpyörittelystä ei ollut kyse vaan uusia tilauksia putkahteli paitsi tabletin ruudulle myös paperisina tilauksina säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaiken kukkuraksi kansainväliset tietomurtautujat sekä laiterikot kolhivat yritysten mainetta ja saattoivat aiheuttaa taloudellisia tappioita. Muuttuvassa markkinatilanteessa tiimien parhaaksi ystäväksi nousi nopeasti laskin, jonka suosiollisella avustuksella uusia katelaskelmia sai räknätä tämän tästä. Myös oppilaiden kielitaito pääsi testiin, sillä siinä missä italialaisten asiakkaiden kanssa pärjäsi vielä kotimaisella, Indonesian markkinoilla neuvotteluja väännettiin englanniksi.



Opettajan näkökulmasta oli erityisen ilahduttavaa nähdä, kuinka oppilaat ottivat ennakkoluulottomasti uuden tilanteen vastaan. Lisäksi he heittäytyivät stressaavaan tehtävään kiitettävästi ja suoriutuivat samoin hyvällä lopputuloksella. Pelitilanne imaisi niin hyvin mukaansa, että voittajatiimin (tiimi 4: Mauri, Jesse, Iiris, Milo, Viljami ja Mia) riemu purkautui spontaaneina tuuletuksina. Muidenkaan ryhmien ei tarvinnut roikottaa päätään pettymyksestä, sillä kaikkien tiimien tulos "vuoden" toiminnan jälkeen oli positiviinen.



Nopean kyselyn perusteella myös oppilaat olivat tyytyväisiä iltapäivän antiin. Olipahan ainakin erilainen ja käytännönläheinen lähestymistapa yrityselämään tutustumiseen.

Jesse


Koulu alkaa!

Kesäloma on ohi ja koulu alkoi tänään 8.8.2018 hieman lyhyemmällä päivällä. Huomenna normaalisti lukujärjestyksen mukaan!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä